Ultraa ja aikaeroa

Suomeen tultaessa meillä ei ollut kotia, mihin palata, mutta meidän ystävä oli jo aikaisemmin toivonut meidän saapuvan heille ja sinne Vantaalle me siis suoraan lentokentältä menimme. Ihana oli vaan chillailla siellä ja jutskailla ystävien kanssa kuulumisia sekä yrittää toipua aikaerosta. Siitä toipuminen olikin yllättävän raskasta. Väkisin alkoi illalla silmät luppasemaan ja aamuyöstä heräili kukkuilemaan. 

Eeliksen synttäreitä juhlittiin Vantaalla

Eelis 1 v.

Synttärisankari

Eeliksen kanssa aikaerosta toipuminen oli omanlaisensa juttu. Itsekseen sitä olisi ollut helpompi kääntää sisäinen kellonsa suomiaikaan, mutta vuoden ikäistä taaperoa on turha väkivalloin saada kääntämään rytmiään. Eelis vaipui aina "päiväunillaan" niin syvään "yöuneen", ettei sitä saanut mitenkään heräteltyä, vaikka kuinka yritti. Annettiin hänen sitten nukkua ja luotin, että rytmi pikkuhiljaa kääntyy. En tiedä vaikeuttiko rytmin kääntämistä myös Suomen valoisat kesäyöt. Joka tapauksessa samaan aikaan me itse yritimme väkisin pitää itseämme päivisin hereillä, jotta onnistuisi yöllä pysyä unten mailla, mutta jos Eelis on hereillä, niin ei siinä muut nuku, vaikka kuinka väsyttäisi. Tulimme sitten siihen lopputulokseen, että jos sitä meinaa jotenkin elävien kirjoissa olla, niin parempi levätä silloin kun Eelis nukkuu. Muuten sitä olisi ihan zombie, kun ei nukkuisi oikeastaan ollenkaan. Kyllä sitä oli pääkoppa vähän sekavassa olotilassa. Muistaakseni Eeliksen rytmi alkoi muutamassa päivässä kuitenkin kääntymään, mutta taisi siinä mennä parisen viikkoa, että rytmi oli oikeastaan kunnolla kääntynyt.

Kesä on kiva

Nyt on mukavaa

Hei vaan kaikille

Melko heti Suomeen tultuamme olimme viikon myös toisen ystävän kodissa, maaseudun rauhassa, tosin pääkaupunkiseudulla kuiteskin. Olimme koiran- ja talonvahtina heidän ollessaan ulkomailla. Siellä saimme nauttia kauniista luonnosta ja takapihailusta. Gangsta- koira vain ei voinut tähän talouteen tulla mukana ja jouduimme jättämään sen tämän toisen ystävän luokse. Samaan aikaan sillä oli jotain ongelmia terveyden kanssa. Se joi valtavia määriä ja tarve pissailla oli kova. Gangsta oli myös tavanomaista väsyneempi ja veltompi. Käytimme sen eläinlääkärissä tutkimuksissa, eivätkä he löytäneet mitään hälyyttävää tai selkeää syytä oireiluun. Parin viikon sisään se oli kokonaan toipunut, joten olisiko silläkin voinut olla jotain aikaeroon tai lentomatkasta palautumiseen liittyvää. Saattoihan myös se kaamea ripuli, mikä sillä oli ollut ennen lentoa, verottaa sen suolatasapainoa tai jotain ja laittaa sen kropan ihan sekaisin. En osaa sanoa, mutta onneksi toipui. 

Aikaerosta toipumisessa oli se mukava puoli, kun heräiltiin kolmen aikaan

niin jo ennen kuutta oltiin pyörälenkillä ja havainnoimassa luonnon ja ihmisten heräämistä uuteen kesäaamuun. Tällaisesta oli kiva nauttia siellä maaseudun rauhassa.

