It's a boy!

Minä ja kolme poikaa :) Kakkosultra oli viikko sitten tiistaina ja siellä selvisi, että masussa on suloinen pieni poika. Eelis ja Juho saavat siis pikkuveljen. Olin odottanut tyttöä kun alkuraskaudessa Eelis puhui Anniinasta, mutta hän taisikin sitten vain tarkoittaa ystäväämme Anniinaa ;)

Oli ihana huomata, että vaikka selvisi, ettei siellä olekaan tyttöä, niin en voi sanoa, että olisin ollut mitenkään erityisen pettynyt. Jotenkin valtava hellyyden aalto ja rakkauden tunne täyttivät meidän molempien; Jukkiksen ja minun sydämet. Siellä on ihana poika. Meillä tulee olemaan kolme pikku poikaa- veljekset. 

Ihan alkuun olin aina ajatellut, että meillä tulisi olemaan monta poikaa, mutta Juhon raskauden aikana sain niin monta asiaa, mitkä saivat minut miettimään myös tyttövauvaa. Yksi tällainen oli äitini näkemä uni, jossa odotin vaaleaa tyttövauvaa ja neuloin sille punaista mekkoa. Samaan aikaan kaksi muuta henkilöä sanoi meille, että meillä tulee olemaan tyttö, vaikka toinen heistä ei tiennyt meidän olevan raskaana. Nämä saivat minut odottamaan, että Juho olisi tyttö, vaikka itse olin ajatellut hänen olevan poika. Aloin jo henkisesti valmistautumaan siihen, että onhan tyttökin tosi ihana. Kun Juhon ultrassa selvisi, että siellä on poika, minun oli alkuun vaikea uskoa sitä. Onkohan se nyt ihan varmasti poika. Synnytyslaitoksellakin vielä kysyin, että onko se poika. Eikä siinä ollut mitään pettymystä silloinkaan, jotenkin se oli vain vaikea uskoa, kun oli unet ja kaikki :) 

Tämän kolmannen kohdalla ajattelin sitten, että nyt se on varmaan se tyttö ja jotenkin itsekin sisimmässäni ajattelin voimakkaamin sen olevan tyttö. Mutta ei se ollutkaan. Olisihan se tyttökin kiva, mutta nyt meille ainakin tulee poika ja se on ihanaa :) Olen jo suunnitellut, että ostan kaikille kolmelle muutaman samanlaisen söpön vaatteen. Nimiäkin ollaan jo alettu miettimään. Ihana olla taas raskaana. Tervetuloa masuvauva, kunhan se aika koittaa <3

Väsymyksestä valvomiseen- raskausajan oireilut

Täällä reissussakin olen jatkanut aikaisia aamuheräämisiä! Kylpylähotellissa ollessa pojat sairastuivat flunssaan ja vaikka olivat aika levottomia molempina öinä, niin heräilin silti tosi aikaisin. Ensimmäisenä aamuna en nukkunut enää neljän jälkeen. Päiväunillekaan en meinannut saada itseäni rauhoittumaan. Sama toistui poikien mummolassa. Heräsin sielläkin klo 04.00. Silloin tosin olin mennyt nukkumaan jo kympiltä, joten olihan siinä kerennyt saada unta sen kuusi tuntia. Ihme energiavirtaus. Onkohan muilla raskaana olleilla ollut samoja oireita? 

Herätys klo neljä!

Kerkeääpähän vaikka meikata

Raskaus- you never know!

Nautin kyllä täysin nyt tästä vaiheesta, niin kauan kun sitä kestää. Alkuraskaus oli nimittäin tosi raskas. Olin ihan mega väsynyt. En meinannut jaksaa mitään tehdä. Olisin halunnut vain maata sohvalla, mutta se ei oikein onnistu näiden kahden vilkkaan taaperopojan kanssa. Eikä siitä sohvalla loikoilusta mitään apua muutenkaan tuntunut olevan, niinä kertoina kun sitä pääsin harrastamaan. Jotenkin sitä vaan oli totaalisen väsynyt.

Raahauduin toisinaan ihan zombiena ulos, kun pojat muuten hyppivät sisällä seinille ja istuin hiekkalaatikon reunalla ihan raatona. Tuntui, että hyvä että jaksaa edes puhua tai omaa kättäänsä nostaa. Aloin todella ymmärtää, että sairasloman hakeminen raskausajan väsymykseen voi oikeasti olla mahdollista! Miten sellaisessa olotilassa voisi mitään järkevää tehdä. Toisinaan pakotin itseni salille ja ajattelin, että se piristäisi. Joskus se piristi, joskus ei todellakaan. Ei siinä auttanut kuin mennä aikaisin nukkumaan ja vain mennä siitä vaiheesta läpi. Päiväunet kyllä kotiäitinä on luksusta, varsinkin kun minulla ei yleensä ole ikinä mitään ongelmaa nukahtamisen suhteen. Joskus siinäkin kävi niin, että minä kerkesin torkkua jo ennen poikien nukahtamista. Onneksi havahduin kuitenkin jos jompikumpi päätti lähteä sängystä jonnekin hiippailemaan.

Pahoinvointia oli myös enemmän kuin aikaisemmissa raskauksissa. Onneksi tosin en ole ikinä raskauksissa oikeastaan oksentanut. Kerran nyt tässä raskaudessa näin kävi, kun join teetä tyhjään vatsaan! Ihme juttu, että kahvi pysyi sisällä, mutta tee ei.. Kahvinjuonnin tosin nyt keväällä lopetin. Vatsataudin sairastamisen jälkeen päätin, että nyt se sai loppua. En olisi joskus ikinä uskonut, että minä kahvin ystävä, jolle aamukahvi varsinkin on ollut aina niin pyhä ja tärkeä juttu, tulen tällaiseen päätökseen. Ajatuksena on, etten kahvia enää juo raskauden loputtuakaan. Katsotaan josko tässä päätöksessä pysyisin, vaikka kahvi edelleen on yksi maailman ihanimmista tuoksuista.

Kuopion kylpyläloma

Iltapalat tehtiin itse huoneen keittiössä

Kuopion tori

Suunnitelmissa oli lähteä käymään isovanhempien ja serkkujen luona Itä-Suomessa ennen Jukkiksen koulun alkua. Päätettiin yhdistää tähän samaan matkaan pieni kylpyläloma Kuopion Rauhalahdessa. Näin saatiin vähän päivän ajomatkaa lyhyemmäksi ja rentouttavaa oleilua perheen kesken. 

Kylpylä oli ihan mukava, pieni mutta tarpeeksi suuri meidän porukan tarpeisiin. Pojat tykkäsivät silminnähden. Iso liukumäki oli molempien mieleen. Itsellekin reissu oli yllättävän rentouttava ja mukava, vaikken mikään megä kylpyläfani ole ikinä ollut. Herkullisen aamupalan jälkeen leikkipuistoulkoilua ja kuntosali. Tämä onnistui meiltä yhtäaikaa, kun laitettiin pojat salin nurkkaan Pikku Kakkosta katsomaan. Treenin jälkeen kylpylään, pientä välipalaa massuun ja päiväunille koko poppoo. 

