Joulun ulkoilut ja rv 39

Seurasaaren joutsenet

Täällä sitä ollaan vielä yhtenä kappaleena, raskausviikot 38+5.

Joulupäivänä käytiin ulkoilemassa Seurasaaressa ja Tapaninpäivänä Sipoonkorven kansallispuistossa paistamassa makkarat.

Byabäckenin reitillä

Seurasaari oli minulle uusi nähtävyys vaikka Helsingissä olen yli 10 vuotta asunut. Jostain syystä siellä ei vain ole tullut kaikesta sen kuuluisuudesta ja suosiosta huolimatta käytyä. Sipoonkorvessa puolestaan on muutaman kerran tullut käväistyä. Viimeksi kaksi vuotta sitten Juhon ollessa ihan pieni.

Muistan kuinka oli iso juttu saada aikaiseksi lähdettyä vastasyntyneen kanssa jonnekin raittiiseen ulkoilmaan nuotioilemaan. Kannettiin hänet turvakaukalossa 500 m matka nuotiopaikalle ja takaisin tullessa oli jyrkkä alamäki, joka oli aivan jäässä. Samalla talutat 1,5v taaperoa ja yrität pitää koiran vetämästä sinua peilikirkkaalla jäällä nurin. Olihan meitä silloin kaksi aikuista operaatiossa mukana, mutta oli se silti haaste ja itse olin vastikään synnytyksestä toipumassa. Päästin sitten Gangsta-koiran alamäen ajaksi vapaaksi kun tiesin ettei se karkaa tai ketään vahingoita jotta päästään ehjin nahoin jyrkkä mäki alas. No eiköhän siihen juuri satu joku muukin ulkoilija tulemaan vastaan ja hän alkaa valittaa, että koira on pidettävä kytkettynä. Jotenkin se oli niin suomalaista. Niinhän se pitäisi pitää kiinni senkin uhalla että kaadut vastasyntyneen tai taaperon kanssa peilikirkkaalla jäällä tai sitten varmaan olisi pitänyt toisen meistä aikuisista mennä ensin viemään koira alas ja sitten tulla auttamaan lasten kanssa. Jotenkin toi kohtaaminen vaan niin ärsytti silloin. Ensinnäkin se oli tosi iso juttu itselle silloin, että pääsi lähtemään neljän seinän sisältä ulos muuallekin kuin lähimetsään, saati vähän makkaraa paistamaan ja sitten kun yrität selvitä turvakaukalon kanssa takaisin autolle niin heti siinä lyhyessä mäessä kun koira on hetken aikaa irti, joku alkaa valittamaan. Äh! Hyvää päivää sullekin.

No tällä kertaa ei ollut tällaista ongelmaa kun ei ole enää koiraa mitä taluttaa, eikä maakaan ollut jäässä, kun oltiin plusasteilla. Joten siinä mielessä helpompi reissu. :)

Eelis jaksoi hyvin kävellä tämän Byabäckenin (1,5 km?) reitin, vaikka suurin osa matkasta oli ylämäkeä. Juho puolestaan istui rattaissa lähes kokomatkan ja reitti oli yllätykseksemme erittäin helppo kulkea vaunujen kanssa, polku oli tasainen ja leveä. Edes kantoja ei pahemmin ollut. Yhdessä kohtaa puu oli kaatunut polun päälle, mutta silloinkin pystyi sen hyvin kiertämään, ettei tarvinnut alkaa rattaita nostelemaan.

Nyt sitten olen vähän siivoillut kotia ja pessyt pyykkiä urakalla pyykkituvalla. Koulujuttujakin olen taas vähän alkanut viemään eteenpäin. Saa nähdä milloin tulee lähtö synnärille.

Jouluaatto

Aamulla koristeltiin kuusi

Ihana joulu oli meillä kotona. Jukkiksen isä ja hänen puoliso sekä Jukkiksen täti ja veli olivat meillä käymässä. Ruoat oltiin jaettu nyyttäriperiaattella siten, että jokainen toi jotakin. Suurimman valmistelutyön kyllä oli tehnyt Jukkiksen isä, joka oli alkuperäisestä "kunhan on jotain"- ideasta kehitellyt oikein kunnon juhla-aterian.

Alkuruokana syötiin keittettyjen perunoiden kanssa mätilimppuleipiä, keitettyjä kanamunia mätitahnalla, silakkarullia, graavilohta sekä paria eri silliä. Pääruokana perinteinen suomalainen jouluruoka: joulukinkku herkullisellä sinappiomenakastikkeella ja kolme eri laatikkoa: peruna, porkkana ja lanttu. Lisäksi tietenkin sinappia, rosollia sekä tummaa ja vaaleaa limppua. Jälkkäriksi oli pipareita kolmella eri homejuustolla.

Kuusi on ukin omasta metsästä

Myöhemmin vielä oli mahdollista maistella riisipuuroa
luumukiisselillä. Tämä kyllä jäi suurimmalta osalta tässä vaiheessa iltaa syömättä, ihan ymmärrettävästä syystä ;) Mahassa oli kuitenkin sen verran tilaa, että tekemäni suklainen mutakakku kermavaahdolla teki hyvin kauppansa. Se olikin herkullista, vaikka en aikaisemmin ollut sitä kokeillut. Ainiin ja olihan meillä vielä joulutorttuja ja glögiä sekä kahvia. Muita juomia olivat vichy, ruotsalainen joulujuoma sekä kotikalja.

Itselleni oli uutta näin runsas kalan tarjoilu joulupöydässä, vaikka olen ymmärtänyt, että tällainen tapa kuuluu monen suomalaisen joulupöytään. Meillä kotona sitä ei vain jostain syystä ole harrastettu. On meillä ollut graavilohta, mutta ei mätitahnoja tai muita kaloja. Mäti oli niin herkullista, että olisin voinut syödä mätileipiä vaikka kuinka monta. Tällainen kalainen alkuruoka jäi kyllä pysyvästi omaan jouluiseen toivelistaani!

Mätileivät

Oli luksusta saada nauttia näin runsaasta ja herkullisesta jouluruoasta tekemättä itse juuri mitään. En jotenkin olisi millään jaksanut alkaa väsäämään mitään hirveitä juttuja. Koulua oli vielä jouluviikolla tiistaina ja keskiviikkona sekä jouduin tekemään muitakin koulujuttuja. Kroppakin on jo ihan tavallisen touhupäivän jälkeen ihan krempassa, liitoskivut vaivaa niin, että iltaisin on toisinaan tosi vaikea kävellä.

Joulusiivoustakaan en siis nyt kovin stressannut. Olin tosin alkusyksystä jo aika hyvin siivonnut ennen supistelulepoa, mutta kylppärin ja saunan olisin toki halunnut pestä ja kaapin ovet vielä mahdollisesti pyyhkiä. Mutta en jaksanut oikeasti tällaisesta nyt stressata. Joulupöytään olin toki ajatellut, että tekisikö siihen tuore- sekä sienisalaatin, mutta en sitten alkanut niitäkään väsäämään, kun ajattelin, että onhan tuossa jo kaikenlaista. Me huolehdittiin sitten vain juomat, jälkkärit, riisipuuro ja keitetyt perunat.

Lahjoja oli runsaasti

Kauniita paketteja

Oli mukava joulu :) Poikien ensimmäinen joulu Helsingissä, mutta toivottavasti ei viimeinen. Oli kiva viettää joulu vaihteeksi täällä, kotona, vaikka ilma olikin ihan hirveä. Vettä satoi mustalta taivaalta, kun taas minun vanhempieni kotona lunta oli plussakelistä huolimatta 30 cm.

Tuomaan joulumarkkinat

Tuomiokirkko ja markkinat

Käytiin maanantaina hakemassa joulumieltä Senaatintorin joulumarkkinoilta. Ensi alkuun harmiksemme huomattiin, että Helsingin kantakaupungin pysäköintimaksut olivat kaikki siirtyneet ykkösvyöhykkeeseen ja neljä euroa tunnilta auton pysäköimisestä on aika tuntuva hinta. No eipähän tarvinnut koko päivää kaupungilla hengailla ;)

Tuomaan markkinat on Helsingin vanhin ja suurin ulkoilmassa järjestettävä joulutori. Näin luin nettisivuilta. The Huffington Post on nostanut sen Euroopan kymmenen parhaan joulutorin joukkoon. Kuulemma markkinoilla käykin paljon myös ulkomaalaisia turisteja.