Pyörälenkki

Suomen kesä

Maaseudun rauhaa

Vanha traktori

Hyvä asia aikaerosta kärsimisessä oli myös se, kun Jukkis herättyään eräs yö kahden aikaan, alkoi surffailla netissä etsien meille sopivia puhelinliittymiä, niin siellä sattui olemaan joku Soneran yömyynti juuri sillä tunnilla. Saimme edulliseen hintaan uusimmat iPhonet hyvillä liittymillä. iPhoneja me olimme haaveilleetkin. Yes, liittymä hommattu. Kiitos Jeesus. Sitten oli vielä vuorossa mm. auto ja koti. Näin pienimmästä päästä lueteltuna. ;) Niin ja kaikki huonekalut kotiin, vaatteitakin tartti vähän lisää, tai no ei muut, mutta Eelis. Hänelle ei ollut melkeinpä yhtään lämmintä vaatetta. Olin kuullut Suomessa olleen jo kunnollisia hellepäiviä ja niinpä luulin vain saapuvani kesämaahan. Varsinkin Nurmekseen mentyämme, sain taas muistutuksen, että Suomen kesään kannattaa varautua melkeinpä talvivaattein. No ei siitä sen enempää. Kaikki kuitenkin järjestyi. Vaatteita Eelis sai jätesäkillisen ja hyviä sellaisia. Kiitos siitä mun siskolle. Lämpimiä vaatteitakin tarpeen mukaan aina löytyi. Eikä mennyt kauaa niin saatiin auto hommattua ja hyvä sellainen. Kiitos Jukkis. Ja mikä parasta, saatiin koti, oikeastaan juuri oikeaan aikaan, ja hyvä koti saatiinkiin. Kiitos siitä HOAS:lle. Kodista ja huonekalu asioista kerron joskus vähän myöhemmin. Siihenkin liittyy kaikenlaista mielenkiintoista.

Eeliksen tutkimusretki

Täällä Suomessa sitä nyt ollaan

Nurmikolla on kiva konttailla

Neuvolaan otin heti yhteyttä kun saavuimme Suomeen. Halusin heti päästä uuden raskauden vuoksi neuvolaan ja ultraan, jotta selviäisi kuinka pitkällä raskaus olisi. Jenkeissä ultrassa käynti olisi maksanut ilman vakuutusta 1000 $. Halusin myös laittaa ajan tasalle Eeliksen neuvola-asiat. Eeliksen suhteen kaikki oli ihan ok. Uuden raskauden tiimoilta, en saanutkaan ultra-aikaa niin nopeasti kuin olin toivonut. Jouduin odottamaan 20:n viikon ultraa. Minulta kysyttiin haluanko ehdottomasti päästä kehitysvammatutkimukseen ja kun sanoin, etten halua, niin minun käskettiin odottaa seuraavaa ultra-ajankohtaa, joka on viikon 20 tienoilla.  Siellä ollessani minulle kerrottiin, ettei näin pitkillä raskausviikoilla voida enää antaa tarkkaa laskettua aikaa, että minun olisi pitänyt heti Suomeen palattuani mennä ultraan. No niinhän minulla oli ollut tarkoitus ja siksi olinkin ottanut yhteyttä neuvolaan heti Suomeen palattuani, mutta minulle puhuttiin vain tästä kehitysvamman toteamisesta, ei lasketun ajan määrittämisestä, Kyllä todella harmitti, koska jos olisin tiennyt, ettei laskettua aikaa enää näillä viikoilla voi todeta, niin olisin ottanut ajan yksityiselle kun tulin Suomeen, enkä olisi kiltisti ohjeiden mukaan odotellut kunnallisen puolen seuraavaa ultra-aikaa. No ei tätä harmitusta voinut kauaa jäädä jossittelemaan. Täytyi vain elää epävarmuudessa ja varautua kuukauden heittoon lasketun ajan suhteen. Yritin ajatella, ettei ne ennen vanhaankaan ole tienneet tarkkaa laskettua aikaa. Ja hyvinhän kaikki siis menikin. Juho syntyi juuri sopivasti.