Molempina päivinä syötiin hotellin buffet päivällinen, joka oli ihan huippuhyvä. Toisena päivänä oli tarkoitus käydä syömässä Kuopion keskustassa, mutta kun hyvää ruokapaikkaa ei kovin helposti löytynyt, niin päätettiin ajaa takaisin kylpylän ruokapöytään. Hintaa ruoalle tuli parikymppiä per naama, mutta lapset saivat syödä ilmaiseksi ja tiesimme laadun myös olevan hinnan väärti, niin se oli helpoin valinta tällä kertaa. Kuopion tori hengailu tosin jäi tämän takia lyhyenlaiseksi, mutta onpahan tuolla joskus aikaisemmin tullut käytyä. 

Illalla päätettiin sitten käydä kävelemässä Jätkänkämpälle, jonne oli kylpylältä matkaa noin 600 m. Siellä olisi ollut mahdollista savusaunoa ja nauttia myös päivällistä. Meille riitti kylpylän tarjonta. Hauska oli tosin päästä seuraamaan tukkimiehen ja haitarin soittajan tukkiesitystä. Vanhahko mies taiteili hienosti tukkien päällä, toisinaan veteen tipahtaen. Hän teki erilaisia esityksiä ja näytti miten tukin päällä onnistuu eväiden syönti ja ettoneiden* ottaminen. 

Lauantaina jatkettiin kuntosalin ja kylpylän jälkeen matkaa mummin ja ukin luo. Vaihteeksi oli mukava kun autossa ei tarvinnut istua kahta tuntia pidempään.

Isi ja pojat poseeraa

Tukkimies

Esitys oli savolaisittain hauska

Tukkikämpän kukkakoristeet

* ettonet on päiväunet ;)

Kuvat otettu jälleen iPhone 5s:llä.

Kulahtanut kotiäiti vai kodin kaunotar- se on sun valinta!

Lupasin viime postauksessa kirjoittaa seuraavaksi kotiäidin outfitistä. Jotain ajatuksia nyt siis siitä.

"Ei silloin ole se tärkein juttu, onko äiti meikannut tai onko äitin vatsalihakset palautuneet. Silloin on aika keskittyä vauvaan ja hääriä sen ympärillä unohtaen hetkeksi itsensä. Mutta huom. hetkeksi!"

Muistan kuinka Eelistä odottaessani juttelin nuoremman siskoni kanssa ja sanoin, etten halua minusta tulevan sellaista äitiä, joka ei enää huolehdi itsestään. Sitten Eelis syntyi ja mikä järkytys oli, ettei aikaa riittänyt mihinkään. Hyvä, että kerkesit suihkussa käydä tai syödä. En olisi varmaan syönytkään, ellei Jukkis olisi pitänyt silloin minusta niin hyvää huolta. Muistan kuinka hän teki herkullisia salaatteja ja kantoi voileipiä sohvalle, minun imettäessä. Tämä "kiire" yllätti meidät molemmat täysin. Luulin, että vauvat vain nukkuvat, mutta nehän vain syövät! Ovat tissillä kokoajan ja sitten siihen päälle kaikki muu hoito. Olihan sitä jossain ihme hormonimyrskyssä itsekin, ettei varmaan sen takia osannut mitään muuta kuin vauvaa ajatella. Ja näin sen kuuluu ollakin. Se on ihanaa. Ei silloin ole se tärkein juttu, onko äiti meikannut tai onko äitin vatsalihakset palautuneet. Silloin on aika keskittyä vauvaan ja hääriä sen ympärillä unohtaen hetkeksi itsensä. Mutta huom. hetkeksi! Tämän vaiheen ei ole tarkoitus jäädä päälle ;)

"Enkä tarkoita nyt, että kaikkien pitäisi meikata ja kähertää hiuksia sekä hippastella kotona hameessa ja korkkareissa, mutta että näyttäisi kauniilta, edes siedettävältä itseltään. "

Ruoantekoon

Enkä tarkoita nyt, että kaikkien pitäisi meikata ja kähertää hiuksia sekä hippastella kotona hameessa ja korkkareissa, mutta että näyttäisi kauniilta, edes siedettävältä itseltään. Itse en ikinä ole ollut sellainen ihminen, joka kauheasti meikkaisi. Olen enemmänkin sellaisen kevyen laittautumisen ystävä. Rakastan kyllä tälläytyä oikein kunnolla juhliin ja muihin erityistilanteisiin, mutta päivittäinen meikki on aina ollut korkeintaan ripsiväri-huulikiilto tyylistä. Rakastan myös sitä jos joku muu, osaava henkilö minut meikkaa ja laittaa hiukset. Joskus varakkaana tulen varmasti tekemään enemmän sitä, että maksan jollekin muulle minun kaunistamisestani. Tunnustan myös, etten ole mitenkään erityisen taitava meikkaaja. Perussilmämeikit nyt osaan tehdä, mutta olisi kiva osata vähän kaikenlaista erilaista. Näistä varjostusasioistakaan en kovin paljoa tiedä mitään. Nykyisin on niin paljon hyviä You Tube-videoita ja meikkausblogeja, että jos vain jaksaisi niin sieltä saisi vaikka minkälaista oppia. Mutta kun ei oikein enää ole aikaa ja energiaa sellaiseen. Ne olisi pitänyt silloin nuorempana opetella kun oli aikaa kaikkeen sellaiseen. Olen haaveillut, että joku kerta rahatilanteen ollessa parempi, menen johonkin hyvälle meikkiopaskurssille.

Kasvohoitoon kylläkin pitäisi ihan ensimmäisenä mennä! Mayday. Siitä on liian monta vuotta (luit oikein- vuotta!!) kun olen sellaisessa käynyt. Ihossa tämä käymättömyys näkyy. Auts! Mutta jossain on pihistettävä, kun ei ole kaikkeen rahaa. Aikoinaan kun oli vähemmän rahaa kävin kosmetologiopiskelijoiden hoidoissa ja kokemukset niistä olivat hyvät, mutta nyt en ole niihinkään mennyt.

"Välillä aina haaveilen hiusten värjäyksestä, mutta sitten olen malttanut mieleni kun olen ollut raskaana tai imettänyt ja ajatellut, että kerkiihän tuota vielä elämässä hiuksia värjäilemään. "

Aika vähän laitan kyllä muutenkaan rahaa itseeni. Ostan vain pakollisia meikkejä- suosin tosin hyvälaatuisia ja olen niistä sitten valmis maksamaan jos ja kun ostan. Hiuksia en ole myöskään värjännyt moneen vuoteen. Halusin kokeilla aikoinaan omaa väriä ja sain niin paljon hyvää palautetta, niin olen tykännyt antaa niiden olla luonnolliset. Välillä aina haaveilen hiusten värjäyksestä, mutta sitten olen malttanut mieleni kun olen ollut raskaana tai imettänyt ja ajatellut, että kerkiihän tuota vielä elämässä hiuksia värjäilemään. Rahaakin tällä olen säästänyt. Nyt myös kun olen antanut hiusten kasvaa pitkäksi, niin parturissa ei ole tarvinnut kovin tiuhaan juosta. Siinäkin on tullut säästöä. Rakennekynsiä en ole ikinä omannut, joten siihenkään ei siis uppoa rahaa. Joskus kyllä varmaan nekin otan kokeiluun :)

Manikyyri ja pedikyyri on jotain niin luksusta. Sitä joskus harrastin, samoin kuin peruskasvohoitoa ja hierontaa. Nyt kaikki nämä ovat olleet jäähyllä- sitten kun on rahaa- listalla. Viimeksi Reddingissä kävin hierojalla sekä manikyyri-pedikyyrissä. Siellä nämä palvelut olivat halvempia, kuin mitä meillä Suomessa. Olisi pitänyt käydä siellä kasvohoidossa myös, mutta olin ajatellut meneväni ystävälleni hoitoihin Suomeen palattuani, mutta en tiennyt, että hän ei enää pystynytkään jatkamaan kosmetologin hommiaan. Hänen luonaan oli niin ihana käydä hoidattamassa kasvonsa ja laittamassa kynnet kesäkuntoon- vaalea lakka ja timantit- olivat hänen bravuurinsa. Hän myös meikkasi minut Eeliksen nimenanto/elämään siunaus-juhlaan. Harmi, etten otattanut yhtään hyvää meikkikuvaa itsestäni siellä. Meikki oli parempi kuin mitä oma häämeikkini edes oli ollut.

