Sataa, sataa ropisee

I love the sound of the rain

Syksy on vierähtänyt talveksi, vaikkei täällä etelässä vielä ole ensilumi satanut. Kesärenkaatkin meillä on vielä autossa. Maalle muutto suunnitelmat ovat jääneet taka-alalle. Tästä kerron loppublogitekstissä hiukan enemmän.

Leikkipuistoilut ovat myös jääneet vähemmälle. Olen halunnut keksiä jotain muuta tekemistä. Jos ollaan ulkoiltu, niin ollaan tehty jotain ihan muuta, syötetty sorsia, käyty metsässä, Eelis ajellut potkupyörällä tms. Kirkon musiikkikerhossa ollaan edelleen vierailtu. Viime sunnuntaina olikin muskarimessu, jossa Eelis ryhmänsä kanssa oli esiintymässä.

Aika paljon on tullut kyllä oltua ihan vain sisällä. Sateinen ja harmaa marraskuu ei ole oikein houkutellut ylimääräiseen ulkoiluun ja ollaan oltu vähän väliä myös kipeinä. Eelis on innostunut piirtämisestä ja alkanut seuraamaan Pikku Kakkosta. Muitakin sisätouhuja on kivasti keksinyt. Pikkuautot, legojen rakentaminen ja Brio-junarata ovat ehdottomat suosikit. Juhon kanssa touhuavat myös melko kivasti, aina silloin kun eivät kinastele. Eelis tykkää, että Juho on messissä, mutta toisinaan pikkuveljen mukana olo tarkoittaa sitä, että leikki ei mene niinkuin isoveli on ajatellut, vaan rakennelmat tuhoutuvat tai Eeliksen lempiautot ovatkin juuri ne mitkä kiinnostavat myös pikkuveljeä. Tällöin pikkuveljen seura ei olekaan niin kivaa. :) Yleensä ottaen vaikuttaa kuitenkin siltä, että heille on toisistaan enemmän iloa kuin surua tai kinaa. On ihana seurata kun he mennä touhottavat kahdestaan.

Juho on selkeästi päättäväinen pikkukaveri, joka hermostuu jos ei saa tahtoaan toteutettua. Taitavasti hän myös jo kiipeilee joka paikkaan, mutta osaa olla myös melko varovainen ja osaava niissä touhuissa. Tukea vasten myös jonkin verran jo kävelee, mutta muuten konttailu on edelleen se tapa millä mennään eteenpäin.

Ai niin ja ollaanhan me käyty seurakunnan mammapiirissä sekä pidetty meillä kotona yhteysiltoja. Joten sosiaalista elämää olen myös minä äiti onneksi saanut. Viime viikolla pääsimme myös pitkästä aikaa Jukkiksen kanssa treffeille kun kävimme katsomassa uusimman James Bondin.

Niin joo. Lupasin kertoa siitä maalle muutosta. Siitä pääset lukemaan omassa postauksessa, jonka kirjoitan heti seuraavaksi.

Muuttaisko sitä maalle?

Käytiin elokuun lopussa isovanhemmoimassa Nurmeksessa. Ei oltu koko kesänä vielä käyty siellä ja nyt päätettin yrittää matkustamista kun Juho sai uuden turvaistuimen. Aiemmat ajomatkat kun ovat olleet yhtä huutoa. Tuolin vaihtamimen kannatti, koska nyt pikku herra oli oikein tyytyväinen matkaaja. Ihanaa!

Tyytyväinen reissaaja porkkananpala suussa

Hassua tuolla reissulla oli se, että jollain lailla minun sydän, tai ainakin pala siitä jäi sinne. Ollaan tuhat ja sata kertaa käyty kyseisellä kotikunnalla, eikä vähintään viimeisen kolmen vuoden aikana ole kertaakaan vakavissaan tullut mieleeni kysymystä, että pitäisikö muuttaa tänne. Ollaan toki vähän väliä mietitty maalle muuttoa, mutta mielessä on ollut maaseutu lähellä Helsinkiä, eikä itärajan reunamilla. Lappia Jukkis on toisinaan heittänyt ja yritettiinhän me sinne jokunen vuosi sitten muuttaa. Ei saatu silloin vain Helsingin kotia myydyksi ja piti palata takaisin lähtöpaikkaan.

Itselleni Helsinki on kerennyt tulla reilussa kymmenessä vuodessa kodiksi ja kaupunkilaiselämässä on oma viehätyksensä. Varsinkaan kun en koe olevani mikään viherpeukalo. Kaikki kukatkin olen aina loppujen lopuksi onnistunut kuolettamaan. Nykyiseen kotiin en ole sisäkukkia edes enää halunnut hommata. Parvekekukkia kyllä täksi kesäksi kovalla vaivalla hommasin, mutta alkukesän Saariselän vaellusreissun aikana nekin kuolivat kastelun puutteeseen. Joitakin yrttejä Jukkis on meille aina innoissaan hommannut ja niitä olen jaksanut juuri ja juuri hoitaa. Ollaan niiden sadosta koko kesä päästykin nyt nauttimaan.