Mukava oli vaihteeksi ulkoilla markkinahumussa, eikä aina vain tässä kodin lähellä. Maanantaisena aamupäivänä tosin ei ollut kovin suurta jouluhumua eikä väenpaljoutta, joten ei tarvinnut kovin kauaa jonottaa lasten karuselliin ja ruokapaikkoihin. Joulupukin luoksekaan ei ollut tunkua, mutta tyydyttiin silti vain katselemaan häntä pienen matkan päästä kun tiedän, ettei Eelis ole kaikkein rohkein joulupukin ystävä.

Eelis karusellissa pyörää polkemassa

Juhon kanssa auton kyydissä

Karuselli oli ilmainen

Karuselli oli hauska juttu. Eelis sai ensimmäisenä jonossa valita mihin laitteeseen menee ja valitsi epäröimättä edellistä karusellikierrosta seuranneena itselleen punaisen polkupyörän. Juhon kanssa istuttiin pyörän takana olevaan autoon. Sitten nautittiin markkinaruoaksi lähi-idän sapuskaa, joka olikin oikein herkullista. Pojille ostettiin ihan vain hodarit. Kotiin viemisiksi lähti herkullisia Suomessa käsinvalmistettuja kermakaramelleja. Nami!

www.fudgelove.com

Lounas

Fudge Love

Valmis synnyttämään

Nyt olen valmis synnyttämään ;-) Eilen oli babyshowerit ja mut siunattiin ihanasti synnytystä ja uutta ajanjaksoa varten. Lisäksi vauva on nyt virallisesti täysiaikainen, koska raskaus on kestänyt 37+1 eli olen toisinsanoen raskausviikolla 38 menossa. Tietenkin olisi hyvä jos vauva vielä jonkun aikaa pysyisi masussa. Olen ymmärtänyt, että mitä aikaisemmin syntyy, niin sitä todennäkäisemmin olisi keltaisuutta ja voisi joutua olemaan lämpölampun alla. En toisaalta tiedä miten tämä lämpöhoito käytännössä annetaan, että tarkoittaako se kuitenkin sitä, että vauvan saa pitää itsellään ja lämpöhoitoa annetaan vain osan aikaa päivästä. Kysyin asiasta kätilösiskoltani kun netistä tietoa ei oikein löytynyt. Kuulemma suositus lämpöhoidolle on 20h/vrk, mutta nykyisin on olemassa lämpöpatjoja tms. joita voidaan antaa myös vauvalle kotiin, joten kai siitäkin sitten selviäisi siten, että vauva-arki voisi alkaa mahdollisimman normaalisti.

Molemmilla pojilla on esiintynyt hieman keltaisuutta, mutta ei niin paljoa, että olisivat saaneet lämpöhoitoa. Eelis syntyi päivä ennen laskettua aikaa. Juhon laskettua-aikaa puolestaan ei osattu tarkasti määrittää. Olin silloin Jenkeissä kun tulin raskaaksi ja siellä ultraan meno olisi maksanut 1000€. Kun tulin Suomeen otin heti yhteyttä neuvolaan, mutta koska minulla ei ollut hätää saada tietää vauvan mahdollista rakennepoikkeavuutta, en enää saanut ultra-aikaa. En tajunnut, että laskettuaika määritellään tässä ensimmäisessä ultrassa. Olisin siinä tapauksessa mennyt vaikka yksityiselle jos en olisi päässyt enää kunnalliselle.

Alkuun Juhon laskettuaika oli 27.11 kuukautisten perusteella. Toisessa ultrassa kuitenkin, vaikka kätilö painotti, ettei siinä enää pystytä määrittelemään laskettua aikaa kovin tarkasti, uudeksi ajaksi laitettiin 7.12, koska vauva vaikutti kuitenkin olevan mitoiltaan laskettua-aikaa pienempi. Itse taas tiesin, ettei laskettuaika voi olla 7.12, vaan joko se on 27.11 tai 13.12.

Loppujen lopuksi Juho syntyi 2.12, joten ota siitä nyt selvää, että mikä hänen oikea laskettuaikansa oli. Oliko se 27.11 ja hän syntyi pari päivää yli lasketun ajan, vai syntyikö 11 päivää ennen lasketun ajan. Kättärillä lyhyesti asiasta kysyin ja terveydenhoitaja vain heitti, että ennemmin olisi ennenaikainen kuin kauheasti yliaikainen.

Juho noin päivän ikäisenä Kättärillä

Nyt puolestaan kuulin, että jos olisi syntynyt etuajassa vauvakinaa olisi todennäköisesti ollut enemmän, joten jäin miettimään, että ehkä se kuitenkin olisi ollut se aikaisempi laskettuaika. Varsinkin kun koko raskausajan minulla oli sellainen tunne, että Juho olisi saanut alkunsa Reddingissä eikä Kalifornian pääkaupungissa Sacramentossa. Ja muistan myös silloin Redding-aikana saaneeni elämäni ensimmäisen ovulaatiovuodon ja Juhon hedelmöityksen voineen ajallisesti sattua juuri niihin aikoihin. Tai ovulaatiovuodoksi sitä silloin ajattelin, koska en oikein miksikään muuksi sitä ole keksinyt, ellei nyt sitten kierto olisi ollut aivan sekaisin, mikä toisaalta myös voi olla mahdollista, koska imetin kuitenkin vielä silloin. Kierto kyllä oli alkanut jo selkeästi näyttää tasoittumisen merkkejä, joten sen olisi todella täytynyt heittää härän pyllyä juuri tuona kuukautena.

Toisaalta toisessa ultrassa laskettua-aikaa myöhennettiin, joten sen perusteella ajattelin, että ehkä oikeampi päivä kuitenkin oli se 13.12. Ota tästä nyt selvää ;) Olisi vain kiva tietää ihan uteliaisuudesta ja jotta voisi spekuloida Eeliksen ja Juhon syntymän perusteella tämän kolmannen vauvan tulevaa syntymäpäivää.

Olen ollut niin valmis synnyttämään ja ollutkin varma, että vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä, mutta nyt kun eilen annoin siihen luvan, niin tuntuu ihan siltä kuin mitään oireita lähestyvästä synnytyksestä ei enää olisikaan. Viime yönkin nukuin niin hyvin kuin vain on mahdollista. Olisihan se ihana jos vielä odottelisi masussa ja syntyisi tosiaan vaikka siinä uuden vuoden vaihteessa kahden viikon päästä. Kerkeäisin hyvin vielä saada alta pois ensi viikon koulupäivät ja pari asiakastapaamista sekä viettää joulunajan rauhoittuen. No katsotaan miten käy :)

Synnytys on jo lähellä vai onko?

Raskausmasukuva parin viikon takaa

Raskausviikko 36+3. Ei pysty oikein mihinkään muuhun keskittämään ajatuksia kuin lähestyvään synnytykseen. Synnytys ei varsinaisesti jännitä mutta jotenkin se on viime päivät kokoajan pyörinyt mielessä. Milloin se tapahtuu? Miten se alkaa? Kuka pääsee pojille hoitajaksi? Kauankohan ollaan sairaalassa.. Miten mun koulupäivät- jääkö joku päivä välistä ja joudun käymään Tampereella korvaamassa, entä mun asiakastapaamiset, joudunko perumaan.. jne. Kaikenlaista sitä miettii.

Viikko sitten sunnuntaina itseasiassa supisteli aika kipeästikin alkuyöstä ja jouduin ottamaan särkylääkkeen. Loppujen lopuksi nukahdin ja herättyäni aamuyöstä supistelut olivat loppuneet. Silloin havahduin, etten vielä ollut pessyt kaikkia vauvan vaatteita valmiiksi enkä pakannut sairaalakassia. Hoidin nämä sitten seuraavina päivinä lähtökuntoon, niin ei tarvitse niistä enää nyt sitten stressata. Viikon verran tämän jälkeen oli ihan rauhallista supistelujen osalta. Ainut vaan, että olin ihan megaväsynyt monta päivää. En oikein jaksanut mitään tehdä. Onneksi Jukkis oli kotona ja teki monesti ruokaa.