"Olen yrittänyt katsoa joitakin omatekoisia kasvohoito-ohjeita, mutta mä olen tällaisissa niin huono, laiska. On niin paljon helpompaa vain mennä jonkun hoidettavaksi kun alkaa kotona väsäämään kaikenmaailman salvoja."

No mutta siis kasvohoito on siis jäänyt. Pitäisi löytää joku uusi hyvä- sitten kun on rahaa :) Olen yrittänyt katsoa joitakin omatekoisia kasvohoito-ohjeita, mutta mä olen tällaisissa niin huono, laiska. On niin paljon helpompaa vain mennä jonkun hoidettavaksi kun alkaa kotona väsäämään kaikenmaailman salvoja, enkä tiedä tuleeko sillä edes puhdasta. :)

Sohvaperuna

Mutta siis tästä kotiäitiydestä, että vaikka en ikinä olekaan ollut kova meikkaamaan tai laittautumaan, niin olen kauhukseni päästänyt tämän laittautumattomuuden vähän liian pitkälle. Alkuun se oli ihan ymmärrettävää, niinkuin alussa jo kirjoitin. Myös Juhon aikana oli sama homma, vaikka enää se ei ehkä tuntunutkaan niin kaoottiselta. Mutta en silloinkaan kovin paljoa löytänyt aikaa itseni laittamiseen, varsinkin kun mukana oli nyt vauvan lisäksi 1,5 -vuotias taapero. Suurimmaksi osaksi hiukset olivat kietaistu jonkinlaiseksi suttuisaksi nutturaksi pään päälle. Eikä siinä mitään. Ihanaa aikaa! Elämässä on niin paljon muutakin kuin se miltä minä näytän. Ja itseasiassa harrastin näitä nutturoita jo ennen lasten syntymää ;) mutta en niin usein.

Mutta se mihin havahduin, oli se, että tämä vaihe jää jotenkin niin helposti päälle. Kun olet vain kotona, niin sitä ei tarvitse laittautua. Uusia vaatteita ei tarvitse ostaa kun et päivittäin käy töissä. Vanhat kulahtaneet vaatteet menevät kotona ja hiekkalaatikolla vallan mainiosti. Vai menevätkö? Mies tulee kotiin- hän on päivän mittaan tavannut ihmisiä, laittautunut itse, jutellut kauniiden ja viehättävien ihmisten kanssa. Sitten kotona odottaa vaimo hiukset rasvaisina, verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa, naama punaisena ja hikisenä, kun hän on heilunut imurin kanssa ja jynssännyt vessaa puhtaaksi. Ups.

"Sitten kotona odottaa vaimo hiukset rasvaisina, verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa, naama punaisena ja hikisenä, kun hän on heilunut imurin kanssa ja jynssännyt vessaa puhtaaksi."

Nyt sitten olen yrittänyt skarpata tällä alueella. Varsinkin kun pojat ovat sen verran isompia, että vallan mainiosti löydän sen 5-10 min, että kerkeän katsoa miltä näytän ja kaivaa kaapista edes pikkaisen siistimmät vaatteet. Tykkään edelleen välillä olla ilman meikkiä, jotenkin kuvittelen, että ihokin tykkää siitä, ettei naamassa ole pakkelia kokoaikaa. Eikä pointti olekaan se meikki tai että hiukset olisi aina laitettu, vaan se, että voisi edes näyttää siistiltä. Ja se, että edes joskus viikon aikana olisin laittanut ripsiväriä ja hiuksia nätimmäksi. Nyt olen nauttinut siitä, että salilla käydessä olen käynyt siellä saunassa ja sen jälkeen laittanut itseäni myös vähän nätimmäksi jos vain mitenkään kerkeän.

Eeliksen ihailema paita

Koko tää prosessi lähti oikeastaan siitä, kun laitoin ihan vain tavallisen kauluspaidan farkkujen kanssa yksi aamu päälle ja laitoin hiuksia sekä vähän meikkiä. Eelis tuli makkariin ja oli, että vau! Äitillä on hieno paita päällä. :D :D Ikinä se ei ole sanonut mitään sellaista. Vähän ennen sitä olin alkanut miettimään, että ehkä pitäis vähän katsoa miltä sitä näyttää kotonakin. :) Eeliksen lausunto sai minut nauramaan, että ehkä todella pitää vähän skarpata. 

Mutta tässä nyt minun vuodatukseni aiheesta tällä kertaa. Laita rohkeasti omaa tarinaa tai palautetta alle kommenttiosioon jos haluat osallistua mukaan keskusteluun.

Kolme vuotta kotiäitinä!

Siitä on yli kolme vuotta, kun olen ollut työelämässä! Ups. Kotiäitiys on vienyt mennessään. Nyt vielä kolmas lapsi tulossa, enkä tiedä tuleeko nyt sitten tähän väliinkään, ennen vauvan syntymää yhtään työssäolopäivää.

No okei, oon mä pari kirjoitushommaa tehnyt. Projektihakemuksia yhdistykselle, mutta ei niitä lasketa "oikeiksi töiksi", vaikka palkkaa sainkin, koska olen tehnyt ne kotoa käsin. Mökkihöperönä gollegehousut jalassa. ;) 

Ai niin ja olenhan myös käynyt skypekeskusteluja erään israelilaisen professorin kanssa tuotaisiinko Suomeen heidän työmuotonsa, jolla autetaan ihmisiä löytämään potentiaalinsa ja lahjansa. Siinä keskustelussa kyllä piti olla skarppina, mutta senkin hoidin meidän makuuhuoneen nurkassa lattialla, eli ei sitäkään voi oikeaksi työhommaksi sanoa, varsinkaan kun ei siitä mitään palkkaa saanut. Palkkaa ei myöskään siitä tullut, kun olin seurakunnassa puhumassa. Tämä oli silloin kun olimme juuri tulleet Jenkeistä. Tämä nyt kuitenkin minun mielessäni lasketaan jonkinlaiseksi hommaksi, koska se oli kodin ulkopuolella. Ja siinä mielessä vaikutti positiivisesti mökkihöperöitymättömyyttäni. Aikaisemmin on näitä seurakunta hommia tullut tehtyä, mutta nykyisin ei juurikaan. En jotenkin kaipaa edes sitä tällä hetkellä, vaikka tiedän, että jossain vaiheessa tulen sitä taas tekemään ja tykkään siitä. Sitten kun on sen aika.  Nyt on aika olla kotona gollegehousut jalassa ;) No ei ihan näin kuiteskaan. Seuraava blogipostaukseni tuleekin itseasiassa käsittelemään tätä kotiäitiyden outfittiä, että ei sen tarttis olla niitä verkkareita ja rumia hiuksia.. 