Yrttitarha parvekkeella

Niin siis oma kasvimaan hoito ei siis ainakaan ole se mikä maalle muutossa minua houkuttelisi. Jollain tavalla elämän rytmi on maaseudulla vähän leppoisampaa ja se siinä innostaa, vaikka jollain tavalla olen toki tykännyt kaupunkielämän vilskeestä ja kalenterielämästä. Kiireen keskellä sitä jotenkin kummallisesti kokee olevansa elossa. Kalenterielämä ei tosin enää äitiyslomalle jäätyä ole ollut ajankohtaista. Päivän ja viikon kulku määräytyy lasten ehdoilla ja se on aika leppoisaa yhdessä olemista. Se leppoisuus tässä kai on alkanutkin tympiä. Olen alkanut miettiä, että tätäkö se pikkulapsiperheen arki on, leikkipuistoissa seisomista ja yhteisiä kävelyretkiä. Maalla sentään vois ottaa vaikka lampaita ja kanoja. Ois jotain säpinää tässä kotielämässä.

Hyvä minä!

Oih. Näin ne seasonit ja ajanjaksot vaihtuu. Tänään päätin, että nyt saa Eelis alkaa jäämään yksin sänkyynsä nukkumaan. Ja sinne se jäi. Aikaisemmin se on ollut aina sellainen kiva yhteinen juttu, kun ollaan koko poppoo nukuttu päiväunia. Se on ollut ihan luksusta, kun yleensä kuitenkin yöunet ovat sellaisia katkonaisia, niin, että on saanut sitten päivällä vähän torkahtaa. Nyt parina kertana kun olen yksin yrittänyt poikia nukuttaa, niin se ei enää olekaan ollut niin helppoa. 

Aikaisemmin tein aina niin, että annoin poikien vähän touhuta yhdessä sängyssä ja sitten otin Juhon tissille ja silittelin toisella kädellä Eelistä. Siihen ne molemmat aina lopulta nukahtivat ja samoin minä. No viime aikoina yksin näiden molempien nukuttaminen on ollut sitä, että hyvällä tuurilla Juho on nukahtanut lyhyeksi aikaa tai sitten ei kumpikaan. Eilen ajattelin, että laitan pojat vähän myöhemmin nukkumaan, että Eelis ei ole vielä ollut tarpeeksi väsynyt ja sen takia tämä yhteinen nukutustouhu on ollut niin hankalaa. Tänään kuitenkin huomasin, ettei kyse ollut siitä.

Yritin taas tunnin verran saada poikia nukahtamaan. Joinakin päivinä tunti ei ole riittänyt! Juho olikin jo valmis nukahtamaan, mutta Eelis ei. Aikani seurattuani Eeliksen lievää villiintymistä, johon Juho tietenkin lähtee mukaan, päätin että nyt saa riittää. En ollut tällä kertaa missään himmeessä tunteen vallassa, joten tästä yksin nukkumisesta ei tulisi mitään rangaistuksen makua Eelikselle. Eilen kyllä olin tunteessa! Otin nyt vaan yksinkertaisesti Juhon ja siirryin olohuoneeseen. Muutaman kerran Eelis sieltä hiippaili käytävälle, mutta palautin rauhallisena hänet aina takaisin sänkyynsä. Lopulta hän otti kirjansa ja niitä hetken lueskeltuaan nukahti sinne. Yes! Hyvä minä ;) Yllätyin, että näinkö helposti tää kävikin. Sitten Juho olohuoneessa tissille ja siitä pinnasänkyyn. Nythän sitä vois itseki mennä nukkumaan. Join kylläkin just päiväkahvit, niin en tiedä tuleekohan se uni. Voisinpa kuiteski kokeilla. Kauniita unia!

Tässä meidän ihana pikku "ginger"!

A Beautiful Mess

Juhon kanssa hassuttelua

Alkuvuodesta, kun Juho oli jo syntynyt, meillä oli tyttöjen ilta ja minulle profetoitiin *, että olen hiukset pystyssä nutturalla ja hassuttelen sellainen kahjo ilme naamalla. Olen, että kaikki on vähän kaaosta, mutta asenteella, että just siistii!

*(rukouksessa nousee juttuja, mitä toinen ajattelee Jumalan haluavan toiselle sanoa)

Tämä profetia on hyvin kuvannut tän kevään fiiliksiä :) Kahden pikkupojan ja vanhuuden höperön koiran kanssa ei ole tarvinnut miettiä, että mitenkähän sitä saa päivät kulumaan. Hiukset on todella pääasiassa olleet nutturalla pään päällä. Hyvä, että olen joinakin päivinä edes niitä harjannut. Paidat ja vaatteet ovat jo aamusta puklussa tai puurossa, lattiat näyttää välillä siltä, että äskenkö me muka just imuroitiin, ikkunat on täynnä rasvaisia pikkukäden jälkiä ja omien kynsien lakkaamisesta tai muusta naiseuden kauneus turhamaisuuksista tuntuu kuluneen ikuisuus.