Suomiruokaa

Kaliforniassa en varsinaisesti ikävöinyt suomalaisia ruokia, mutta palattuani Suomeen huomasin kuinka kovasti kuitenkin olin joitakin ruokia kaivannut. Erityisesti hernekeitto, mitä en olisi ikinä uskonut kaipaavani, maistui niin herkulliselle. Toinen oli tietenkin ruisleipä ja juusto. Kaikkein taivaallisimmalta kuitenkin maistuivat uudet perunat ja grilliruoka, aurajuustoherkkusieniä unohtamatta.

Mitä muuta?

Mistä muusta kuin punapuista ja Alcatrazista oli viime kevät Kaliforniassa tehty? No ystävistä, treffeilyistä ja tanssikilpailusta tietenkin. Rodeossa käyntiä unohtamatta.

Jukkiksen revival-ryhmäläiset järjestivät kasaribileet rullaluistelun merkeissä ja me voitimme Jukkiksen show-mies taitojen ja hauskan kalsariasun ansiosta tanssikisan melkeinpä ylivoimaisesti.  Ruotsalaiset ystävämme veivät voiton parhaasta asusta.

Koulussa järjestettiin myös elokuva festivaali ja se olikin kiva treffi-ilta. Aikaisemmin keväällä treffeilimme ampumaradalla ja ammuin elämäni ensimmäistä kertaa pistoolilla. Hui :)

Kevään aikaan selvisi myös, että I'm pregnant! :)

Lehmiä, pakkoruotsia ja katufestareita

Laitetaas väliin vähän tän päivän asioita, ettei mene aivan yksitoikkoiseksi historian muistelemiseksi tämä blogi.

Jukkiksen projekteja

Jukkis pakertaa opiskella nyt tän kesän ruotsia, enkkua ja filosofiaa. Huhhuh. Ruotsin kielessä erityisesti tarttee vähän yliluonnollisia voimia. Iskä Taivaan auttakoon, et pääsee läpi. Pakkoruotsin poistamisen kannalla olleina, me ollaan taidettu kääntää takkia ja alettu miettiä, että mitäpä jos sittenkin opeteltaisiin oikeasti toi kieli kunnolla.

Oishan se aika siistiä osata puhua ruotsia ja mennä vaikka joku päivä Pohjois-Norjaan töihin tai sitten vaikkapa Tukholmaan. Vaikka toisinaan sitä ajattelee, et kaikki se aika, minkä on käyttänyt ruotsin opiskeluun olisi mennyt hukkaan, (kun ruotsalaisten kanssa tulee puhuttua englantia ja suomenruotsalaisten kanssa suomea,) koska ei ikinä ole kieltä niin hyvin oppinut, että sillä osaisi oikeasti kommunikoida, niin sitä joka tapauksessa omaa jonkinlaisen pohjan ruotsin kielessä, halusi tai ei. Ja on se haltuunotettava kieli, siinä missä muutkin. Ehkäpä sitä tässä saakin motivaatiota sen opetteluun, eikä niinkään odottele "pakko"ruotsin loppumista. Tai sitten ei.

On niitä toki muitakin kieliä, mitä olisi kiva opiskella. Itse olen lukenut venäjää yläasteella ja lukiossa ja puhuttiin siitäkin Jukkiksen kanssa, että olisi ihan hyvä sitäkin petrata. Samoin espanjaa ollaan sen verran opiskeltu, mitä kolme kuukautta asuttiin Meksikossa. Se vaikutti aika helpolta kieleltä ottaa haltuun. Mistä ihmeestä sitä vaan repisi aikaa kaikkien näiden juttujen opetteluun?!

 

Poronlihaa pakkaseen

Pohjois-Norjasta puheen ollen, Nuorgamista, Suomen pohjoisimmasta kolkasta, Norjan rajalta, saapui tänään kotiovelle 10 kg vasta teurastettua poronlihaa. Yksi ystävä muutti sinne viime syksynä ja hänen kautta tilattiin lihat kun kuulin, että sellaiseen olisi mahdollisuus. On tää luksusta!