Launtaina käytiin pitkällä kävelylenkillä ja tämän jälkeen olin ihan raato. Olisin voinut vain nukkua. Itseasiassa väsymys iski jo kesken kävelyreissun mutta välipalan ansiosta verensokeri nousi sen verran, että selvisin ihan hyvin kotiin asti. Ruokakaan ei ole useaan päivään maistunut. Eilen itseasiassa aamupuurokin maistui ihan kummalliselta, jotenkin raudanmakuiselta ja ajattelin jo, että näinköhän se synnytys sieltä kohta alkaa. Lauantai-iltana kun vielä oli ollut selänpuolella supisteluja säännöllisesti vaikkakaan ei vielä kovin kivuliaasti. Sen verran kuitenkin, että tunnistin ne oikeiksi supisteluiksi, eikä harjoitussupisteluiksi. Kipu säteili reisiin ja alavatsalle. Kerkesin jo miettiä, että näinkö sitä nyt sitten lähdetään ja huomasin valmistautuvani ajatukseen ja olevani siihen jo ihan valmis, vaikka toisaalta toivoin vauvan vielä ainakin viikon verran pysyvän masussa jotta olisi täysiaikainen. Nyt jos syntyy ennen perjantaita niin lasketaan vielä hieman ennenaikaiseksi ja tarkkana ihmisenä haluaisin jostain kumman syystä vauvan syntyvän näiden tiettyjen annettujen raamien sisäpuolella, vaikka ei se nyt herraisä ole parista päivästä tai viikosta kiinni. En usko, että vauvalla on mitään hätää jos nyt vaikka jo syntyisi.

No saa nähdä milloin sitä sitten lähdetään synnytyslaitokselle ja minkälainen reissu siitä tulee. Voihan se olla, että vielä odottelen useamman viikon ennen kuin tyyppi sieltä päättää tulla, vaikka nyt tuntuukin, että synnytys olisi lähellä. Väsymys, ruokahaluttomuus ja omituiset maut voivat olla vain ohimenevä juttu, eikä ajatuksin synnytykseen valmistautuminenkaan ole mitenkään epätavallista tässä viimeisessä kuukaudessa. Jokatapauksessa pikku mies on täysin tervetullut jos nyt sattuisikin syntymään hieman etuajassa <3 Ihana saada pitää kohta sylissä tätä pientä ihmettä.

Pregnancy brain

Raskaussiluetti

Hahaa. Tein jonkun Facebook-testin, jonka linkki löytyy blogitekstin lopusta.

Siinä piti sanoa minkä asian ensimmäisenä näkee ja sen perusteella analysoitiin luonnetta. Mä oon yleensä näissä aika nopea näkemään vaikka mitä, mutta tällä kertaa pää löi ihan tyhjää. En nähnyt mitään järkevää. Kun oikein pinnistin, niin näin siinä jonkin sortin puun, mutta ei se minusta oikein siltäkään näyttänyt. Sitten kun vähän rauhoituin, niin erotin siinä kaksi kättä. Hauskan tästä testistä teki se, että siinä oli myös vaihtoehto, että jos ei näe mitään, se tarkoittaa, että on liian väsynyt ja pitäisi ottaa muutaman päivän breikki yksinäisyydessä ja kerätä sillä keinoin voimaa uusiin haasteisiin. Miten tässä taaperoperheen arjessa pystyt ottamaan muutaman päivän breikin ja vetäytyä yksinäisyyteen?! Ehkä se toisaalta olisi mahdollista jos oikein suunnittelisi, mutta en jaksa nyt alkaa sellaista suunnittelemaankaan. Kuka poikia sitten katsoisi?

Raskausmasu

Eilen oltiin treffeillä Jukkiksen kanssa pitkästä aikaa ja sekin itsessään rentouttavaa, että edes yhden illan sai olla poissa. Äiti ja iskä olivat kylässä ja katsomassa poikia ja hoitivat iltahulinat ja nukutukset. Sanoin Jukkikselle, että olisi ihana vaan mennä jonnekin rauhalliseen joulukonserttiin tai vaikkapa Tuomiokirkkoon istumaan ja olemaan ihan hiljaa. Huomaan, että oikeasti kaipaan jotakin rauhallista ja hiljaista tekemistä. No Jukkista tällainen kirkkotouhu ei houkuttanut ;D Toinen mitä olisi ollut kiva tehdä olisi ollut mennä jonnekin katsomaan tähti- tai revontulitaivasta, mutta sellaista ei ollut ihan tässä lähellä saatavilla.

Vika kolmannes

Loppujen lopuksi käytiin Juttutuvalla syömässä ja oltiin molemmat vain ihan hiljaa. Sekin oli mukavaa, vaikkakin vähän tylsää. Ruokakaan ei ollut mitenkään erikoista, ihan hyvää, mutta jotain vain illasta uupui. Oltiin aluksi luultu, että tuvalla soitetaan Jazzia, mutta se tieto osoittautui vääräksi. Bändin aloittaessa virittelemään soittimia se osoittautui jonkinsortin rockin tai twistin tyyliseksi. Soitossa eikä tyylilajissa itsessään ollut mitään vikaa, itseasiassa kuulosti ihan leppoisalta, mutta meidän istumapaikat olivat ihan lavan edessä, eikä jaksanut jäädä siihen potemaan korvakipua. Varsinaisen soiton alkuakin olisi pitänyt odottaa vielä tunnin verran ja se tuntui aivan liian pitkältä ajalta.

Pregnancy belly

Kotiin ei vielä houkuttanut mennä kun kerrankin oli jotkut siellä iltameininkejä hoitamassa ja mietittiin kovasti eri tekemisvaihtoehtoja Helsingin lauantai-illan tarjonnasta. Storyvillen Jazz houkutti, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että oltaisiin jaksettu lähteä tutustumaan uuteen kuppilaan. Elokuvatarjontakaan ei napannut. Seurakunnan kokouksetkin olivat kaikki jo alkaneet. Kova pakkanen ja pureva viima eivät myöskään houkutelleet iltakävelylle. Istuttiin sitten autossa ja juteltiin. Oli ihana odottaa kello kymmeneen ja hipsiä sitten kotiin omaan sänkyyn poikien ollessa mukavasti jo unilla.

Sumuinen siluetti

Kohta tää on ohi

Kyllä se vaan autossa istuessa taas vahvistui, että meidän sydämessä palaa muutto ulkomaille, vaikka samaan aikaan tietää, että joitakin asioita todella tulee kaipaamaan näistä Suomessa oloajoistakin. Mutta sydän ei saisi rauhaa jos asettuisimme tänne nyt lopullisesti asumaan. Saa nähdä minne meidän tie vie ja milloin. Nyt kuitenkin ollaan täällä. Valmistaudutaan vauvan tuloon ja joulun viettoon.

Lepoa testin mukaan tarvitsisin, vaikka toisaalta huomasin, että tänäänkin kun tein kaksi asiakastapaamista, ne nimenomaan virkistivät ja voimaannuttivat itseänikin. Tykkään niin tehdä sitä mitä teen.

Ehkäpä testi kertoikin vain enemmän siitä, että olen raskaana ja aivot eivät toimi aivan samalla tavalla kuin jos ei olisi raskaana. Aivan turhaa ei ole keksitty lausetta: pregnancy brain, jota käytetään silloin kun tuleva äiti ei muista kaikkea, vaan on vähän hajamielinen. Sellainen todenteolla olen viime kuukausina ollut. Saan itseni vähän väliä kiinni unohtelemasta, että mitä olinkaan ryhtymässä tekemään. Fysioterapeuttini kertoikin tutkimuksesta, jonka mukaan raskaana olevan naisen aivot kutistuvat ja palautuvat tyyliin vasta kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen. Hän rohkaisi, että tämä on huojentavaa kuultavaa. Raskaana ollessa ei edes tarvitse yrittää olla jotain enempää, saa antaa itselleen luvan ollakin vähän hömelö. Tästä on hyvä jatkaa :) Ehkä en tosiaan niinkään ole sen levon tarpeessa, vaan yksinkertaisesti testi osoitti vain sen, että mulla on ne "pregnancy brains", eikä minun tarvitse yhtään soimata itseäni jos en kuljekaan ihan kaikki valot päällä :)

Vielä yksi siluetti

Testi:
https://brightside.me/wonder-quizzes/this-picture-test-can-reveal-a-lot-about-your-character-270160/

Artikkeli aivojen kutistumisesta raskausaikana:
https://brightside.me/wonder-quizzes/this-picture-test-can-reveal-a-lot-about-your-character-270160/

Oma maalaus

Nyt on yksi syksyn projekteista pulkassa. Tässä tulos.

"Suomalainen sielunmaisema 2000-luvulla"

Mietin vielä olisinko jatkanut kasvojen uudelleen maalaamista hieman tasaisemmaksi, mutta opettaja oli sitä mieltä, että nyt itse kokonaisuus vaikuttaa tasapainoiselta, joten jätin tähän. Tiesin, että jos alan kasvoja parantelemaan, (koska sitä ne vähän tarvitsisivat,) siinä olisi se riski, että ne menisivätkin huonommaksi ja liian työstetyn näköiseksi. Kaiken kaikkiaan olen maalaukseen tyytyväinen ja oli ihana kuulla työn olevan opettajan mielestä valmis.