Kaiken tän epäjärjestyksen ja jonkin sortin kaaoksen keskellä, sydämestäni kuitenkin kumpuaa suuri ilo ja kiitollisuus. Päivääkään en vaihtaisi pois. On tää vaan niin siistii, saada olla äiti kahdelle maailman ihanimmalle pikkupojalle ja asua rauhassa kauniissa kodissa keskellä vihreää Helsinkiä.

I love my life. I really do!

Porin reissu

En ymmärrä mikä kuningas idea oli lähteä koko perheenä sinne Poriin, Jukkiksen lp-levyjen hakemisreissulle mukaan. Ajateltiin jotenkin, että voisi olla kiva yhdistää siihen vähän retkeilyä ja kesälomareissua. Mutta sanon nyt vaan jälkikäteen, että ei ollut!

"Ajateltiin jotenkin, että voisi olla kiva yhdistää siihen vähän retkeilyä ja kesälomareissua. Mutta sanon nyt vaan jälkikäteen, että ei ollut!"

Ensin tehtiin lähtöä tyyliin kolme tuntia. Pienten lasten kanssa pakkaaminen, suihkussa käynti, kämpän jättäminen siedettävään kuntoon ei tapahdu hetkessä! Tai ei ainakaan meidän perheessä. Oltiin jo valmiit matkaan, kun alkoi nälkä masussa kurnimaan ja päätettiin vielä tehdä jääkaapissa olevat possun lihat ja syödä lounas ennen lähtöä. Siitä sitten vielä siivoat keittiön ja syöttötuolin, joka varsinkin Juholla on joka kerran jälkeen sellainen, kuin sitä ei olisi viikkoon siivonnut. No kaikki tämä lähtemisen vaikeus ei ollut mitenkään uutta eikä yllättävää ja olimme vielä hyvin toiveikkaita reissun suhteen. Kiva päästä vähän retkelle.

Huutoa, hedareita ja harhaan ajamista

Lounaan syömisen seurauksena Juhon päiväuniaika viivästyi ja hän kerkesi ottaa jo pienet unitirsat kotosalla, alkoi olla sen verran kiukkuinen. Hiukan pelotti, että toivottavasti nukkuu uudelleen autossa. Juho nimittäin on melko kärsimätön reissaaja. Hän ei oikeastaan automatkoilla muuten ole viihtynyt hiljakseen, kuin nukkumalla. No onneksi uni tuli uudelleen, sellaisen vajaan puolen tunnin huudon jälkeen. Oli kerennyt mennä varmaan jo liian väsyneeksi tämä meidän pienin reissaaja.

"Kerettiin jo ajatella, että hyvinhän tässä matka menee ja rupateltiin niitä näitä."

Kerettiin jo ajatella, että hyvinhän tässä matka menee ja rupateltiin niitä näitä. No viimeiset reilu 100 km jäljellä ja huuto alkoi uudestaan. Tähän ei auttanut, vaikka pysähdyttiin huoltoasemalle 45 minuutiksi. Huuto alkoi uudestaan kun automatka jatkui. Olin siirtynyt takapenkille viihdyttämään kaveria. Yritin vaikka minkälaisia esityksiä ja laululeikkejä, mikään ei tehonnut. Nukahti lopulta huudettuaan semmoiset puolituntia. Toivon, että kun vaihdetaan turvaistuin vähän istuvampaan malliin, niin jospa Juho alkaisi tykkäämään reissaamisesta vähän enemmän.

Takapenkkimatkailu ja mutkaiset tiet saivat minulle aikaan, että sain hedarin ja oksettavan olon. Navin kanssa ajettiin myös puolen tunnin verran harhaan. Laitoin googlemapsiin osoitteen ja katsoin kartasta ylimalkaisesti sen olevan oikealla suunnalla. En osannut ajatella, että 30 km:n säteellä on kaksi samaa osoitetta. No tässä vaiheessa Juho onneksi jo nukkui, ettei harhaan ajamisesta sen puoleen ollut haittaa. Lopulta kun levyt olivat takakontissa, olimme kaikki jo niin nuhraantuneita reissusta, nälkäisiä ja väsyneitä. Eikä jaksanut enää edes ajatella kuuntelevansa yhtään huutoa. Päätimme, että ajamme ruokakaupan kautta suoraan läheisimmälle leirintäalueelle ja jäämme sinne.

