Muuttaisko sitä maalle?

Käytiin elokuun lopussa isovanhemmoimassa Nurmeksessa. Ei oltu koko kesänä vielä käyty siellä ja nyt päätettin yrittää matkustamista kun Juho sai uuden turvaistuimen. Aiemmat ajomatkat kun ovat olleet yhtä huutoa. Tuolin vaihtamimen kannatti, koska nyt pikku herra oli oikein tyytyväinen matkaaja. Ihanaa!

Tyytyväinen reissaaja porkkananpala suussa

Hassua tuolla reissulla oli se, että jollain lailla minun sydän, tai ainakin pala siitä jäi sinne. Ollaan tuhat ja sata kertaa käyty kyseisellä kotikunnalla, eikä vähintään viimeisen kolmen vuoden aikana ole kertaakaan vakavissaan tullut mieleeni kysymystä, että pitäisikö muuttaa tänne. Ollaan toki vähän väliä mietitty maalle muuttoa, mutta mielessä on ollut maaseutu lähellä Helsinkiä, eikä itärajan reunamilla. Lappia Jukkis on toisinaan heittänyt ja yritettiinhän me sinne jokunen vuosi sitten muuttaa. Ei saatu silloin vain Helsingin kotia myydyksi ja piti palata takaisin lähtöpaikkaan.

Itselleni Helsinki on kerennyt tulla reilussa kymmenessä vuodessa kodiksi ja kaupunkilaiselämässä on oma viehätyksensä. Varsinkaan kun en koe olevani mikään viherpeukalo. Kaikki kukatkin olen aina loppujen lopuksi onnistunut kuolettamaan. Nykyiseen kotiin en ole sisäkukkia edes enää halunnut hommata. Parvekekukkia kyllä täksi kesäksi kovalla vaivalla hommasin, mutta alkukesän Saariselän vaellusreissun aikana nekin kuolivat kastelun puutteeseen. Joitakin yrttejä Jukkis on meille aina innoissaan hommannut ja niitä olen jaksanut juuri ja juuri hoitaa. Ollaan niiden sadosta koko kesä päästykin nyt nauttimaan.

Yrttitarha parvekkeella

Niin siis oma kasvimaan hoito ei siis ainakaan ole se mikä maalle muutossa minua houkuttelisi. Jollain tavalla elämän rytmi on maaseudulla vähän leppoisampaa ja se siinä innostaa, vaikka jollain tavalla olen toki tykännyt kaupunkielämän vilskeestä ja kalenterielämästä. Kiireen keskellä sitä jotenkin kummallisesti kokee olevansa elossa. Kalenterielämä ei tosin enää äitiyslomalle jäätyä ole ollut ajankohtaista. Päivän ja viikon kulku määräytyy lasten ehdoilla ja se on aika leppoisaa yhdessä olemista. Se leppoisuus tässä kai on alkanutkin tympiä. Olen alkanut miettiä, että tätäkö se pikkulapsiperheen arki on, leikkipuistoissa seisomista ja yhteisiä kävelyretkiä. Maalla sentään vois ottaa vaikka lampaita ja kanoja. Ois jotain säpinää tässä kotielämässä.