Se on harvinaista, että olen itse maalaukseeni tyytyväinen. Niitä ei ole varmaan kuin yksi tai kaksi tämän teoksen lisäksi. Enkä tarkoita nyt tällä tyytyväisyydellä, että ajattelisin, ettei niissä olisi korjattavaa tai virheitä, vaan sellaista yleistä jes fiilistä. Sellaista, että onnistuin tekemään oman tasoistani taidetta ja sen tekeminen oli kivaa. Olen vielä niin alkutekijöissä harjoittelussani. Tiedän myös sen, että aina voisi tehdä paremmin ja epäkohtia sekä virheitä löytää kaikesta kunhan jaksaa niitä etsiä, mutta se ei olekaan se pointti. Maalausta voi viilata loputtomiin, mutta pitää myös uskaltaa lopettaa ja sanoa, että nyt työ on valmis. En myöskään halua olla liian kriittinen, vaan rohkeasti tuoda tuotoksia jo tässä vaiheessa oppimisprosessia näytille.

Akseli Gallen-Kallelan Palokärki

Maalausta oli tosi mukava tehdä. Aiheena oli suomalaisuus tänä päivänä ja yksi idea oli käyttää maalauksessa jotakin vanhaa suomalaista klassikkomaalausteosta ja tuoda se jollakin tavalla tähän päivään.

Oli erittäin mielenkiintoista päästä itse suunnittelemaan teos alusta loppuun asti. Käytinkin paljon aikaa idean ja sanoman miettimiseen. Selailin vanhoja suomalaisia teoksia ja hain ideoita Pinterestistä. En oikein edes muista tarkkaan miten päädyin tähän aiheeseen. Halusin kuitenkin työn olevan jotenkin positiivinen sanomaltaan. Muistan, että heräsin aamuyöstäkin tätä miettimään ja kirjoittamaan ajatuksia ylös, niin innoissani olin :)

Alkusuunnittelua terapiaopiskeluiden lomassa

Pojat päiväunilla ja gessoa pohjaan

Pitkästä aikaa päätin myös käyttää aikaa itse pohjan tekemiseen. Sekin on kivaa kunhan vain on aikaa ja oma tekemälle pohjalle on niin paljon kivempaa maalata. Siinä on jotain taikaa! Taideliikkeestä kehykset ja kankaat, jotka pingotin ja niittasin tunnilla opettajan opastuksella kiinni, kun en enää muistanut miten se tarkkaan ottaen tehtiinkään. Sitten kotona jatkoin kankaan pohjustusta gessolla kolmella kerroksella ja hioin joka kerta pinnan tasaiseksi hiekkapaperilla. Pohjan kuivuttua sävytin sen akryylimaalilla hieman kellertävän väriseksi, ettei olisi niin kalmakka. Hiilellä luonnostelu sai jäädä tunnilla tehtäväksi hommaksi.

Sivuprofiiliin pyysin erästä afrikkalaistaustaista ystävääni lähettämään itsestään valokuvan. Halusin, että kyseessä on tuntemani ihminen, eikä vain joku randomtyyppi netistä. Afrohiukset halusin ehdottomasti maalaukseen mukaan, koska ne vaan on niin siistit.

Alkutyöstöä

Värisävyjen etsintää

Sitten alkoi oikeiden värisävyjen etsiminen ja sekoittaminen. Teoksen tuli viedä katsoja vanhaan suomalaiseen maalaukseen, joka minun tapauksessani on Akseli Gallen-Kallelan teos Palokärki 1800-luvulta. Ja senpä vuoksi tässä työssä tuli käyttää kerroksellista maalaustekniikkaa, jota taiteilijat ovat ennen vanhaan harrastaneet. Tällä tarkoitan sitä, että edellisen värin päälle maalataan uutta väriä siten, että alempi kerros tulee näkyviin. Oikeiden värisävyjen löytäminen ei sitten ole mitenkään helppoa! Siinä yksi öljyvärimaalauksen haastavuus.

Hiilellä sommittelu

Ensimmäisiä värikerroksia

Pikkuhiljaa tummemmaksi

Joka tapauksessa kiva oli tätä koko syksy tehdä ja nyt jo parina viime kertana olen uutta harjoitustyötä väsännyt. Saa nähdä miten sitten keväällä. En tiedä miten paljon pystyn kurssilla käymään kun vauva on niin pieni. Ei ehkä ole järkevä ottaa vastasyntynyttä maalausnesteiden ja tärpätin käryyn mukaan. Vaunuihinkaan en uskalla ulkopuolelle jättää nukkumaan, kun ei olisi tarpeeksi valvovan silmän alla. Olisi kiva edes joskus päästä vähäksi aikaa pyörähtämään ja saada oppia taas jotain uutta lisää, mutta saa nähdä onnistuuko se. Wanna be artist :) but baby first <3

Leivontaa

Tänään tuli ekaa kertaa leivottua poikien kanssa ja tajusin vasta miten mukavaa se on. Tuntuu, että nää kaksi viikaria tarttis niin paljon aktiviteettia, eikä välillä mitään saa tehtyä kun nää häärää ympärillä. Tänäänkin käytiin ulkoilemassa, mutta silti iltapäivällä pojat kävi ihan kierroksilla, eivätkä oikein malttaneet asettua kahdestaan mitään pitkäksi aikaa tekemään. On päiviä ja hetkiä, että he leikkivät niin mukavasti kahdestaan; lukevat kirjoja, rakentavat legoja tai ajavat brio-junaradalla, mutta toisinaan on sitten taas ihan älytöntä sähellystä. En tiedä mistä se sitten johtuu. Kai se vaan on merkki, että on ollut liian vähän aktiviteettia tai jotain. Joskus tietenkin jos ovat liian väsyneitä, niin meno on ihan hervotonta. Tai en tiedä vaikuttiko tänään se, että pojat saivat kaakaota kun käytiin retkellä. Se saattoi olla liika piristysruiske, koska päiväunillekaan ei kumpikaan asettunut.

Hienoja tuotoksia on molemmilla

Onni löytyy arjesta

Joka tapauksessa huomasin, että touhu on taas mitä on ja ruoan tekemisestä ei tule mitään kun kiipeilevät omassa huoneessaan pitkin lipastoja ja heittelevät leluja sinne tänne sekä paukuttelevat kaapin ovia. Päätin sitten ottaa pojat mukaan kun tein pitaleipiä. Ihmettelin miten mukavasti se touhu meni. Molemmat taputtelivat taikinapalloja innoissaan ja kaulitsivat pikkukaulimellaan vuoronperään. Olin jotenkin ajatellut, että varsinkin Juho olisi liian pieni tähän touhuun, mutta yllättäin hän malttoi kaulia jopa hienompia taikinalevyjä, kuin mitä Eelis, jota touhu alkoi ehkä jo vähän kyllästyttää. Hän mieluummin halusi kokeilla omaa luovuutta nuijimalla taikinaa kaulimen kahvaosalla, mistä touhusta äiti taas ei pitänyt. Siitä hän päätti sitten siirtyä mieluummin taikinan syöntiin. Kun en antanut syödä valmiita pitaleipätuotoksia, hän tyytyi raaputtamaan taikinakulhoa. Luulisi, ettei se perus durumvehnäjauhotaikina maistu kovin kummoiselle, mutta hän oli eri mieltä. Mainitsi useaan otteeseen, että Eelis tykkää jauhoista. Tai sitten se on vaan merkki, että meillä ollaan syöty vehnäjauhoja liian vähän ;)

Tässä maistuu taikina

Täytyy tässä joku muukin kerta ryhtyä poikien kanssa leivontapuuhiin. Oli niin mieluista touhua niin pojille kuin äidillekin. Mukava oli myös yhdessä katsella miten pitaleivät kohosivat ja muuttuivat eri näköisiksi uunin lämmössä ja sitten vielä ruokapöydässä muistuttaa, että nyt syödään niitä samoja mitä aikaisemmin leivottiin.

Mitä ulkovaatetta lapselle?!

Mä ihmettelen miten voi olla niin vaikeaa tää lapsen sopivan ulkopukeutumisen löytäminen vai teenkö minä tästä vain jotenkin liian monimutkaista!?