Muutenpa ei sitten tähän arkeen mitään ihmeellistä. Helsingissä näyttää jo niin kesältä kun on vihreää ja voikukat täydessä kukassa. Kohtalaisen lämmintäkin on, vaikka tuuli on kyllä petollisen kylmä.

Viime viikonloppuna käytiin Arabian katufestivaaleilla ja meininki oli mukava, vaikka porukkaa oli ihan tungokseksi asti. Takaisin kotiin päin kävellessä, käytiin katsomassa Helsingin yliopiston Viikin tilan lehmiä. Sitä ihmeteltiin, että onpa hassua kun on niin maaseutumiljöö, vaikka ollaan maantieteellisesti aivan keskellä Helsinkiä. Jotenkin sitä taas nousi kiitollisuus Taivaan Iskälle, että osasi antaa meille niin kivan kodin tähän elämäntilanteeseen. Helsingissä kaikkea lähellä, mutta kuiteski metsää ja luonnon rauhaa heti melkein kotiovelta lähtien.

Ravintolapäivän tarjontaa

Food Truck

Samaan aikaan katufestivaalipäivänä oli myös Ravintolapäivä, jolloin kuka vaan saa laittaa kojun pystyyn ja myydä itse tekemäänsä ruokaa, vaikka omalla takapihallaan. Maisteltiin mm. kolumbialaisia kääryleitä sekä fetajuustolihapiirakkaa.

Arabia

Katutaidetta oli monenlaista

Kirsikkapuita ja kirpparimyyntiä

Paikanpäällä oli myös kirpparimyyntiä, mutta jotenkin sitä ei jaksanut alkaa kirppailemaan, vaan mieluummin nautti muusta tarjonnasta. Käytiin katselemassa mm. taidenäyttelyä, kuunneltiin musaesityksiä sekä kahviteltiin kadunvarsikuppilassa ja nautitiiin myyjän itsetekemistä mokkapaloista.

Edellisenä päivänä uutisissa oli juttua, kuinka Suomenkin kaupunkikuvaan on jalkautumassa seinämaalaukset. Tällaiset talojen seiniin tehdyt taideteokset ovat kuulemma olleet vielä melko harvinaisia Suomessa. Saimme olla siis todistamassa tällaista historiallista hetkeä Arabian katufestareilla, kun taiteilija Jukka Hakanen viimeisteli näyttävää teostaan kahdeksankerroksisen kerrostalon päätyseinään. On kyllä hieno! Wau. San Franciscossa päästiin tällaisia seinämaalauksia enemmänkin näkemään ja on mahtavaa, että Suomikin avautuu tällaiselle taiteelle. Vaikken itse henkilökohtaisesti haluaisi tällaisia liikaa katukuvaan, mutta joissakin paikoissa ne piristäisivät. Tänne Arabiaan tämä teos sopii loistavasti ja maalaus on mielestäni muutenkin vallan huikea ja tähän katukuvaan oikein osuva.

Seinämaalaus

Taiteilija työssään

Vallila 1,5 km

Helsingin lehmät

Kauniita eläimiä

"Mikäpäs tässä on loikoilla"

Tässä tarinaa nyt tällä erää ja ensi kerralla taas vähän historian havinaa. Palataan Kalifornian kevääseen sekä jo aikaisemmin lupaamaani postaukseen ensimmäisistä päivistä Suomen maalla ja erityisesti aikaerosta toipumisesta.

Iloisia kesän odotuspäiviä kaikille!

Alcatraz

Alcatraz

Indians welcome

Hallintorakennuksen sisäänkäynti

Julian ollessa meillä, kävimme San Franciscossa shoppailemassa ja katselemassa nähtävyyksiä. Yksi juttu oli matka Alcatrazin saarelle. Reissu oli yllättävän antoisa, kaikin puolin. Paikan päällä saaressa sai kuunnella kuulokkeista tarinaa vankila-ajoilta ja se oli tehty erittäin mielenkiintoiseksi. Kerronta oli demonstroitu elämän äänillä ja välissä entiset vangit ja vartijat pääsivät myös kertomaan muistojaan.