"Tajusin, että vaikka näillä leirintäalueilla on wc:t, 

niin jengi silti käy ahkeraan puskapissoilla 

ja sen kyllä haistoi. "

Telttaa pystytettäessä ajattelin, että voi itku. Miten sitä muistelikaan, että tää telttailu ois ollu kivaa?! :D Ympärillä haisi pissa! Tajusin, että vaikka näillä leirintäalueilla on wc:t, niin jengi silti käy ahkeraan puskapissoilla ja sen kyllä haistoi. Samaan aikaan Eelis saa järkyttävät kohtaukset kun kaksi itikkaa hyökkää hänen naamaansa. Eelis on ihan tyytyväisenä teltan pystytyshommassa mukana ja tutkii iloisena ympäristöä kunnes itikat hyökkäävät ja reiittävät pikkuapurin naaman. Eelis syöksyy suoraan syliini ja huutaa hillittömästi. Tämän jälkeen sama toistuu aina kun hän vaan aistii itikan pörräävän ympärillään. Kunnon kaupunkilaiset retkeilemässä :)

"Ois vaan pitänyt jäädä meidän poikien kanssa kotiin."

Mietin. että ois vaan pitänyt jäädä meidän poikien kanssa kotiin. Jos emme olisi lähteneet mukaan, niin tässä vaiheessa Jukkis olisi jo hakenut levyt ja kerennyt ajaa takaisin kotiin. Olisimme koko poppoo kotona iltapalalla ja menossa omiin ihaniin sänkyihimme nukkumaan. Kulunut päivä olisi vietetty poikien kanssa leppoisasti Helsingissä nauttien helteistä. Toisin kuin nyt, päivä oli vietetty huonovointisena autossa, kuunnellen yhden turhautuneen pikkureissaajan itkua ja pahaa mieltä.

Eikä tässsä vielä kaikki. Lopulta näkkäri-iltapalan jälkeen, päästyämme väsyneenä teltan uumeniin nukkumaan, särkylääkkeen hieman helpottaen himmeeseen, auton ilmastoinnista aiheutuneeseen hedariin, heräämme siihen, että Juho itkee, eikä rauhoitu edes tissille. Hänelle on noussut kuume ja räkä vuotaa. Kiitos auton ilmastoinnin, jota pidettiin liian kylmällä, koska yritettiin sen avulla pitää auto viileänä, ettei Juho huuda kuumuutta. Tämä toimenpide kun on joskus automatkoilla auttanut huutokonserttiin. Onneksi isin syli kuitenkin lopulta auttoi ja saimme unta edes jonkun verran.

"Näkkäriä aamupalaksi, selkä jumissa retkipatjoilla nukkumisesta, Juho kipeänä, 

molemmilla himmee hedari, niin päätettiin, että 

ihan sama ne Yyterin hiekkarannat. "

Kun sitten seuraavana päivänä syödään näkkäriä aamupalaksi, selkä jumissa retkipatjoilla nukkumisesta, Juho kipeänä, molemmilla himmee hedari, niin päätettiin, että ihan sama ne Yyterin hiekkarannat. Pakattiin auto ja päätettiin ajaa niin pitkälle kotia kohti, kuin autossa vain olisi hiljaista. Juho heräsi vasta Kehä 3:n alkupäässä ja pysyi melko rauhallisena maissinaksujen voimalla kotiin asti. Sitten ruokakauppaan ja kotiin tekemään pyttipannua ja juomaan aamukahvit, jotka jäivät väliin kun oli niin kiire kotiin. Ei enää telttailua!! Luulen, että meistä tuli tämän reissun ansiosta hotellilomailijoita. Oli niin traumaattinen kokemus :D :D :D Palautumiseen meni kaksi päivää.

Mc Gangsta 07.01.2002 - 03.08.2015

Sattuu ihan sydämeen, kun on niin ikävä. Vietiin meidän rakas Gangsta-koira eilen lopetettavaksi. Sille tuli viikonloppuna jonkin sortin halvauskohtaus, eikä alkanut siitä enää palautumaan. Tästä kohtauksesta ja Gangstan elämästä myöhemmin tarinaa lisää. Nyt lähdetään Porvooseen LP-levykasan ostoon.

Gangsta nuoruuden voimissaan

Avaimet kadoksissa

Soosoo, ei saa hukata avaimia

Nalle avaimenperä

Maanantaina aloimme Jukkiksen kanssa miettimään, kun siskon perhe oli lähtenyt, että missä on toiset auton- ja kodin avaimet. Meillä on kahdet lähes identtiset avainniput ja nyt kun ollaan liikuttu kesällä paljon yhdessä, niin ei ole tullut kokoaikaa tarkistettua onko molemmat avaimet tallessa.

Kovin kauaa siitä ei ollut, että molemmat avaimet olivat, mutta tarkkaa päivää siitä milloin molempia olimme nähneet emme muistaneet. Muistelin kyllä, että molemmat avaimet olisivat olleet perjantaina tallessa kun siskon perhe tuli, mutta en voinut kuitenkaan olla asiasta ihan varma. Hekin muistelivat nähneensä yhdet avaimet tiskipöydällä ja toiset kaapissa, mutta oliko ne olleet yhdet ja samat avaimet vain eri paikasssa, niin siitä en ollut niinkään varma. He käyttivät välillä meidän avaimia, kun kävivät siirtämässä auton parkkikiekkoa, mutta laittoivat kyllä ne takaisin paikoilleen, joten siinä touhussa ne eivät olleet voineet hävitä. Mietin myös olisiko lapset kantaneet ne johonkin.