Eeliksen eka vuosi meni Kaliforniassa, eikä siellä paljoa tarvinnut tällaisia miettiä. Sit kotihoidossa sitä on mennyt maalaisjärjen ja tilanteen mukaan. Jos on liikaa päällä sitä vähentää vaatetta kesken ulkoilun, jos tulee kylmä niin sitä tullaan sisälle ja laitetaan seuraavalla kerralla enemmän vaatetta niskaan.  Nyt kun Eelis on ollut metsäkerhossa ja ulkona ollaan se pari tuntia säällä kuin säällä niin on tarvinnut alkaa eritavalla miettiä mitä sille on järkevä laittaa päälle! Ettei hikipäässä tarvitse siellä olla, mutta ettei myöskään palele tai ole märissä vaatteissa. Siellä kerhossa työntekijöillä ei ole aikaa tai mahdollisuutta alkaa pukemaan lisää tai riisumaan vaatetta, vaan säänmukainen varustus on oltava valmiina. No ei tämän luulisi olevan kovin vaikeaa mutta jostain syystä tämä on osoittautunut mulle haasteeksi. 😂

Eelis alkusyksyn väreissä ja vaatetuksessa

Siis ei mitään ongelmaa tässä alkusyksystä mutta nyt sitten loskatalven tultua olen alkanut hajoilla asian suhteen. Alkuun ajattelin, että jos hommaa kunnolliset vettä- ja tuultapitävät ulkovaatteet ja goretex-kengät niin se on siinä. No sellaiset olen hommannut, ensin välikausivaatteet ja sitten nyt talvivaatteet. No nyt kun on tällaiset kunnon vesiloskakelit Helsingin marraskuussa ja poika todenteolla metsäretkellä touhuilee ja rymyää maassa, niin olen tullut huomaamaan, että eihän se mitenkään selviä pelkällä goretex-vaatetuksella, vaan todenteolla tarvitsee kurahousut ja kumpparit.

Tuntuu hullulta laittaa vettäpitävien ulkovaatteiden päälle kurahousut! Johan se nyt näyttääkin epämukavalta, luulisi siltä myös tuntuvan. Toisaalta kun näiden taaperoiden menoa seuraa päiväkodin pihalla, niin ei ne kurikset kyllä näytä menoa yhtään hillitsevän, että kai ne sitten ihan mukavat ovat päällä. Vaatteiden pukeminen uloslähtiessä on kyllä vain yhtä tuskaa! Aargh! Hirveä tappelu ja huuto molemmilla pojilla ja kohta kolmas tähän pukuruljanssiin mukaan. 😂 Miten mä selviän ilman hermoomista?! Täytyy opetella hillitsemään hermonsa ja varaamaan riittävästi aikaa.

Mutta vielä siitä vaateuksesta. Eelis kyllä selviäisi noilla kunnollisilla ulkovaatteilla ja gorekengillä siinä mielessä, ettei hänellä kylmä tulisi, vaatteet vain on aivan järkyttävän kuraiset ja mutaiset, eikä ne mitenkään lähde edes semi-puhtaaksi vaikka antaisi hiekan kuivua ja sitten pyyhkisi ja ravistelisi. Ne täytyy siis pestä ja siinähän ei ole mitään järkeä alkaa niitä joka kerhokerran jälkeen alkaa pesemään. Johan siinä vaatteiden ominaisuudetkin kärsivät. Polarn O. Pyretin välikausihaalarista vielä lähti aika hyvin lika ravistelemalla, mutta toi talvipuku; oli sitten Luhdan tai Popin niin kyllä vaatii pesun.

Juhon kanssa salilla

Rahaakin nämä kamppeet vie ihan megana! Nyt on gorekengät just pieneksi jääneiden tilalle hommattuna, mutta nyt pitäisi vielä ostaa sopivan kokoiset kumpparit. Ja eikai se enää tarkene niillä normikumppareilla, vaan tarttee ne lämpökumpparit ja villasukat sinne sitten varmaan on vielä lisäksi tungettava. Ostin naapurista 2 €:lla kumpparit ja olin tyytyväinen kunnes ekana kerhoaamuna Eelis valittaa, että ne puristaa, vaikka pohjamitaltaan olivat oikean kokoiset. Jotenkin se malli on sen verran kapealle jalalle tarkoitettu. No nyt sitten pitää uudet kumpparit hommata.

Viikonloppuna käytiin tekemässä joululahjaostoksia sukulaisille ja siinä samalla hommasin Eelikselle tarvittavia asusteita. Pipoa ja kurahanskaa. Tori.fi:stä sain ostettua 59 €:lla ihan uudenveroisen Polarn O. Pyretin kaksiosaisen meglämpimän ja hyvän toppapuvun. Normihinta tällä olisi yli 150 €! Popin viikonlopun alessakin puvulle jäi silti yli puolet enemmän hintaa, kuin mitä siitä maksoin ja tämä käytettynä ostettu oli kuitenkin ihan uudennäköinen, joten todella hyvä ostos. Vaikka kaipaan kyllä aikaa, että rahaa olisi niin paljon, että vain menisi kauppaan ja ostaisi kaiken ihan uutena, käyttämättä niiden metsästämiseen sen suuremmin aikaa!

Söpö Reiman untuvatakki

No jokatapauksessa, puku on ihanan lämmin, joten sillä tarkenee kun/jos tulee kunnon talvi. Aikaisempi puku nimittäin osoittautui vähän turhan viileäksi jo nyt marraskuun alussa kun oli vähän kovemmat pakkaset. Eeliksellä toki on lämpimämpiäkin haalareita, mutta ne ovat jo liian pieniä. Luhdan 100 koon puku menee just ja just jos sinne alle ei laita paljoa vaatetta, mutta ei myöskään kestä koonsa puolesta koko talvea. Popin 98 koon puku alkoi jo viime keväänä käydä turhan pieneksi ja saa toimia nyt Juhon lämpimänä haalarina tämän talven pakkasilla. Nyt näillä plussakeleillä puolestaan huomasin, että tämä ostamani uusi puku oli puolestaan aivan liian lämmin, vaikka alla oli vain alusasukerrasto. Olen sitten pitänyt vanhaa sopivan kokoista toppa-asua plussakeleillä ja kuriksia siinä housujen päällä, takin alla.

Eli siis näitä toppapukujakin näyttää tarvitsevan kaksi erilaista; toinen kylmille keleille ja toinen lämpimille!! Täähän on ihan hulluutta :D Ja sit kun vielä ajattelee paljon nää asut aina uutena maksaa ja miten nopeasti ne menee pieneksi! En tiedä tarkenisko Eelis sitten kuitenkin pelkästään vaälikausihaalarilla jos sinne alle laittaisi tarpeeksi lämmintä. Tuntuu vain viileältä ajatuskin, koska vaikka on plussa-asteita, niin tuo kosteus ja tuuli kyllä saavat ilman tuntumaan paljon kylmemmältä.

Toinen on aluskerrasto. Jotenkin olen tykästynyt merinovillaan, mutta en ole vain raskinut nyt kaiken tämän vaateostoksen lomassa investoida rahaa uuteen sellaiseen. Edellinen jäi nyt syksyllä auttamattomasti pieneksi ja Juho sai periä sen. Eelikselle olen sitten laittanut ihan vain puuvillaisia alusvaatteita ja päälle villaa tai fleeceä sään sitä vaatiessa. Hankintalistalla kyllä on tällaisen puvun ostaminen, kunhan vain löydän hyvän siedettävällä hinnalla. Toinen mitä vielä pitäisi niiden kumppareiden lisäksi hommata on kunnollinen villapaita ja ne kumpparit sekä isommat kurahousut, koska kohta ne kurikset puristaa, eivätkä nytkään mahdu takin päälle. Kuratakin ostin just tänään Fidan kirpparilta siltä varalta jos tulee todella sateisia kerhopäiviä, ei ole kiva olla litimärässä talvitakissa, vaikka se ei vettä läpi näytä päästävänkään. Ihmettelen kyllä sitäkin, että tunkeeko jengi sen takin vielä siihen talvitakin päälle vai mitä siellä alla on, että lapsi tarkenee?

Ihanat kettukurahanskat Itis-reissulta

Hintaa jäi 4 €

Toinen hankaluutta aiheuttanut juttu tässä syksyn loskakeleissä on se, että kun kerhoon pitää laittaa eväiden syönti hanskat rukkasten alle. Olen pähkäillyt sen kanssa, että kun ostin Eelikselle kunnolliset Didriksonin vettäpitävät talvirukkaset, niin ei niitä kuitenkaan ole suunniteltu siihen, että sinne alle vielä tungettaisiin villahanskoja. Eelis inhoaa kun yritänkin jättää sinne alle vielä hanskat. Ostin kokoa isommat, mutta silti ne tuntuvat napakoilta sivuttaissuunnassa, sormiin kyllä jää pituussuunnassa hyvin tilaa. Ja näillä plussakeleillä kunnolliset talvirukkaset ja villahanskat ovat kyllä aivan liikaa. Toisaalta taas olen epäillyt, että hän tarkenisi pelkästään villalapasilla ja vuorettomilla kurahanskoilla, mutta nyt kun sellaiset ostin, niin päätin uskaltaa kokeilla yhtenä kerhopäivänä ja ihan lämpimät sormet Eeliksellä kerhopäivän päätteeksi olikin.