Niin ja on tässä pari muutakin kodin ulkopuolista kivaa juttua ollut. Kerran olin mukana tekemässä Sinä olet kaunis- keskusteluohjelmaa. Meidät meikattiin nätiksi ja hiukset kiharrettiin. Siinä sitten keskustelimme kauneudesta. Nämä kaksi keskusteluohjelmaa löytyy You Tubesta varmaan Sinä olet kaunis nimellä. Toinen kiva homma oli, kun olin tekemässä lyhyttä mainos"elokuvaa" Suomenlinnassa. Sain olla toisena pääesiintyjistä, vaikka minulla ei ole mitään varsinaista näyttelijän kokemusta, ellei koulun joulujuhlia lasketa :D Näissä molemmissa oli mega hauskaa! Tykkään olla esillä, vaikka se on aina valtava kuoleman paikka. Helpompi olisi olla tekemättä, mutta sitten kun on ylittänyt itsensä ja uskaltautunut niin tunne on ihan valtava. Mutta ei näitäkään voi oikein työssäolemiseksi laskea. :) Vaikka freesiä piristystä kotiarkeen.

Sinä olet kaunis -kuvaukset

Mainoskuvaus

Mainoskuvausmaski

Yhdessä ihan oikeassa työhaastattelussa kuitenkin olen käynyt, ja itseasiassa sainkin paikan. Minulle iski tästä kylläkin valtava ahdistus ja kun rukoilimme, niin koimme, ettei se ole nyt minua varten, vaan jatkan kotona lasten kanssa. Tämä oli nyt viime vuoden helmikuussa. Olen jälkikäteen huomannutkin, että näin oli parempi. Koko viime kevät meni pitkälti sairastaessa. Pojilla oli milloin mikäkin flunssa ja myös me Jukkiksen kanssa sairastimme talviflunssia pitkän kaavan mukaan. Muutenkin olisi ollut liian rankkaa kaikille jos olisin vielä ravannut töissä. 

Sitä ennen olin laittanut edellisen vuoden keväällä työhakemuksen kansanedustajan avustajaksi. Silloin puolestaan näin unen, joka selkeästi puhui siitä, että vaikka minulla on kovia työhaluja, niin en pysty sitä "hevosta" hallitsemaan, vaan se veisi minut mennessään ja siinä tapauksessa lapset kärsisivät. Tähän avustajan tehtävään ei sitten ikinä edes tullut soittoa haastatteluun, joten siitä oli helppo kieltäytyä. Vaikka meille on selkeästi ollut, että minua ei ole johdatettu töihin, niin en missään nimessä tässä puhu siitä, että niin pitäisi olla. Perheitä ja tilanteita on niin erilaisia ja työpaikkoja sekä persoonia myös, etten mitenkään jaksa uskoa, että kaikille samanlainen tie on paras tie. Näin meitä on tähän asti johdatettu ja voi olla, että työt kutsuvat kolmannen lapsen syntymän jälkeen nopeammin, kuin mitä näiden kahden kanssa on ollut. 

Nyt kesällä olen jonkun verran katsastellut työtarjontaa, että löytyisikö sieltä jotain mikä sytyttäisi ja sopisi meidän lapsiperhe-opiskelijaisä arkeen, jossa lapsenhoitomummolat sijaitsevat 500 km päässä. Jos minulla olisi joku vakituinen työ mihin palata, niin olisin sinne varmasti jo kesän aikana palannut. Mikäs siinä olisi tehdä muutama kuukausi keikkaa ja saada vähän extrarahaa ja jäädä kohta uudelleen äitiyslomalle. Sitähän olisi varmasti mielikin virkeämpänä kun saisi muutakin ajateltavaa. Nyt kun ei ole mihin palata, niin huomaan, että kynnys hakeutua uuteen hommaan on korkeampi. Pitäisi jaksaa perehtyä uuteen juttuun ja uusiin työkavereihin. Jotenkin sitä ei oikein jaksa. Olen myös odottanut edes jonkinlaista innostusta työtehtävään, ennen kuin laitan hakemuksen sisään. Huomaan, että moni aikaisempi homma, mitä olen tehnyt, ei tällä hetkellä oikein nappase. Kouluttautumista olen enemmänkin nyt sitten miettinyt. Tämä koulutus, mitä olen miettinyt kestäisi työnohessa suoritettuna 3,5 vuotta ja nyt kun meillä on mietinnässä sekin vaihtoehto, että kunhan Jukkis on saanut opintonsa pakettiin, niin jospa lähtisimmekin vielä ulkomaille, niin ei minun siinä tapauksessa kannata sitouttaa itseäni näin pitkään koulutukseen. Olen siis antanut tämänkin asian odottaa. Kai ne asiat tästä selkiytyy, eikä toivonmukaan rahapula aivan totaalisesti meitä kohtaa :)

Kissa nauttii elämästä

Matt. 6:25-31

"Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme.. Mistä saamme vaatteet.. Teidän Taivaallinen Isänne tietää kyllä, että tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaiki tämäkin.."

Viikko takana

Viikko on taas hurahtanut niin nopeasti, ettei ole kerennyt mitään oikein edes ajatella. Viikonloppu edessä :) Vaikka ei minun päivät paljoa nykyisin eroa onko arki vai ei. Jukkiksen kesäopinnotkin ovat olleet niin paljon etäkursseja, ettei senkään puoleen ole oikeastaan väliä mikä viikonpäivä on.

Tällä viikolla on ollut neuvolalääkäriä, Eeliksen kerhoon tutustumista ja hammaslääkäriä. Nyt viikonloppuna on sitten ohjelmaa jokaiselle päivälle. Tänään oltiin ystävän 35-vuotis synttäreillä ja hänen uuden seurakuntatyön avajaisissa.

Iltasatuhetki Bambin parissa

Aikaisempina vuosina olemme olleet monessa jutussa mukana, on ollut työtä ja vapaaehtoistyötä sekä kaikenlaisia yhdistyksen vastuutehtäviä. Pikkuhiljaa näistä kaikista vastuista on "päässyt eroon" ja nautinkin nyt siitä, ettei ole kaikenmaailman kissanristiäisiä ja palavereja missä pitäisi istua. Huomaan, että lasten kanssa on kivempi pitää kalenteri suht väljänä, muuten sitä väsyy ja stressaantuu kun pitää joka paikkaan juosta. Huomaan kyllä, että säpinää sitä sitten kuitenkin välillä kaipaa, mutta on ollut kivempi keksiä sitten jotain extempore juttua kuin, että on sitoutunut joka viikko useampaan juttuun. Nyt tietenkin syksy alkaa ja tiettyjä juttuja alkaa kalenteriin ilmaantua. Jatkan öljyvärikurssia, Eeliksen kerho ja kuoro alkaa, mammapiiri sekä tietenkin Jukkiksen kouluopinnot. Muskari meillä jäi nyt, koska Eelis on jo liian vanha sinne. Voi olla, että Eelis pääsee myös aloittamaan luisteluharrastuksen, jota hänen kummitätinsä vetää. Kaikenlaistahan tässä viikkoon sitten mahtuu. Kuntosaliharrastukseen haluan myös ehdottomasti löytää aikaa ja sitten ihan vain ottaa chillisti kotona lasten kanssa. Työjutut ovat tietenkin koko ajan taka-alalla ja olen paljon miettinyt töihin palaamista. Mutta katsellaan nyt miten hommat lutviutuu.