Vartiotorni

Torni ja linnut

Jim Quillen

Itse saari oli yllättävän kaunis, se oli täynnä kauniita kukkia ja lintuja. Ilmakin oli parempi kuin osasimme edes toivoa. Vastaanottava opas sanoikin ilman olevan poikkeuksellisen lämmin San Franciscon toukokuulle.

Saarella olisi ollut vaikka kuinka paljon kuvattavaa, ja aika paljon kuvia otinkin. Se oli täynnä mielenkiintoisia kuvauskohteita, niin maisemallisesti kuin pienissä yksityiskohdissakin. Vanhat ränsistyneet ja osittain ruosteiset talot, palaneet rauniot, kauniita arkkitehtuurisia muotoja, erinäköisiä massiivisia portaita ja upea vanha muuri. Itsessäänkin nämä olisivat olleet mielenkiintoisia, mutta kun tähän lisätään vielä rikas lintukanta, upea sinisyyttä välkehtivä meri, jylhät kalliot ja kauniit värikkäät kukat ja vihreä, rehevä kasvillisuus. Oih! Siellä olisi voinut valokuvata vaikka koko päivän.

Kukat, raunio ja meri

Julian kanssa turistina

Kukkameri

Kaiken kauneuden lumoissa ei kuitenkaan pystynyt unohtamaan saaren karua menneisyyttä. Se todella on ollut aikoinaan yksi Yhdysvaltain pahamaineisimmista vankiloista. Jollain tavalla, kauniista ilmasta ja saaren kukkaloistosta huolimatta, saari huokui tätä entisajan kolkkoa historiaansa. Aivan kuin olisit voinut haistaa kuoleman ja pelon, vaikka kuinka yritit keskittyä kaikkeen siihen kauneuteen, mitä saari tarjosi. Viimeistään siinä vaiheessa tajusit mitä saari todella on ollut, kun astuit sisälle vankilarakennukseen. Kuuntelit kuulokkeista nauhoitettua tarinaa vankila-ajoista ja piirsit sielusi silmin eteesi kuvan sen ajan ruokailuista, vankilapaoista ja tappeluista.

Yksi mieleenpainuva kokemus oli vierailu alimman kerroksen eristyssellissä. Siellä saattoi haistaa kauhun ja epäinhimillisyyden jo pelkästään olemalla hetken suljetun oven takana, pilkkopimeässä, kylmässä ja kosteassa sellissä. Onneksi tätä vankilaa ei enää ole. Ei tällaiset olot ole ihmisiä varten.

Vanha auto

Jäänteitä intiaaniajoilta

Mikä tää on?

Upeita kuvauskohteita

Linnut viihtyvät

Se, mikä itselle tuli ihan uutena tietona Alcatraziin liittyen oli se, että vankilatoiminnan loputtua 1960-luvulla, hylätyksi jääneen saaren valtasivat intiaanit. Tällä tempauksella he vaativat Yhdysvaltain hallitusta kohtelemaan maan alkuperäisväestöä kunnioittavammin ja heidän tarkoituksenaan oli perustaa alueelle kulttuurikeskus. 

Myöhemmin saarelle saapui intiaanien lisäksi hippejä, asunnottomia ja muita aktivisteja. Miehitystä kesti 18 kk ja tänä ajanjaksona saaren rakennuksia tuhottiin ja vandalisoitiin. Saarella myös riehui tulipalo, joka tuhosi osan historiallisista rakennuksista, esimerkiksi vuonna 1854 rakennettu majakka vaurioitui pahasti.

Vanhoja rakennuksia

Jyrkkää nousua

Vankilarakennus ja majakka

Portaita

Kauniita yksityiskohtia

Tällä hetkellä Alcatrazin saari toimii turistinähtävyytenä ja siellä vierailee yli miljoona turistia joka vuosi. Me olimme aikaisimmalla aamulähdöllä ja porukkaa oli vähän vähemmän kuin myöhemmissä lähdöissä. Liput kannattaa ostaa ajoissa, jotta varmasti mahtuu lautalle mukaan!