No tulipa taas vuodatus. Onkohan kukaan toinen saanut harmaita hiuksia lapsen pukeutumisen suhteen ja miten ylipäätään puette lapsen Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen?

Kiitos :)

Raskauden mieliteot

Rv 33

Nyt on jäänyt alkuviikon postaus välistä. Sorry about that! Jukkis on tehnyt pitkää keikkatyörupeamaa ja ollut yövuorossa nyt viimeiset kolme yötä putkeen. Päivät ovat menneet siinä, että olen yrittänyt pitää pojat hiljaisena. Lisäksi tässä on ollut kaikenlaista muutakin- vieraita jne.

Mutta jee juttu on se, että kävin keskiviikkona pitkästä aikaa salilla! Osallistuin strong mama- jumppaan, jossa oli mammat vauvojen kanssa. Se olikin ihan mukava treeni- ei kovin rankka, mutta toisaalta tässä vaiheessa raskautta en rankkaa treeniä kaipaakaan, vaan jotain kevyttä liikuntaa. Ajattelin josko alkaisin tässä nyt sitten keskivikkoisin käymään ja sen lisäksi vaikka kerran vielä normaalisti kuntosalilla. Huomaan kyllä, että kevyttä treeniä tulee ihan perusarjessa näitten naperoiden kanssa. Vedän pulkassa, työntelen vaunuja ja muuten vaan joudun kantelemaan. Enää ei ole supistellut, mutta huomaan, että ei kovin kummoista tarvitse tehdä niin alkaa alavatsaan sattua. Täytyy kokoajan olla varovainen ja kuunnella kropan tuntemuksia.

Muuten raskaus on ollut kyllä aika iisi edellisiin verrattuna. Suonenvetojakaan ei ole yhtään ollut, eikä oikeastaan närästystäkään kuin ihan pari kertaa pientä polttelua mausteisen ruoan jälkeen. Turvonnutkaan en ainakaan vielä ole oikeastaan ollenkaan jos vertaa siihen mitä varsinkin Eelistä odottaessa olin. En oikein tiedä teenkö nyt jotain asioita eri tavalla kun olen päässyt näissä asioissa helpommalla.

Vauvamasuselfieitä

Kyllähän tuo jo aikamoinen pallo on!

Mielitekoja on nyt viimeisessä kolmannessa tullut makean suhteen jonkin verran. Eilen esimerkiksi iski hirveä joulutorttuhimo ja käytiin sitten kaupassa ostamassa torttutarvikkeet ja väsäsin meille tämän joulun ensimmäiset tortut. Nami nami. Vedin kevyesti kolme torttua naamaan :0 Yksi yö näin myös unta, että vedin monta levyä suklaata ja herätessäni oikein maistoin suklaan suussani. Muuten kyllä olen päässyt aika vähällä näitten mielitekojen suhteen. Sekin on ihmeellistä.

Kohta tämä on ohi!

Mutta kerro sinä lukija, onko sinulla ollut erikoisia raskausajan mielitekoja ja mitä nämä ovat olleet jos näitä on ollut?

Vauva-ajan suunnitelmat

Ystävän tuoma kaunis piristys

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa havahduin, etten ollut sen kummemmin kiinnittänyt huomiota masuasukin liikkeisiin. Mietin kyllä, että varmasti hän oli päivän mittaan liikkunut, olisin nimittäin kiinnittänyt liikkumattomuuteen huomiota. Liikkeet kun ovat niin arkipäivää, ettei niihin sen kummemmin välttämättä kiinnitä huomiota jos päivä on kovin kiireinen ja ajatukset jossain muualla.

Ihana oli kuitenkin illalla rauhoittua ja alkaa miettimään tätä vauvaa ja hänen saapumistaan. Kukaanhan ei tiedä milloin hän sieltä tulla tupsahtaa. Vauvan syntymä onkin yksi sellainen asia maailmassa mitä emme voi kontrolloida ja ennalta suunnitella. Siihen täytyy vain antautua ja luottaa, että homma etenee niinkuin etenee. Tottakai oma paikkansa on sillä, että lepäilee silloin kun on siihen tarvetta ja syö terveellisesti ja liikkuu eikä turhia stressaile, mutta siinäpä se oma osuus sitten melkeinpä on. Sitten kun homma varsinaisesti käynnistyy, niin siihen täytyy vain heittäytyä ja luottaa, että oma kroppa tekee tehtävänsä ja ottaa kätilöiden antama tuki vastaan. Muutenkin koko synnytys on jotenkin niin alkukantaista, tässä meidän steriilissä ja kontrollifriikissä länsimaisessa maailmassamme :D

"Muutenkin koko synnytys on jotenkin niin alkukantaista, tässä meidän steriilissä ja kontrollifriikissä länsimaisessa maailmassamme."

Jokatapauksessa oli ihana illalla rauhoittua kuuntelemaan, että liikkuuhan se pikkumies siellä. Eikä kauaa mennytkään kun aloin tuntea potkuja ja myllerrystä. Siellä se on ja voi hyvin. Miten sitä voi jotain jo rakastaa, vaikkei ole häntä vielä nähnyt. :) Eeliskin sanoi yksi päivä, että hän rakastaa vauvaa. Jotenkin niin suloista ja liikuttavaa. Muutenkin hän jo odottaa uuden pikkuveljen saapumista innokkaana. On antanut nimenkin. Kesästä lähtien olen puhunut, että ensin varmaan tulee lunta ja sitten ehkä keretään saada joululahjoja ja vasta sen jälkeen vauva syntyy. Nyt sitten on se ensimmäinen osa toteutunut. Lunta on ollut täällä Etelä-Suomessa jo viikon verran. Katsotaan miten joululahjojen kanssa käy. Laskettuaika kun on 6.1, joten hän voi saapua kummalla puolen vuotta vain, tai vaikka syntyä sitten rakettien paukkuessa uudenvuoden aattona. Sepä olisikin juhlallinen saapuminen.

"Hän voi saapua kummalla puolen vuotta vain, tai vaikka syntyä sitten rakettien paukkuessa uudenvuoden aattona. Sepä olisikin juhlallinen saapuminen. "

Jostain syystä toivon, että hän syntyisi ensi vuoden puolella, vaikka toisaalta olisi "järkevämpää" toivoa hänen syntyvän siinä joulun aikaan, jolloin viimeiset koululuennot olisivat takana ja seuraaviin mahdollisimman pitkä aika. Myös maalauskurssi loppuu jo joulukuun alussa ja jatkuu tammikuun puolivälissä, joten siinä olisi kivasti lomaa siitäkin. Samoin Jukkiksen joululoma tulisi samalla hyödynnettyä vauva-arjessa kun ei varmaan pidä opiskeluista mitään virallista isyyslomaa. No katsotaan miten käy :) Tätä kun ei voi tosiaan suunnitella ja etukäteen päättää tapahtuvaksi.

"Toivottavasti en tule tätä vauva-aikaa mitenkään missaamaan kun on aiempaa enemmän kaikenlaista ohjelmaa tiedossa."

Kerkesin illalla myös pohtia sitä, että toivottavasti en tule tätä vauva-aikaa mitenkään missaamaan kun on aiempaa enemmän kaikenlaista ohjelmaa tiedossa. On opiskelut ja siihen kuuluvat asiakastapaamiset sekä maalauskurssi, jota haluaisin myös jatkaa, kun se on meidän viimeinen, kolmas vuosikurssi. Toisaalta mikään näistä ei ainakaan tällä hetkellä rasita tai työllistä meidän perusarkea kuitenkaan kovin paljoa, joten jospa niin olisi myös uuden vauvan synnyttyäkin. Hänhän tulee tietenkin olemaan mukana kaikissa näissä minun opiskelu-, työ- ja harrastusjutuissa. En halua alkaa pulloruokinnan kanssa läträämään, vaan paljon helpompi on hoitaa asia luomuna, niinkuin Eeliksen ja Juhonkin kanssa olen tehnyt. Mieluummin vauva mukana, kuin alkaa pumppaamaan ja vaatia Jukkista hoitamaan syöttöhomma sekä kahden taaperon hoitaminen. Mutta tämäkin on sellainen asia mitä en voi tietenkään etukäteen lyödä lukkoon ja päättää, että näin se menee. Kaikki riippuu niin siitä minkälainen vauva on ja miten asiat lähtevät sujumaan sekä oma jaksaminen.