Elixian aamupala ei ollut niin luxus kuin odotin ;)

Tiistaina oli hauska energinen päivä. Heräsin itsekseni viideltä. Jutut pyörivät mielessä, enkä vain saanut unta. Tulin sitten lopulta olohuoneeseen ja aloin rukoilla. Tiettyjä asioita vain nousi voimakkaasti mieleen. Rukouksessa sitten niin piristyin, että päätin lähteä aamusalille. Keitin puurot ja pakkasin salikassin. Yllätyin miten monta muutakin aikaista salitreenaajaa siellä oli jo vähän aamukuuden jälkeen. Jaksoin vetää treenin hyvällä sykkeellä niin, että energiaa vielä olisi ollut enempäänkin. Siitä sitten saunaan hiljentymään ja rauhoittumaan ihan itsekseen. Pesun jälkeen halusin vielä laitella vähän huulipunaa ja hiuksia nätimmäksi. Tätänkin olen nyt yrittänyt kotiäitinä skarpata. Helposti sitä vain jättää itsensä kaunistamatta, kun on "vain kotona". Kerkesin vielä rauhassa nauttia aamuteen ja murot Elixian aamupalalla, joka tarjoillaan jäsenille arkiaamuisin ennen klo 9. Kotiin palatessani muu porukka oli vasta herännyt ja nautin aamupalan numero kolme. Energiaa riitti vielä vessan pesuun ja poikien kanssa ulkoiluun. Edes lounaan jälkeinen päikkäriaika ei saanut minua rauhoittumaan, että uni olisi tullut. Vasta Pikku Kakkosen aikaan alkoi silmäluomia painaa. Jaksoin kuitenkin vielä sinnitellä ja menin sitten illasta vähän aikaisemmin nukkumaan. Tällaisia päiviä olisi kiva saada enemmänkin ;) Tähän energiapuuskaan löytyy kyllä hormoniselitys ja siitä kerron jossain myöhemmässä blogitekstissä..

Energiapuuskan selitys: Rv 20

Nyt aloitetaan elokuvan katsominen ja mässytetään popcornia ja karkkia. Pojat unten mailla ja meillä Jukkiksen kanssa kahdenkeskistä aikaa.

Mun piti maalata

Huoh. Mulla oli kesää varten niin paljon suunnitelmia liittyen piirtämisen ja maalauksen opetteluun. Sain keväällä hommattua edullisesti kunnollisen maalaustelineen, oikean ateljeetelineen, sellaisen mikä ei ihan hevillä kaadu ja siinä mielessä ainoa vaihtoehto taaperoperheeseen. Sijoitin sen parvekkeelle ja hommasin Ikeasta alussuojan. Kerrankohan olen kesän aikana siinä maalannut! Sekin kerta päättyi siihen kun luulin poikien katsovan Pikku Kakkosta ja uppouduttuani loppusilauksen tekemiseen herpaannuin hetkeksi valvomasta lasten touhuja. Sillä hetkellä isoveli Eelis kerkesi käydä hakemassa parvekkeelta akryylivärituubin ja alkoi pursuttaa sitä Juhon päälle!! :D No se maalaus loppui minun osaltani sen sotkun siivoamiseen.

Piirtämistä, johon ei liity näitä edellä kertomiani riskejä, piti harjoitella lähes joka päivä. En ymmärrä. Inspiraatio hävisi jonnekin ihan täysin. En ole katsonut edes yhtään You Tube-videota aiheesta. Lainasin kirjastosta Piirtämisen perusteet -kirjan ja sitä sentään olen edes vähän vilkaissut.

Tässä oli tulos, kun sen yhden kerran maalasin kotona!

Olen muutenkin alkanut miettimään, että onkohan tämä sittenkään mun juttu ollenkaan. Monesti sanotaan, että piirtäminen on opittavissa oleva taito, niinkuin mikä tahansa muukin. Sitä kylläkin mietin, että olisiko se pitänyt aloittaa jo paljon nuorempana. En myöskään tiedä löytyykö minusta tarpeeksi intoa harjoitella. Harjoitus kun tekisi mestarin. Sitäkin sanotaan.

Aion kuitenkin jatkaa syksyllä öljyvärikurssin kolmatta vuotta ja katsoa, että löytyykö inspiraatio vielä takaisin. Alkuun olin kyllä niin innostunut öljyvärimaalauksesta. Olen varmaan sitä vieläkin, mutta nyt jotenkin huomaan, että olen alkanut ajatella, että mun pitäisi olla tietynlainen taiteilija. Osata tehdä niin täydellistä jälkeä, piirtää hienosti ym. Aikaisemmin nautin vain luovuuden tunteesta ja sen ilmaisusta.

"Kuka tahansa voi oppia piirtämään"

Toisaalta maalaus ei ikinä ole ollut se ainoa luova juttu, mikä mua innostaa. Ehkä kaikkein eniten olen nauttinut valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Olisi mahtava saada yhdistettyä näitä. Oppia valokuvauksesta enemmän ja kuvan käsittelystä sekä mahdollisesti yhdistää kuvaa ja maalaustaidetta toisiinsa. Kirjoittaminen on aina ollut myös se juttu. Jo pienenä kirjoitin omia tarinoita, jotka kuvitin itse. Luin näitä sitten pikkusiskolle iltasatuna ja hän halusi minun aina kirjoittavan lisää. Piirsin myös My Little Poneja ja myin niitä rikkaalle sedälleni. Lapsena sanoin haluavani kirjailijaksi, mutta isosiskoni pudotti minut maan pinnalle ja sanoi, ettei sillä elä kuin vain muutama tyyppi. No se haave hautautui, enkä sitä sen kummemmin miettinyt. Varsinkaan kun lukion äidinkielen esseet ja kirjoitelmat eivät tuoneet suurta menestystä, enkä saanut tarvittavaa ohjausta. Tykkäsin kirjoittaa, mutta ikinä ei ohjeistettu, että mitä pitäisi tehdä toisin, jotta arvosanat olisivat parempia.

Kesän projektit

Maalauksen ja valokuvauksen yhdistäminen olisi siistiä

Valokuvausta olen aina myös tykännyt tehdä. En muista minkä ikäinen olin kun sain ensimmäisen kameran, mutta muistan aina rakastaneeni asioiden tallentamista valokuvan muotoon. Lukion kuvataidekurssit olivat myös intohimoni. Valokuvaus, savityöt ja maalaus. Ammatinvalintapsykologi yritti kovasti rohkaista minua hakeutumaan luovalle alalle, mutta jostain syystä kuitenkin ajauduin sosiaalialalle. Ehkä en ikinä uskonut, että minusta olisi ammattilaiseksi taiteen alalla. Käsitöistäkin tykkäsin ja erityisesti vaatteiden suunnittelu ja siihen kuuluva piirtäminen oli mukavaa. Silloinen opettaja rohkaisikin hakeutumaan vaatesuunnitteluun. Hainkin itseasiassa erääseen kouluun Kouvolaan. Pääsin pääsykokeisiin, mutta siellä haastattelussa aloin tuntea, ettei se ole minun paikkani.