Kuumeisesti etsittiin kaikki mahdolliset paikat, mutta niitä ei vain löytynyt! Alkoi tulla jo tuskan hiki. Se on nimittäin vähä huonompi homma kun samassa nipussa on kodin- ja auton avaimet. Löytäjän ei tarvitsisi kuin käydä läpi lähialueen parkkikset ja kokeilla löytyisikö Skoda-autoa, jonka ovet naksahtaisivat avaimella auki. Siitä sitten vain hurauttaa auton kanssa matkaan ja jos vielä halua löytyisi niin tulla myöhemmin katsastamaan kodin avaimilla talon irtaimisto.

Tiistaiaamuna soitin sitten Löytötavaratoimistoon. En uskonut avaimia sieltä näin nopeasti löytäväni ja yllätyin positiivisesti, kun virkailija sanoi sinne tulleen kuvausta vastaava avainnippu. What?! Oikeesti! Lähdimme samantien Löytötavaratoimistoon paikan päälle katsomaan, josko ne olivat meidän avaimet. Ja olihan ne! Huhhuh. Halleluja! Kiitos Jeesus :) Onneksi on rehellisiä, toiset huomioon ottavia ihmisiä täällä maapallolla ja joku sellainen oli jaksanut nähdä palauttamisen vaivan.

Avaimet olivat kuulemma tulleet Tattarisuon bussivarikolta edellisenä päivänä. Hajuakaan ei ole, että miten ne sinne ovat joutuneet ja että missä avaimet ovat hävinneet. Tässä toki on bussien päätöspysäkki, tässä meidän talon edessä, mutta en jotenkin usko, että ne tähän talon eteen olisivat tippuneet. Julkisiakaan emme ole ihan vähään aikaan käyttäneet, en edes muista tarkalleen milloin olisimme kaikki yhdessä matkustaneet bussilla. Luulisi myös, että jos avaimet hävisivät Korkeasaarireissulla, niin ne ei bussikuskille asti kantautuisi, vaan ennemminkin sinne parkkiksen kahvilaan. Mietinkin olisiko ne voineet hävitä esimerkiksi Eiran reissulla ja joku olisi siellä antanut bussikuskille löytämänsä avaimet. Vaikeapa tätä on arvuutella. Pääasia, että löytyivät, eikä tarvitse alkaa sarjoittamaan kotiovea uudelleen!!

Pistä opetus mieleen

Päätimme ottaa asiasta opiksemme ja sovimme, että katsomme aina, että omat avaimet ovat kummallakin tallessa, vaikka tulisimme sisään vain toisilla avaimilla. Emme myöskään enää säilytä avaimia vaunujen alaosassa, vaan vetoketjullisessa vaunutaskussa. Joten jospa tää kokemus jäisi ainoaksi tällaiseksi.

Serkkuvierailu

Korkeasaaren karhu

Uimaan menossa

Biisoni

Tarkemmin sanottuna Visentti

Viime viikonloppuna oli mun sisko ja hänen perheensä meillä yökylässä. Oli mukava viikonloppu. Käytiin mm. Korkeasaaressa. Heillä on kaksi poikaa, joten Eeliksellä oli leikkikavereita. Pojilla riitti touhua ja tekemistä ja siinä samalla myös meillä aikuisilla, kun yritettiin pysyä menossa mukana. Eeliksellä pääsi ihan itku, kun poikien kotiinlähtöhetki koitti. Pitää yrittää päästä käymään niidenkin luona Lappeenrannassa. 

Serkkukaksoset

Koko konkkaronkka Korkeasaaressa

Toinen pojista on neljävuotias ja toinen on syntynyt itse asiassa täsmälleen samana päivänä, kuin mitä Eelis syntyi. Eemil syntyi aamulla ja Eelis illalla. Ovat siis tavallaan serkkukaksoset. :) 

Nimenkin kanssa oli hassu juttu, kun olimme jo molemmat päättäneet, minkä annamme pojillemme nimeksi, niin ajattelimme vaan ihan varmuuden vuoksi, vähän ennen ristiäisiä raottaa tätä "nimiverhoa", ettei vaan tule sama nimi. Kumpikaan ei kylläkään tosissaan ajatellut tällaista vaaraa olevan, mutta pitihän sitä kuitenkin varmistaa. Olikin aika kuumottavaa, kun tekstarilla heitettiin, että meidän lapsen nimi alkaa sitten E:llä ja siihen Jaana vastaakin yllätykseksi, että niin meilläkin! No sitten, että siinä on viisi kirjainta. No niin meilläkin! Siinä vaiheessa alkoi todella sydän pamppailemaan, että voiko se oikeasti olla sama nimi. Näitä E:llä alkavia viiden kirjaimen poikien nimiä kun ei ole mitenkään hullun lailla. Varsinkin kun tässä joukossa on joitakin sellaisia nimiä, mistä tiesin, ettei Jaana sellaisia todennäköisesti antaisi. Lopulta paljastettiin nimemme ja saatiin huokaista helpotuksesta, ettei tarvinnut alkaa tappelemaan siitä kumpi saa nimen pitää. 

