And so the adventure begins!

"Live your life 

and let your example give courage

 to the ones who didn't believe that dreams could come true!"

-someone

Eilen illalla katsoimme Havilah Cunnigtonin opetuksen Bethel tv:stä liittyen unelmointiin Jumalan kanssa. Se oli inspiroiva ja sytyttävä puhe. Lopussa siinä rukoiltiin ihmisiä unelmoimaan ja yksi rukous oli, että tulkoon tilanne missä unelma voi tulla selkeäksi. Hän, joka rukoili sanoi, että se voi tapahtua illalla juuri ennen kuin nukahtaa, aamulla kun herää tms. mutta, että olkoon se sellainen, että unelma vain tulee selkeästi esiin. Monia muitakin juttuja siinä rukoiltiin, enkä tätä sen kummemmin miettinyt. Olin vain mukana rukouksessa, loikoilin sohvalla ja olin sydän auki asian suhteen, sitten menin nukkumaan. 

Aamulla 4.15 heräsin ja tiettyjä ajatuksia liittyen meidän tulevaisuuteen ja meidän unelmiin alkoi pyöriä päässä. En edes muistanut illan rukousta tai oikeastaan koko opetusta. Kaikenlaisia ajatuksia on aikaisemminkin aamuyön tunteina päässäni pyörinyt, enkä kiinnittänyt tähän sen suurempaa huomiota. Ajatukset eivät kuitenkaan jättäneet rauhaan ja ajattelin, että menen kirjoittamaan nämä ylös päiväkirjaan. Nämä pohdinnat olivat tavanomaista kirkkaammat ja selkeämmät. Kirjoitin ne ylös ja tajusin, että tässähän mulla on näky/visio/tavoite meidän tulevaisuutta ajatellen. Wow. Inspiroivaa!

Näkyä olen pitkään, jo vuosia rukoillut ja nyt se vain yhtäkkiä tuli. Selkeänä ja kirkkaana. Mitkään näistä eivät olleet jotenkin uusia asioita ja ajatuksia, vaan juttuja mitä olen pohtinut ja haudutellut jo pitkään, mutta nyt kaikki jotenkin tuli selkeänä yhtenä pakettina. Tuntui, ettei mikään näistä asioista riidellyt toista juttua vastaan, vaan kaikki kuuluivat yhteen, vaikka olivatkin eri juttuja. Tosi mielenkiintoinen kokemus. 

Facebookista lainattu kuva

Tajusin, että kaikki nämä asiat jo ovat omassa elämässä kuin siemen, vielä ne eivät ole kasvaneet suuriksi, mutta siemen kuitenkin jo on. Nyt vain alan vaalia ja hoitaa näitä siemeniä ja ajan kanssa niistä voi kasvaa kaunis ja iso pensas, puu tai kokonainen kukkameri. Ja vaikka asiat eivät olleet täysin uusia ja vieraita, vaan juttuja mitä on vuosien saatossa kantanut mukanaan, niin silti tämän kokemuksen kautta niihin oli tullut jotain uutta. Jotenkin ne tuntuivat ihan uudelta, nyt ensimmäistä kertaa ne olivat selkeitä asioita, ei vain jotakin ajatuksia ja pohdintoja. Tuntui kuin olisi tullut selkeä kartta. 

Aamulla sitten jaoin asian Jukkikselle ääni väristen. Se on hassu, että vaikka ollaan niin paljon Jukkiksen kanssa näistä asioista ja kaikista asioista puhuttu, niin silti jotenkin tämän asian jakaminen tuntui nyt niin jännittävältä. Siinä on jotain todella haavoittuvaista kun jakaa asioita sydämeltä, mitkä todella ovat itselle se juttu. Se on jollain tavalla pelottavaa ja tiedät, että olet asioiden edessä ikään kuin alasti ja toisen reaktiolla on iso merkitys. Tarvitset myös näiden unelmien toteuttamiseen Jumalaa, omin voimin et pysty niitä toteuttamaan ja sen tiedostaminen pelottaa ja saa tuntumaan niin pieneltä. Mikä minä olen unelmoimaan tällaisista asioista ja vieläpä uskomaan, että ne on mahdollista toteuttaa.

Kortti minkä sain keväällä

Ja vielä tuosta kartasta mistä kirjoitin ylemmässä kappaleessa, niin muistan vuonna 2011 tai jotakin, ystäväni Kaisan rukoilleen mun puolesta. Asuimme silloin sen syksyn Lapissa ja olin käymässä Helsingissä ja meillä oli tyttöjen ilta Anninan luona Lauttasaaressa. Kaisa näki näyssä, että olin maha pyöreänä raskaana ja jaloissa roikkui yksi tai kaksi taaperoa, olin siinä leipomassa tai tekemässä ruokaa. Hän sanoi, että näyssä pöydällä oli kartta ja minun kädet siinä päällä ja minulla rauha. Näyn selitys oli selkeä. Tässä vaiheessa tulen tietämään selkeästi mikä on se mun juttu. No siinä vaiheessa kun sain tämän rukouksen olin vasta alkanut pikkuhiljaa pohtia ja etsiä, että mitkä ovat niitä minun unelmia ja mitä Jumala haluaa minun tekevän elämälläni ja unelmillani. En todellakaan tiennyt mitä kohti mennä. En myöskään ollut vielä edes raskaana ensimmäisestäkään lapsesta, eikä siinä vaiheessa ollut tietoa koko raskaudesta tai siitä onnistuuko se ikinä. Toiveissa se oli, mutta ei muuta ja toiveissa vauva oli ollut jo kauan, emmekä olleet varmoja saadaanko edes ikinä omaa lasta. En myöskään voinut kuvitella nauttivani kokkaamisesta ja leipomisesta ja sekin näyssä oli ollut, että olen sellainen keittiössä viihtyvä äiti. Hahaa. 

Nyt eilen aamulla, sitten kun olin herännyt (menin siis sen jälkeen takaisin nukkumaan kun olin kirjoittanut ajatukseni ylös), tajusin ensinnäkin, että nehän illan kokouksessa rukoilivat, että unelmat tulisivat selkeänä esiin ja ne tulivat ja toisekseen, että nythän mulla on se kartta, mistä Kaisa rukoili viisi vuotta sitten. Olen nyt raskaana ja jaloissa pyörii kaksi taaperoa ja elämäni on sitä keittiössä hääräämistä ja vieläpä nautin siitä, vaikka en silloin osannut ajatella tykkääväni ruoan tekemisestä ja leipomisesta. Tää on niin siistiä :) 

Jotenkin sitä taas sydämessä palaa innostus ja odotus. Mitä elämällä onkaan antaa ja minkälaisiin seikkailuihin sitä voi päästä osalliseksi. Ihana olla tässä junassa ja nimenomaan yhdessä Jukkiksen ja perheen kanssa.