No nyt aikuisiällä olen tienhaarassa uudelleen. Houkuttaisi kouluttautua ja suuntautua luovalle alalle, toisaalta mietin, että pitäisikö jatkaa sosiaalialan opintoja esimerkiksi terapian puolelle. Ehkäpä jos elämää on jäljellä, teen ne molemmat. Nyt kuitenkin olen vielä kotona lasten kanssa ja mietin tässä koko ajan samalla, että mitä sitä tekisi.

Hop Lop

Kävimme tänään Kivikon Hop Lopissa. Sinne ei aja meiltä polkupyörillä kovin kauaa. Oli mukava aamupäivän touhupaikka. Juholle kerta oli ensimmäinen, eikä Eeliksellekään kuin vasta toinen. Ensimmäisen kerran hän oli siellä kaverinsa ja tämän isän kanssa, Jukkis oli silloin mukana. Muistaakseni en itse ole aikaisemmin käynyt.

Ajettiin sitten kotiin syömään ja nukkumaan. Vois mennä toistekin. Kiva oli kun ei ollut kauheasti muita lapsia. Alkuun oltiin pienten puolella, mutta loppuaika menikin sitten isojen puolella. Liukumäestä tuli niin kovat vauhdit, että kerran Eelis jopa lensi omalta radaltaan toiselle radalle. Vähän säikähti, mutta halusi heti uudelleen. Pallomeri oli Juhon mieleen. Vastaavasti Eelis tykkäsi olla ilmanpainepallohuoneessa. Myös vähän isommille tarkoitetut polkuautot olivat molempien mieleen. Me taas Jukkiksen kanssa taidettiin eniten tykätä ilmakiekkopelistä.

Fysioterapian aloitus

Eilen olin fysioterapiassa. Suosittelen sitä jokaiselle raskaana olevalle tai synnyttäneelle! Monessa Euroopan maassa raskaana olevalle kuuluu jopa 10 kerran käynti fysioterapialle ennen ja/tai jälkeen synnytyksen. Meillä Suomessa niistä paristakin hassusta kerrasta, mitä joskus on ollut, on säästetty! Harmi homma. Eikä muutenkaan meillä ole tietoa näistä raskauden aiheuttamista muutoksista ja siitä miten niitä voitaisiin hoitaa. Olen jo lyhyellä Facebook-päivityksellä ja ihmisten kanssa juttelemalla tullut huomaamaan, että valitettavasti Suomessa ei panosteta synnyttäneiden naisten hoitoon. Peruslääkäreillä ei näytä olevan tietoa raskaus-/synnytysvaivoista ja niiden hoidosta, eikä välttämättä neuvola- tai fysioterapeuteillakaan. Suurin osa ihmisistä varmasti selviää raskaudesta ja synnytyksestä ilman suurempia komplikaatioita, mutta sitten ne joille jää jotain häikkää, eivät välttämättä saa tarvittavaa apua.

Itse kuulun tähän jälkimmäiseen sarjaan. Katsotaan nyt mitä nämä fysioterapiakäynnit saavat aikaan. Olen ainakin todella toiveikkaana. Ensimmäinen käynti oli ihan loistava! Olin kuullut tästä fysioterapeutista pelkkää hyvää, mutta kalliit hinnat ja pitkät jonotusajat olivat saaneet minut lykkäämään hänelle menoa. Nyt sitten satuin saamaan ajan nopeasti ja asiaa hetken mietittyäni päätin, että sinne menen ja olen valmis maksamaan hinnan. Hiukan jännitti, että mitä jos tästäkään ei ole mitään hyötyä ja olen 100 € köyhempi. Riskin kuitenkin otin, ja se kannatti! Ihan loistava, niinkuin jo äsken kirjoitin. Nyt treenaan hänen antamien ohjeiden mukaan ja katsotaan miten käy. 

Kuvat parin vuoden takaa

Gangstakin oli vielä elossa

Olen käynyt fysioterapiassa kaksi kertaa aikaisemmin. Silloin ne olivat kunnallisen puolen ja valitettavasti kokemukset eivät olleet niin hyvät. Ihan ensimmäinen kerta tosin oli miellyttävä. Silloin odotin Juhoa ja olimme juuri tulleet takaisin Suomeen. Hän vaikutti osaavalta. Hän tosin sanoi, että raskausajan fysioterapiasta on säästetty, enkä saanut uusia aikoja. Minua kehotettiin ottamaan yhteyttä uudelleen synnytyksen jälkeen jos vaivat jatkuvat palautumisen jälkeenkin. 

Soittelin kunnalliselle puolelle viime vuoden syksyllä ja ensiksi minun olisi pitänyt saada aika lääkärille ja sitten vasta fysioterapiaan. Kaikki lääkärit olivat pitkälle asti varattuja, joten minua suositeltiin menemään ensin fysioterapiaan. Tämä vastaanotto oli toisella puolen kaupunkia. Pitkä matka yleisillä aikaisin aamulla ja fysioterapian taso; osaaminen ja asiaan ottautuminen olivat pettymys. Fysioterapeutti vaikutti ylimieliseltä. "Ai, minäkin olen juuri palannut äitiyslomalta töihin, ai tällaista vaivaa.." Hoitona oli lantionpohjalihasten treeni. Eipä muuta. Paperit käteen ja kotiin. Vatsalihasten erkaantumankaan suhteen hän ei oikein ollut varma. Vastaus oli, että vaikuttaisi, että ihan ok on, ehkä vähän vielä pehmeä. Itselle jäi epäilys, että ovatko ne nyt umpeutuneet vai eivät. En sitten jatkanut käyntejä hänen luonaan enää. 

Ihana kesä tulossa

I love this boy

Aikaa kului ja keväällä otin yhteyttä lääkärille ja ajattelin vielä yrittää. Hän oli asiallinen, eikä siinä mitään, mutta huomasin, ettei hän näistä asioista tiedä. Olin itse jonkun verran lukenut artikkeleita ja jo sillä perehtymisellä tunnuin olevan sisällä aiheessa enemmän kuin hän. Hän teki sisätarkastuksen ja sen tietenkin osasi. Katsoi onko laskeumia

tai muuta näkyvää vaivaa. Hoitona oli, että kun lapsiluku on tullut täyteen, niin leikkaus tai lääkitys. Eipä siinä muuta. Olin kuitenkin lukenut, että näihin vaivoihin löytyy muitakin hoitokeinoja ja asiaan perehtyneet asiantuntijat ovat saaneet synnyttäneiden naisten vaivat parannettua muullakin kuin näin radikaaleilla hoitotoimenpiteillä. Päätin, että kärsin nyt vielä näistä vaivoista, mutta sitten kun hoito tulee ajankohtaiseksi, niin en todellakaan anna alapäätäni leikattavaksi noin helpolla. Päätin, että haen apua vaikka ulkomailta asti jos ei muu auta.

No nyt kesällä laitoin sähköpostia tälle fysioterapeutille, jonka tiesin olevan perehtynyt näihin asioihin Suomessa. Hän vastasikin ja ehdotti tapaamista. Hänelle oli tullut peruutusaika. Ja tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan miten homma etenee :) Vaikutti ainakin todella osaavalta ja olin erittäin otettu. Kaiken hinnan arvoinen. Tuli itsellekin fiilis, että Minä olen tämän palvelun arvoinen. Naiseuteni ja ruumiini pääsee vielä kukkaan, synnytysten jälkeenkin!