Mietittiin kyllä, että onko nimet liian samanlaiset, mutta kun molemmat perheet olimme jo niin tottuneet nimiin, niin emme nähneet mitään syytä nimien vaihtoon. Oikeastaan se on vain suloista, että meillä on samana päivänä syntyneet pojat nimeltä Eemil ja Eelis. 

Hietsun kirppari

Starting Photography

Peter Kaiser

Eiran ulkoilupäivänä käytiin tosiaan pyörähtämässä Punavuoren ja Hietsun kirppareilla. Hietsussa oli jo osa myyjistä pakkaamassa pöytiään, mutta löytyi sieltä jotain mukavaa mukaan joka tapauksessa.

Punavuoren Patina-kirpputori bongattiin ihan vaan sattumalta matkan varrelta. Tienvarsimainokset olivat sangen houkuttelevat niin päätettiin kipaista katsomassa. Tila vaikutti vaan kovin ahtaalta, niin jäin suosiolla tuplavaunuilla ulos odottamaan. Ei kovin kauaa Jukkiskaan siellä viitsinyt pyöriä, mutta löysi minulle sieltä valokuvauksen opettelua käsittelevän opuksen. Se mitä olen kirjaa nyt lukenut, niin vaikuttaa ihan lupaavalta, vaikka onkin jo vanha opas.

Kirpparisaalis

Crocsit

LP-leyjä

Hietsun kirpparilta Jukkis löysi itselleen pinon LP-levyjä. Mä puolestaan bongasin kivan neuletakin 3 €:lla ja Peter Kaiserin korkkarit. Eelikselle ostin pinkit Crocsit yhdellä eurolla. Crocseja olin alkukesästä sille miettinyt, mutta kun se on niin nirso kenkien suhteen, niin en raaskinut ostaa ja varsinkin kun tän kesän kelit ovat olleet sellaiset, ettei sandaaleja paljon ole tarvinnut. Jätin ne silloin ostamatta myös sen takia, kun äiti kertoi kauhutarinoita, että jo kahdelta oli varpaan kynnet lähtenyt irti Crocsien kanssa. Ne kylläkin olivat olleet feikki Crocsit, vaikka en tosin tiedä onko sillä aitoudella tän kanssa mitään tekemistä. 

No nyt sille kuiteskin Crocsit ostin. Ei pidä vain antaa kovin paljoa niitä käyttää, ettei tule mitään vahinkoa varpaisiin. Ajattelin, että tyyliin rannalla tai kovilla helteillä noilla voi olla kiva tepastella. Pinkkiä väriä tietenkin vähän mietin, mutta kun Jukkiskin oli sitä mieltä, että ne nimenomaan vois just olla siistit, niin uskalsin ostaa. Olin keväällä nimittäin miettinyt, että ostaisin Eelikselle vaaleanpunaiset Converset. Ne olisivat mielestäni kivat, varsinkin jos muut vaatteet olisivat sellaiset poikamaiset. Todennäköisesti mä noi pinkit Converset vielä hommaan vähän myöhemmin, mutta uhkaavasti vaikuttaa, että noita pinkkejä Crocseja ei puolestaan tule käytettyä. Sään puolesta nimittäin välttää hyvin noi Eeliksen lempikengät Reiskat tai kumpparit. 

Lähiseutumatkailua: Eira

Raitiovaunu 3

Kerrostalojen väriloistoa

Porvoon innoittamana lähdettiin Eiraan päivän turistimatkalle. Alue on vähän niinkuin Helsingin Porvoo, siinä mielessä, että se on yhtä inspiroiva, ellei jopa inspiroivampi, kuin mitä Porvoon vanha kaupunki. Tietenkin Eira/Ullanlinna/Punavuori alueena on ihan omaa luokkaansa, eikä siinä mielessä tätä aluetta ja Porvoota voi verrata toisiinsa. Molemmissa on kuitenkin jotain sellaista, mikä saa sinut haaveilemaan ja odottamaan elämältä jotain suurempaa. 

Mikael Agricolan kirkko

Lars Sonckin suunnittelema

Kauniita muotoja

Jugend-tyyliä

Katukuvaa

Päivään ei sisältynyt mitään erikoista. Kunhan vain käveltiin ja haaveiltiin elämästä sekä nautittiin tälle kesälle harvinaisesta aurinkoisesta päivästä. Syömässä käytiin ihan loistavassa pikkuravintolassa, jossa Jukkis oli jo joskus aikaisemmin käynyt ystävänsä kanssa. Siellä oli loistava tuoresalaattivalikoima ja lounasruoka. Eeliskin söi reippaana kokonaisen lasten lautasellisen herkullista lasagnea. Juho sai maitohörpsynsä läheisessä lasten leikkipuistossa, jonne Eelis pääsi vähäksi aikaa peuhaamaan.