Toivon mukaan tulossa on mukava ja innostava kevät. Niin uuden vauvan ja perhe-elämän suhteen kuin opiskelujen etenemisen ja taideharrastusten suhteen. Ainakin tällä hetkellä olen innostunut näistä kaikista. Jokainen tuo omaa väriä elämään ja tasapainottaa kokonaisuutta. Olen iloinen, että saan olla pääasiassa kotona lasten kanssa, mutta myös siitä, että minulla on myös omia muita juttuja. Omat yritysasiat kivasti etenevät ja innostavat sekä opiskelut samoin ja maalauskurssi inspiroi ja nollaa ajatuksia. Vielä kun saliharjoittelu tähän taas sujahtaisi sopivasti mukaan, niin mikäs siinä. Niin ja treffi-illat Jukkiksen kanssa, ettei yhteiselämä ja romantiikka aivan lopahtaisi.

Elämän särkyvyys

Mulla oli jännä kokemus torstaina kun Jukkis ja Eelis olivat Lastenklinikalla. Pohjustuksena tälle kokemukselle kerron, että viimeiset viikot vähintään ovat olleet jotenkin tosi raskaita mielialallisesti. Olen jollain tasolla ollut mieli maassa ja ehkä jopa vähän masentunut, feeling blue- Jenkit ilmaisisivat asian. Kaikki on periaatteessa erittäin hyvin, mutta jotenkin olen vaan nähnyt monet asiat niin synkästi. Vaikea selittää. Olen ollut tosi tyytymätön ja kyllästynyt, erityisesti väsynyt meidän parisuhteeseen, vaikka ei ole ollut mitään suurempaa syytä.

Amerikan kotipihalta

Me ollaan monien vuosien yhteiselon aikana koettu kaikenlaista ja menty vaikeista asioista läpi ja myös koettu mahtavia yhteisiä hetkiä. Ollaan haaveiltu yhdessä ja nähty itsemme olevan vielä vanhanakin yhdessä: lapset ovat jo lentäneet pesästä ja me vapaana yhdessä täyttämässä unelmia; ajamassa moottoripyörällä pitkin Yhdysvaltoin rannikkoa, nauttien lastenlasten seurasta ja rinnallakulkijoina omien lasten elämän kulussa.

Mutta jostain syystä aloin viime aikoina nähdä kaiken kuitenkin niin synkeästä näkövinkkelistä käsin.  En ymmärrä. Kaikki menneisyydenkin jutut näyttäytyivät niin synkeässä valossa ja tulevaisuus tuntui toivottomalta. Näinhän ihmiselle kuulemma käy: jos menneisyyden näkee synkkänä, tulevaisuus näyttää synkältä ja päinvastoin.

"Mikään ei kuitenkaan ikinä muutu" - asenne alkoi syövyttää mieltäni, ihan kuin asiat nyt tällä hetkellä olisivat jotenkin todella huonosti. Tai ettenkö muka olisi jo päässyt näkemään omassa ja Jukkiksen elämässä, että asiat todella olivat jo muuttuneet ja menneet eteenpäin ja parempaan. Jostain syystä kaikki Jukkiksen erilaiset ja minua toisinaan häiritsevät piirteet alkoivat ottaa yliotetta ja tuntua jotenkin maailmaa suuremmilta asioilta. Samaan aikaan olin tyytymätön omaan itseeni ja siihen kuka minä olen. No tänne suohon sitten menin jotenkin niin syvälle, että Jukkiskin alkoi jo reagoida. Hän ihmetteli, että jos kaikki on niin huonosti, eikä ratkaisua ole, niin erotako haluan. No en osannut tähän vastata, erota en halunnut, mutta halusin, että mieliala kohenisi ja voisin taas tuntea oloni onnelliseksi niin kuin joskus.

Yritin palauttaa mieleeni, että milloin olin viimeksi tuntenut oloni onnelliseksi. Mieleeni nousi vain se voimakas kokemus Juhon syntymän jälkeen kun olin niin voimakkaassa onnellisuuden hormonihurmoksessa. Se oli jotain huumaavaa. No samaan aikaan Jukkis ei ollut sisällä tässä minun hormonihurroksessa, vaan oli ihan normaalin elämän kuvioissa ja teki ei niin tietoisesti sellaista, minkä tiesi minua voimakkaasti satuttavan ja kertoi siitä sitten myöhemmin minulle. No, voit kuvitella, että synnytyksen jälkeisessä hormonitunteessa myös ne päinvastaiset tunteet, negatiiviset tunteet, tuntuvat myös tavanomaista voimakkaammilta ja pienetkin jutut voivat viedä sinut niin syvälle pettymyksen ja "masennuksen" syövereihin, että apua.

Me asia kuitenkin selvitettiin ja elämä jatkui ja olen toki edelleen kokenut onnellisuuden tunteita ja myös näitä pettymyksen tunteita, mutta en ehkä niin voimakkaana. Jollain tavalla huomaan, että tuosta kokemuksesta jäi varmaan jonkinsortin tunnetrauma minulle, koska se vieläkin nousee minun mieleen. Tämä on pelottavaa miten voimakkaat kaikki tunteet näissä raskaus- ja vauva-ajan hetkissä voivat olla. Ne on ne ihanat hormoonit. Huomaan, että tässä raskaudessa olen taas ollut niin voimakkaissa tunnemyrskyissä, että minua ihan kauhistuttaa ajatella, että minkälaista sitä on sitten kun vauva syntyy ja jos tulee näitä elämään kuuluvia pettymyksiä, loukkaantumisia ja toisen satuttamisia. Täytyisihän sitä osata mennä niistä ehjin nahoin ja sydämin läpi, eikä kantaa niitä vielä vuosien päästä. Huoh! Olenko vähän vaikea ihminen :D

No tulipas varsinainen teksti. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tässä yritän selittää, tai pystyykö kukaan näihin samastumaan, mutta kirjoitinpahan nyt. Yhteenvetona siitä, mitä yritin kertoa on, että raskaushormoneissa vai mistä lie johtuen olen siis mennyt jonnekin todella syvälle tunne-elämän synkkiin syövereihin ja yrittänyt löytää sieltä ulospääsyä pinnalle. Elämässä kuitenkin kaikki on hyvin. Kaksi maailman ihaninta poikaa ja kolmas potkii masussa, kiva koti (vaikkakin pieni, eikä oma ;)), uusia mielenkiintoisia (tästä myöhemmin) työhaasteita ja välittävä, komea, vastuunsa kantava aviomies. En kuitenkaan ole jotenkin osannut löytää tietä ulos tästä alakuloisuudesta, vaikka olen tiedostanut, että kaikki on ihan jees. Tämä siis taustapohjustuksena tuohon alun lauseeseen, että olipa jännä kokemus eilen.

Niin ja nyt sitten siihen kokemukseen..

They deserve better

Sillä aikaa kun Jukkis ja Eelis olivat sairaalassa, tein joitakin koulujuttuja sohvalla Juhon ollessa vielä päiväunilla. Menin keittiöön leikkaamaan paperinippua pienemmäksi ja siinä samassa kaadoin vahingossa pystyssä olleen puisen ja raskaan leikkuulaudan Iittalan Kartio- lasikannun päälle ja kannu rikkoontui sirpaleiksi. Siinä samassa mieleeni iski voimakkaasti ajatus: aivan samalla tavalla kuin tämä lasi särkyi, niin voi olla silmänräpäys ja kaikki tämä, mitä minulla on, voidaan ottaa minulta pois! Tämä iski minua kuin voimakas isku vatsaan. Saman tien meni polvilleni maahan ja pyysin kyyneleet silmissä anteeksi kiittämättömyyttäni. Tuntui ihan hirveältä. Miten olen voinut olla näkemättä kaikkea tätä hyvää mitä olen saanut. Tiedän ihmisiä, jotka ovat menettäneet rakkaansa autokolarissa ja se yhteinen perhe-elämä on mennyt siinä, kun puoliso ja lapset ovat siirtyneet silmänräpäyksessä tästä ajasta ikuisuuteen. Järkyttävää. Ja samalla tavalla näin voisi käydä minullekin.