Helsingin pellot

Voikukkapellolla on kiva taapertaa

Pyöräilyä

Eelis sai Matinkylän papalta lahjaksi polkupyörän. Olivat löytäneet tämän taloyhtiön roskahuoneesta. Renkaat olivat olleet tyhjät, mutta kun pumppasivat ilmaa niihin, niin pyörä oli kuin uusi. Olin juuri ajatellut, että Eelikselle voisi loppukesäksi ostaa oikean polkupyörän, jotta pääsisi jo opettelemaan polkemista. Tämä lahja olikin sitten mieluisa yllätys meidän kotiäiti-opiskelijaisä budjetille. Pyörässä oli söpöt töötit, jotka eivät kylläkään toimi ihan täydellä äänellä. No uudet töötit ostetaan kunhan keretään. Apupyörät siinä olivat valmiina, mutta työntöaisaa ei. Alkuun mentiin ihan selästä työntämällä jos työntöapua tarvittiin, mutta sitten on jo mennyt hermot. Vaunujen kanssa varsinkin tämä työntöhomma on ollut vähän hankalaa! Eilen sitten bongasin lähialueen FB-kirpparilta työntöaisan 5 €:lla ja kävin sen hakemassa.

Polkupyörä on ollut niin mieleinen. Eelis jo heti vasta kuvan nähdessään, alkoi mankua, että milloin haetaan vihreä pyörä. Omatoimisesti oli sitä mieltä, että vihreä pyörä, missä on polkimet, on hänelle ja Juho saa keltaisen potkupyörän. Lopulta kun pyörä haettiin, niin ei ole enää sen jälkeen halunnut potkupyörään koskea, vaan ottaa joka kerta polkupyörän, vaikka alkuun meno olikin aika hidasta ja pysähtyminen jännitti. Nyt tykkää mennä viipottaa ja katsella jarrutusjälkiä hiekassa.

Potkupyörä palveli kyllä aikansa. Ostettiin se Eelikselle viime keväänä 2-vuotis lahjaksi ja on ajanut sillä siitä lähtien innokkaana. Ihan alkuun pidettiin pyörää sisällä ja sai pikkuhiljaa siihen tutustua. Ensimmäinen kerta jännitti, eikä heti halunnut kokeilla uudelleen. Mutta ei siinä loppujen lopuksi mennyt kauaa kun alkoi pyörään tutustua ja nopeasti se oli menoa. Vauhti oli välillä niin kovaa, että ihan hirvitti. Kypärää ei ihan alkuun meinannut suostua laittamaan päähän ja totuteltiin siihen aluksi ilman, että se oli kiinni. Nytkin vielä haluaa yleensä kypärän alle joko huivin tai lippiksen.

Kovasti silloin viime keväänä mietin ja metsästin netistä erilaisia potkupyörämerkkejä. Päädyttiin Strider-merkkiin, joka on yhdysvaltalainen, maailmanlaajuisesti ostetuin merkki. Suomessa tämä vaikuttaa vasta olevan tuloillaan suosioon. Pyörä oli hiukan kalliimpi kuin Suomessa suosittu Puky. Ollaan kuitenkin oltu pyörään erittäin tyytyväisiä. Poikkitanko on pikkuisen korkeampi kuin Pukyn mallissa, mutta nopeasti molemmat pojat ovat oppineet, että jalkaa pitää kunnolla nostaa pyörän selkään kiivetessä. Strider on saatavista malleista kaikkein kevyin ja meille se on sopinut juuri sen vuoksi täydellisesti. Monesti pitkillä vaunulenkeillä tuli väsy ja silloin oli helppo ottaa pikkupotkija vaunuihin istumaan ja pyörä "kainaloon". Ymmärtääkseni tätä pyörää voi myös käyttää temppuiluun ja siihen oli saatavina isompia satuloita. En muista tuliko meidän malliin jo valmiiksi mukana kaksi satulaa, taisi tulla. Nyt kuitenkaan ei tälle toiselle satulalle ole tarvetta, kun pikkuveli saa opetella tällä menemistä ja isoveli opettelee polkupyörän kanssa. Saa nähdä tuleeko vielä aika, että haluaa palata potkupyöräilyn pariin. Sitäkin kuulemma tapahtuu. Keveys on siinäkin mielessä hyvä homma, kun Juho, joka vasta on 1,5-vuotias juuri kävelemään oppinut, niin hänelle tämä pyörä ei ole yhtään liian raskas. Mennä tipsuttaa pyörän kanssa hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Samoin Eeliksen oppiminen niin nopeasti potkupyöräilyyn johtui varmasti osittain siitä, että pyörä oli niin kevyt ja sen kanssa oli helppo liikkua metsäpoluillakin, jotka olivat tälle pikku offroaderille niin mieluisia. Mitä jännempää, sitä hauskempaa.

Onnellinen polkupyörän omistaja

Viime kesällä offroad-reitillä

Kommenteihin saa mielellään laittaa kokemuksia muistakin pyörämerkeistä tai kysymyksiä liittyen Strideriin.

Unelmointia

Ollaan taas unelmoitu ja mietitty mitä tehdään elämällämme. Jukkis pohtii edelleen jatkaako opintoja maisteriksi asti vai tekisikö pelkästään kandin. Toisaalta houkuttaisi ostaa omakotitalo maaseudulta ja alkaa vähän viljelellä maata, hommata lampaita ja kanoja. Toisaalta emme pääse yli emmekä ympäri siitä seikasta, että vähän väliä Amerikka houkuttelee ja kovasti houkutteleekin. Monesti sitä jo ollaan ajateltu, että nyt asetutaan Suomeen ja aletaan rakentaa täällä seurakunnan juttuja. Olisihan se niin paljon helpompaa. Rakentaa pesää tänne. Oma talo ja asuntolaina. 

Sitten kuluu jonkun aikaa ja sydämen sopukoista nousee esiin se toinen haave. Mitä jos kuiteskin päästäisiin vielä Jenkkeihin. Olisi niin mahtavaa saada asua siellä joitakin vuosia ja tulla sitten takaisin Suomeen. Tai vaikka asua osa vuodesta Suomessa ja osa ulkomailla. Tuntuu vain niin mahdottomalta, että päästäänkö sinne ikinä ja miten. 

Eilen oli juuri sellainen päivä. Mietittiin jo mitä asioita tehtäisiin Suomessa ja minne muutettaisiin. Kaikkien näiden asioiden miettiminen tuntui jotenkin nihkeältä. Sitten kun taas alettiin miettiä Jenkkejä ja tällä kertaa Reddingiin Raamattukouluun menoa, niin johan molemmat innostuttiin. Se ois niin siistii!