Varjosiluetti

Juho ja minä

Puistossa oli hevosajelua

Lopuksi käytiin vielä pyörähtämässä Punavuoren ja Hietsun kirppareilla. Kaivarin tai tarkemmin sanottuna Merisataman rannasta ostettiin jäätelöt, kun sinne olimme jättäneet auton parkkiin. Eelis pääsi taas hetkeksi jalottelemaan ja sitten oltiinkin jo ihan valmiita lähtemään kotia kohti.

Kyyhky oksa suussa päivystää

Jugend-linna

Merisataman puisto

Retropaku

Sininen talo

Vaaleanpunainen talo

Lähiseutumatkailua: Porvoo

Kauniita yksityiskohtia

Matinkylän kävelyreissulla Eelis ei suostunut nukahtamaan vaunuihin, joten kun hän lopulta automatkalla nukahti, niin päätettiin samalla ajaa vähän pidempi matka.

Lähdettiin sitten Porvooseen. Siellä on aikaisempinakin kesinä tullut käytyä ja se on aina yhtä ihana kesäkaupunki. Varsinkin vanha kaupunki on sellainen, missä jokaisen suomalaisen pitäisi ainakin kerran elämässään käydä. Vanhat puutalot, mokulakivikadut ja tunnelmalliset pikkuliikkeet ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Ei satama tai Porvoon kirkkokaan hassumpi ole. Tänne ollaan aina välillä haaveiltu muuttavamme, mutta en nyt tiedä löytyisikö se autuus näissäkään maisemissa. :)

Päivän kävelykengät

Runebergin koti

Käytiin tylsästi ihan vain nepalilaisessa ravintolassa syömässä, kun se sattui niin sopivasti olemaan auton parkkiruutua vastapäätä. Ostettiin me kuiteski edes Brunbergin myymälästä makeisia, joten olisikohan se tarpeeksi porvoolaista.

Vaikka sää oli kokopäivän pilvinen ja epävakainen, niin me säästyttiin niin Matinkylässä kuin Porvoossakin vesisateilta. Kotimatkalla tosin tuli niin rankka kuurosade, ettei edessä olevia autoja pystynyt erottamaan. Odoteltiin sitten pahimman kuuron loppumista kotiparkkiksella ja ihasteltiin tuplasateenkaarta, joka piirtyi taivaan rantaan kuin muistutukseksi Jumalan uskollisuudesta.

Lelukauppa

We're open

Sateenkaaret

Lähiseutumatkailua: Matinkylä

Matinkylän kerrostalot ja graffitiseinä

Graffitti

Käytiin alkuviikosta Jukkiksen isän luona Matinkylässä. Syötiin siellä lounasta ja lähdettiin sitten käveleksimään lähipuistoon. Melkein jokaisesta Suomen lähiöstä löytyy joku söpö puisto ja niin se löytyi Matinkylästäkin. 

Eelis ei malttanut vaipua päiväunille vaunukävelylläkään, joten annettiin hänen vähän juosta puistossa. Täysikokoisiksi kasvaneet sorsanpoikaset tulivat rohkeasti lähes kosketusetäisyydelle, vaikkei meillä ollut niille mitään ruokaa mukana. Ei edes Eeliksen juoksutus heitä säikäyttänyt. Sorsat taapersivat juosta kuusen alle ja sitten taas ympyrää ja uudelleen kuusen alle. Eelis ryömi perässä kuusenkin alle ja nauraa hohotti. Hänestä se oli niin hauska leikki. Lopulta sorsat luovuttivat ja taapersivat takaisin lampeen. 

Sorsanpoikaset

Kävelyä Matinkylän maisemissa

Tripp Trapp

Tripp Trapp

Nyt se on täällä! Nimittäin värillinen Tripp Trapp tuoli.

Ensimmäiseksi syöttötuoliksi Eelikselle ostettiin Ikean Antilop-tuoli. Sellainen hankittiin ensin jo Jenkeissä ja sitten Suomeen palattuamme uudestaan. Jenkeissä se oli sininen, mutta Suomen kotiin halusimme valkoisen. Minulle kehuttiin tämän tuolin olevan ihan paras, vaikka onkin niin halpa. Maksoikohan itse tuoli jotain 12 € ja siihen joitakin euroja se tarjotin päälle. Eikä tuolissa mitään sen suurempaa vikaa ole. Ehkä ei kuitenkaan minun lempparini.