Tämä pysäytti minut todella. Vaikka en tässä nyt tarkoita sitä, että Jumala olisi niin sadisti, että jos napisen, niin sen takia Hän katkaisisi kenenkään toisen elämän lankaa. En usko tällaiseen, enkä tarkoita sitä. Mutta jollain tavalla tämä vain iski vasten omaa asennetta. Osaako sitä olla kiitollinen kaikesta mitä on, vai keskittyykö sitä kaikkiin lillukan varsiin ja pieniin epäkohtiin. Monihan sanoo, että vasta sitten kun olemme jotain menettäneet, osaamme olla niistä kiitollisia. Tämä on todella sääli. Kyllä meidän pitää oppia nauttimaan ja iloitsemaan asioista jo silloin kun me elämme niissä. Samaan aikaan tämä lasin särkyminen puhui myös siitä, että jos en osaa tätä elämää arvostaa ja varjella, niin se voi myös mennä rikki toisella tavalla. Minä itse, minun asenteeni voi tämän yhteyden rikkoa. Jos alan keskittymään siihen, mikä on huonosti meidän elämässä ja parisuhteessa, sekä haaveilemaan väärällä tavalla jostain muusta, voin särkeä tämän meidän perhe-elämän ja seuraukset voivat siinäkin mielessä olla tuhoisat.

Joka tapauksessa, tämä kokemus ja ajatus: silmänräpäys ja kaikki tämä, mitä minulla nyt on, voidaan ottaa minulta pois, oli voimakas puhuttelu vasten kasvoja. Sydämestä nousi, että kaikkein rakkaimmat, mitä minulla on ovat Jukkis ja pojat. Olen heistä niin kiitollinen ja iloinen. Ei kaikilla niillä pienillä epäkohdilla ja ärsytyksillä loppujen lopuksi ole väliä.

I have found

Ei tämän kokemuksen jälkeen minun tunteet tietyllä tavalla minnekään hävinneet. Edelleen tunsin oloni allapäiseksi ja varmaan raskaushormonit ihan samalla tavalla jylläävät ja koen asiat voimakkaana tai jostain syystä minulle nyt tyypilliseen tapaan ärsyttävinä, mutta jotain kuitenkin muuttui. Päätin alkaa olemaan kiitollinen ja yrittää nauttia jokaikisestä päivästä, keskittyä siihen mikä on hyvää ja uskoa parempaan huomiseen. Luulen, että tämän seurauksena mielialanikin alkaa pikkuhiljaa kohentua. Toivon niin, mutta tuntui miltä tuntui, niin oikeasti kuitenkin olen todella kiitollinen tästä elämästä ja ihanasta perheestä, joskus sitä vain ei osaa tarpeeksi arvostaa sitä mistä on tullut jollain tapaa itsestäänselvyys, vaikka mikään tässä elämässä ei ole itsestään selvää, kenellekään meistä.

Päivystysreissu

Pikku potilas Lastenklinikalla

Pikku Eelis tippui tänään rumpujen päälle kiipeiltyään Juhon pinnasängyn reunoilla. Otsaan tuli kolmen sentin vekki ja terkkarin päivystyksen liimaauksen kautta Lastenklinikalle seurantaan.

Jukkis lähti tälle reissulle, kun totesin, että helpompi hänen on saada pideltyä Eelis hoitotoimenpiteiden ajan paikoillaan, kuin minun ison mahani kanssa yrittää painia rimpuilevan ja huutavan pojan kanssa. Eelis kun ei ole maailman helpoin hoidettava; hän inhoaa kaikkia hoitotoimenpiteitä sydän juuriaan myöten. Jo pelkkien korvien puhdistaminen on maailman hirvein toimenpide, eikä hammashoitajakaan kovin kauaa halunnut yrittää ronkkia hysteerisen lapsen suuta :) On tullut isäänsä mummin mukaan kuulemma ;)

Mulla olisi tänään ollut maalauskurssi, mutta en sitten tietenkään mennyt kun jäin kotiin Juhon kanssa. Aika on käynyt kotona pitkäksi kun odottelee kuulumisia sairaalasta. Olen tehnyt koulujuttuja eteenpäin, vaikka ne ovat kyllä jo aika hyvällä mallilla, joten ei niistäkään hirveästi apua tähän odotteluun ole. Juho on innoissaan touhunnut yksikseen milloin mitäkin.

On niin hiljaista kun on vain yksi poju talossa, ei kuulu riitelyn tai kinastelun ääntä, eikä kovaa naurun rämäkkää ja juoksurumbaa. Televisiotakaan en jotenkin osaa tai halua alkaa katsomaan. Vauvalle tekemäni neuloskin alkaa olla viimeistelyä vaille valmis, joten en ole siihenkään hommaan halunnut nyt tänään alkaa ryhtyä. Aamupäivällä sain myös pitkästä aikaa pahimmat pölyt siivottua, eikä jotenkin siivouskaan innosta, vaikka sitä hommaa vielä rästissä olisi. Itsekin olen vielä aikalailla puolikuntoinen. Ollaan koko porukka oltu kovassa flunssassa, eikä minunkaan voimat ole vielä entisellään. Väsyttää, yskittää kovin ja nenä vuotaa. Olen sitten istuskellut sohvalla ja miettinyt näitä koulujuttuja ja vähän väliä vilkuillut kännykkää sekä viestitellyt tuttujen kanssa. Nyt sitten kirjoitan tätä blogia. Kohta Juho iltapalalle ja nukkumaan. Eiköhän ne sairaalareissulaiset sieltä sitten jo ala tulla.

Lääkäri oli kuulemma Eeliksen jo tarkistanut ja todennut olevan lievä aivotärähdys, mutta halusivat pitää hänet vielä ilta yhdeksään asti tarkkailussa. En arvannut, että noin pahasta asiasta oli kyse, enkä sitä, että reissussa menisi noinkin kauan. Jukkis lähti siinä kolmen aikaan terkkarin päivystykseen ja ovat olleet koko tämän ajan syömättä. Söivät viimeksi joskus puolen päivän aikaan! Voi raukkoja! Kesärenkaatkin on meillä vielä autossa alla ja aika liukkaat ovat jo tiet..

Testissä meikkivoide

Samalla kun ostin Lidlistä kasvorasvan, ostin myös sieltä Cienin BB-voiteen. Olen kuullut jossain tätäkin kehuttavan. Valitettavasti itselleni voide oli todella suuri pettymys. Ehkä siksi, että odotin meikkivoiteisempaa ominaisuutta, vaikka kyseessähän ei ole varsinaisesti meikkivoide.

Lidlin BB-voide

Koostumus oli melko miellyttävän tuntuinen, eikä iho myöskään pahemmin reagoinut kirvelemällä tms. mutta ei tätä voi peittäväksi mitenkään sanoa.

Aivan kuin olisin levittänyt pelkkää kasvovoidetta. Pakkauksessa lukee, että "peittää ihon epäpuhtaudet ja antaa iholle tasaisen sävyn". Ajattelin tämän siis olevan kevyesti peittävä, mutta ei tätä voi peittäväksi ollenkaan sanoa.

Ehkä voide sopii erinomaisesti jollekin, joka etsii vain erittäin kevyttä meikkivoidetta tai BB-voidetta. Oma ihoni kaipaa peittävämpää voidetta, muussa tapauksessa voin olla ilman koko voidetta. Toisaalta nyt kun pohdin, niin voide oli kyllä miellyttävän tuntuinen pitkin päivää kasvoilla, joten siinä mielessä voi ajaakin asiansa päivävoiteena kuulaskasvoiselle.

Peittävä, tasoittava, kosteuttava + UV-suoja

Itse olen viime vuosina käyttänyt Diorin Nude, skin glowing"- meikkivoidetta. Joskus aikoinaan ostin sen lentokentältä ja sen jälkeen olen jos mahdollista pyytänyt jotakin ystävääni tuomaan sen minulle matkustusreissulta. Se on ollut todella huippu tuote. Sopivan peittävä, mutta kuitenkin kevyt. 30 ml purnukka on myös ollut erittäin riittoisa.

Nyt vain ei ole tiedossa ketään ystävää, joka olisi käymässä ulkomailla ja muutenkin tässä taloustilanteessa olen toivonut, että löytäisin edullisemman vaihtoehdon. En toisaalta jaksaisi lähteä käymään missään meikkiliikkeessä opastusta kysymässä ja tutustumassa uuteen vaihtoehtoon. Ehkä näin nyt kuitenkin tulee tehdä jos haluan löytää uuden itselleni sopivan meikkivoiteen.

Yllättävän vajaa purnukka