Aikaisemmin sinä päivänä saimme huomata Facebookin kautta, että Jukkiksen koulukaverit Kalifornian Raamattukouluajoilta olivat kolmannen vuoden kouluvuoden jälkeen muuttamassa takaisin Reddingiin; mies oli päässyt Betheliin oppilaspastoriksi. He ovat olleet muutenkin niin inspiroiva pariskunta. On ollut mahtava seurata, miten ihmeellisesti he vaan ovat pystyneet suorittamaan kolme vuotta Kaliforniassa ja miten monet heidän sydämen haaveensa ovat toteutuneet. Kun he ilmoittautuivat kouluun ensimmäisenä vuotenaan, ei heillä ollut rahaa tarpeeksi koulumaksuihin saati olla vuotta Jenkeissä ilman työntekoa, mutta he tiesivät, että se on heidän paikkansa. Kaikki vain järjestyi. Tästä olen kirjoittanut aikaisemmin blogissani.(http://familymatsi.blogspot.fi/2014/03/tanaankin-olisi-hyva-paiva-ihmeelle.html) Ja nyt he ovat olleet kaikenkaikkiaan kolme vuotta siellä ja menevät neljänneksi vuodeksi. Töihin seurakuntaan. Aivan mahtavaa.

Jotenkin tämä heidän ilmoituksensa Facebookissa nosti jotakin meidän sydämissämme. Se vanha kaipuu ja huuto Herran puoleen, että missä on meidän ihmeemme, ihmeellinen elämämme Sinun kanssasi. Mekin haluamme ihmeellisen yliluonnollisen vaelluksen Jumalan kanssa, emmekä vain tavallista elämää. Seikkailuja. Uusia juttuja. Ihmeellisiä ovia aukaistavaksi. Yliluonnollista. Ihania ihmisiä ympärille. Rohkaisua. Insipiraatiota. Yllätyksiä. Raitista opetusta. 

Mitä jos menisimme takaisin Reddingiin? No tätä me nyt sitten kovasti rukoilemme ja mietimme. Rahoja tarvitaan. Paljon rahaa :) Emme haluaisi olla vain vuotta siellä, vaan useamman vuoden. Mitäpä jos tätä kautta avautuisi oikeat ihmissuhteet ja tie myös New Yorkiin. No kaikenlaista tässä ollaan unelmoitu. Herra yksin tietää.  

                  "Sinä neuvot minulle elämän tien; 

                   ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, 

                   ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." 

                                                                        Ps. 16:11

                                                                             

Kuva Kalifornian vuodelta

Treeniä, sotkua ja raakasuklaata

Itsetehty kookossuklaa

Tänään on tullut tehtyä monenlaista. Kävin aamulla poikien kanssa leikkipuistossa ja siitä sitten kotiin syömään eilistä munakoiso-kesäkurpitsa-jauhelihapaistosta. Päiväunet jätin Jukkiksen hoidettavaksi ja itse häippäsin salille. Vuorossa ei olisi ollut kiertoharjoittelupäivä, mutta nyt kun pojat eivät olleet mukana, eikä kiirettä hakea niitä ajoissa lastenhoidosta, niin halusin tehdä koko kropan treenin. Tällä kertaa en tehnyt sitä kiertoharjoitteluna, vaan ihan normaalisti 2-4 sarjoissa/liike. Tulipa hyvä mieli. Mukavasti tuntuu kropassa, että on tehnyt jotakin. Kotona sitten suihkuun ja päivällisen tekoon. Nyt tehdään possun ribsejä, jotka saavat olla uunissa 2 h. Lisukkeeksi laitan jo aikaisemmin tehtyä kaalimuussia ja parsakaalia. Päätin myös, että voisimme yrittää päästä illaksi seurakunnan kokoukseen. Ei ollakaan pitkään aikaan missään sellaisessa käyty ja nyt kovasti houkuttaisi käydä Rodney Howard-Brownin kokouksessa, kun hänelle on järjestetty tänne Suomeen konferenssi. Kokouksissa vaikuttaisi myös olevan hyvin organisoitu lastenhoito, joten se sopii meille oikein hyvin. Kerkesin tässä jo vähän suihkun jälkeen laittaa naamaa nätimmäksi ja föönata hiuksia. Nyt vain jos keretään syödä ja suihkuttaa pojat, niin sitten mennään!

Hassua miten mulle tulee aina niin hyvä fiilis kun oon saanut tehtyä paljon asioita. Tietenkin tässä alla on vielä niin hyvä pähinä salitreenistä. Mutta olen huomannut, että olen sellainen ihminen, joka tykkää olla tehokas. Saada asioita aikaiseksi päivän aikana. Toisaalta vastapainona nautin myös siitä, kun on joskus sellaisia päiviä, että sitä vain möllöttää kotona ja katselee leffoja ja antaa keittiön tiskivuoren olla jos ei huvita siihen koskea. Nytkin itseasiassa tiskit odottavat pesukoneeseen pääsyä, pyykkivuorikin on valtava reissun jäljiltä ja kämppä tarttis imuria ja luutua. Nyt kyseessä ei tosin ole, ettenkö näihin hommiin haluaisi tarttua, mutta jos olen näin paljon menossa päivän aikana, niin aikaa kaikkeen ei yksinkertaisesti jää. Eilen en jaksanut tehdä muuta kuin kunnon satsin ruokaa pakkaseen ja ulkoilla poikien kanssa. Oli jotenkin niin nuutunut reissun jäljiltä. Olin kyllä mielessäni suunnitellut kaikenlaista, mutta yllätyin kuinka väsynyt olin.

Kotiäitinä tuntuu, ettei siivoushommat ikinä lopu. Joka päivä niitä teet, mutta silti tuntuu, että joku nurkka on aina jonkinlaisessa kaaoksessa. En tiedä onko se vain minun korvien välissä, vai kokeeko muutkin pienten lasten kanssa kotona olevat näin. No tällaisten menopäivien aikana sotku on vain joko kestettävä tai sitten karsittava tekemisistä. Itse ajattelen, että on päiviä, jolloin mennään ja on päiviä, jolloin siivotaan perusteellisemmin. Toivon, vain, ettei näinä menopäivinä yllätetä vierailla ;) Joskus niinkin on käynyt. 

Pyrin joka päivä tekemään jotain kämpän siisteyden eteen. Muuten en kestäisi, mutta huomaan silti, että vaikka kuinka siivoaisin, niin kaipaisin silti täällä olevan siistimpää. Kai se vain on kasvettava yli tästä tunteesta ja kestettävä pientä epäjärjestystä. Ei kai sitä muuten selviä mieleltään terveenä näistä taaperovuosista. Joskus myöhemmin voi sitten nauttia tiptopista kodista tai sitten ei enää sitä haluakaan, kun se olisi mahdollista :) Olen myös haaveillut, että pitäiskö joskus, jos löytyisi ylimääräistä rahaa, niin hommata siivooja!

Kuva on kesäkuulta

Tein yksi päivä elämäni ensimmäistä itsetehtyä suklaata. Laitoin siihen vain kookosrasvaa ja kaakaota. Ja tuli ihan kauhean makuista! Eelis tykkää tummasta suklaasta, jopa 86%, mutta tämä versio sai hänet sylkemään suklaan samantien ulos ja toteamaan "pahaa suklaata". Reaktiot olivat meillä muillakin melkein yhtä voimakkaat. Tehtiin uusi versio johon laitettiin enemmän kookosrasvaa suhteessa kaakaojauheeseen ja lisättiin myös kookoshiutaleita. Niistä tuli ihan hyvän makuisia. Täytyy vielä vähän treenata näitten herkkujen tekoa jos meinaa yrittää vähän terveellisempiä vaihtoehtoja tehdä.

Veljekset tädin luona kyläilemässä

Eelis sylki sokerittoman suklaan lautaselle