Nyt aika kuitenkin alkoi olla kypsä antamaan syöttötuoli Juhon käyttöön. Eelis on vielä liian pieni normaalille tuolille tai ainakin syöminen olisi siitä käsin vähän hankalaa. Toista syöttötuoliakaan en nähnyt järkeväksi tässä vaiheessa ostaa. Juniorikokoisia tuoleja tutkiessani tulin siihen tulokseen, että kyllä se Tripp Trapp on se juttu. Varsinkin kun huomasin, että Stokkelle oli tullut mallistoon värillisiä Tripp Trappeja. Sellainen olisi täydellinen lisä meidän värillisten ruokapöydän tuolien joukkoon, ajattelin heti. Ihastuin erityisesti heidän uuteen limen vihreään väriin. Kotiäiti-opiskelijaisä budjetilla ei kuitenkaan tuntunut järkevältä maksaa sitä 180 €:a. Aloin siis metsästää käytettyjä. Pähkinän ja tammen värisiä Tripp Trappeja oli myynnissä vaikka kuinka ja edullisesti. Ne eivät vaan tällä kertaa tulleet kysymykseenkään. Siusustus olisi muuttunut ahtaan näköiseksi. Mustia satuin silloin tällöin näkemään. Niissä hinta olikin sitten jo paljon kalliimpi, enkä mustaa itse asiassa olisi halunnutkaan. Valkoisen kanssa olin valmis tekemään kompromissin, mutta niitä en onnistunut saamaan. En myöskään halunnut valkoista kopiota, vaan sen aidon version, niinkuin imetystuolin kanssa.

Katselin myös Ikean juniorituoleja, kun niitä netissä kovin kehuttiin. Mietin lähinnä valkoista tuolia, mutta silmiini osui myös vihreä Urban- merkkinen juniorituoli ja kävin mielessäni läpi sen sopivuutta ruokapöytämme ympärille. Hinta oli vain 40 €. Sitten bongasin alueeni FB- kirpparilta Ikean vanhan mallisen valkoisen juniorituolin 5 €:lla. Katsoin mielessäni, että se sopii muodoltaan ja väriltään meille ja onnistuin varaamaan sen ensimmäisenä. Pettymyksekseni huomasin, että se on uudelleen maalattu, enkä tällä kertaa olisi sellaista välttämättä halunnut. Se myös ei tuntunut kovin tukevalta, vaikka sitä kehuttiin sellaiseksi. Myyjä pahoitteli pieniä kolhuja ja sanoi, että se on helppo uudelleen maalata. No jollekin se on helppo, mutta minulle maalausprojektit saavat enemmänkin harmaita hiuksia, kuin innostuksen kiljaisuja. Ostin tuolin siitä kuitenkaan valittamatta, koska aina käytetyn tavaran ostamisessa on omat juttunsa, eikä tässä ollut mitään varsinaista syytä jättää sitä ostamatta. Se onkin söpö pikku tuoli ja siinä Eelis sai totutella syömään Juhon omiessa syöttötuolin itselleen. Käytössä petyin hataruuden lisäksi siihen, ettei siihen kiipeäminen itsekseen Eelikseltä onnistunut. Ajattelin sen nyt kuitenkin kelpaavan ja olin ihan tyytyväinen.

Ikean puutuoli

Tästä ei mennyt kovin kauaa, kun satuin huomaamaan toisella FB-kirpparilla vanhan VIHREÄN Tripp Trappin. Jes! Se on meidän, päätin ja kirjoitin salamannopeasti viestin; mulle! Tällä kirpparisivulla nimittäin pitää olla nopea. Siellä osa tuotteista menee salamannopeasti niin että kyse voi olla sekunneista. Olin innosta pinkeänä, että tällainen oli tullut myyntiin. Sen jälkeen vasta katsoin onko jo jotkut muut kerenneet sen varata. Edelläni oli yksi henkilö. Hän kuitenkin antoi tuolin minulle, onneksi. Aisti varmaan, että sehän on niin innokas, että menköön sille. Kävin tuolin sitten seuraavana päivänä jumpasta tultuani hakemassa. Ja se on täydellinen! Vaikka se on kymmenen vuotta vanha ja kulumia on, niin se on ihana. Sopii meille täydellisesti. Ja maksoi vain 40 €. Tähän ei tullut mukana turvakaarta, eikä remmiä. Myyjä sanoi, että ne olivat niin huonossa kunnossa jo, että on heittänyt ne pois. Sekään ei haitannut, koska olin nimittäin ajatellut, että kun se tulee Eelikselle, niin en sitä kaarta tarvitse.

Nyt Eelis-herra on istunut Tripp Trappissaan parin viikon verran. Eikä ole mitään valittamista. Tuoli on todella tukeva. Ei tarvitse ollenkaan pelätä, että keikkauttaisi sen nurin. Hän pääsee myös kiipeämään siihen ja siitä pois itsekseen, ja se vasta kätevää onkin kun talossa on toinen pikkuinen. Kulumat puun maalipinnassa tietenkin ihan alkuun vähän harmitti ja ajattelin, että uusi olisi tietenkin uusi. Laitoin tuolin kuitenkin nurkkaan, eikä kulumia loppujen lopuksi häiritsevästi erota. Meillä on jo kuluneet nämä vuosi sitten Kodin Ykkösestä ostetut ruokapöydän tuolit, että kai se senkin puolesta joukkoon hyvin sopii. :)

Siinä on väriä kerrakseen ja Ikean Antilop-syöttötuoli