Suosittelen jokaiselle käyntiä Alcatrazin saarella, jos tuolla päin liikuskelee. Kyseessä ei ole pelkkä vankilamuseo, vaan saari itsessään on hieno nähtävyys. Saari on yksi Yhdysvaltain suojeltu luonnonsuojelu- ja virkistysalue. Lauttamatka itsessään on myös toki elämys, kun pääset näkemään San Franciscon mereltä päin. Voit onnistua bongaamaan myös vaikkapa delfiinejä. Monenlaisia lintuja saarella ainakin pääset ihastelemaan.

Nyt saari on lintujen koti

Vankilasellejä

Asekaapin avain

"Alcatraz was never no good for nobody"

Yksi viimeisimmistä vangeista

Edellä oleva kuva yhdestä viimeisimmästä vangista, puhutteli minua, niin siellä, kuin nyt taas uudelleen. Jotenkin tämä kuva koskettaa. Ja vaikka en halua sääliä äärimmäisiin pahuuksiin syyllistyneitä ihmisiä, niin silti teen sen. En voi sille mitään. Jotenkin tässä kuvassa huokuu alistettu ja alaspainettu ihminen. 

Samaan aikaan nyt tätä kirjoittaessani mieleeni muistuu tositapahtumiin perustuva elokuva, Alcatraz - kohtaloni.  Elokuva kertoo orvoksi jääneestä pojasta, Henry Youngista, joka joutui Alcatraziin, vaikkei alunperin ollut syyllistynyt sen pahempaan kuin varastamaan ruokaa nälkää näkevälle siskolleen ja itselleen. Vankilan käytäntö ja tapa kohdella vankeja mursivat tämän nuoren miehen mielen, niin että hän sairastui henkisesti. Loppujen lopuksi hän kuoli vankilaan, todennäköisesti vankilan johtajan pahoinpitelemänä. Tai näin elokuvassa annettiin ymmärtää.

Elokuvan totuudenmukaisuuteen sen enempää kantaa ottamatta, on puhuttelevaa, että joidenkin ihmisten elämä on melkein kokonaan ollut tällaisissa oloissa elämistä. Eristysselliä, pelkoa ja väkivaltaa, ilman toivoa paremmasta. Samaan aikaan meillä toisilla on etuoikeus nauttia elämästä vapaana ja siunattuna. Käydä hienoissa ravintoloissa syömässä, matkustella maailman eri kolkissa ja käydä vain turistina vierailemassa tällaisessakin historiallisessa paikassa kuin Alcatraz ja jatkaa siitä sitten elämää niin kuin ei mitään. Kiitos vapaudesta ja kiitos elämästä. 

Eelis Alcatrazissa

Kaltereiden takaa avautui upea maisema

Saarelta näkyi San Franciscoon

Kuulokkeista kuunneltiin opastusta

Eelis jaksoi olla mukana

Kuulokkeista kerrottiin vankilan historiaa ja tarinaa, ne ohjasivat turistijoukkioita kulkemaan eri puolilla vankila-aluetta. Kertomuksen mukaan vangit saattoivat toisinaan kuulla kaupungista kantautuvaa musiikkia vankila-alueelle ja se oli suuri ilonaihe vankien yksitoikkoisessa elämässä. Jännällä tavalla saari ja vankila on ja on ollut niin lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin täysin eristetty.

Eelis oli reissussa reippaasti mukana. Annoimme hänen jonkin verran konttailla pitkin vankilan käytäviä, kun tiedossa oli kuitenkin pitkä päivä vielä kaupungillakin ja konttaamaan juuri oppinutta on turha yrittää istuttaa koko päivää rattaissa.

Upea maisema ja ihana ilma

Väsy tuli

Takaisin kaupunkiin

Pier 33

Kaupunkiin takaisin palattuamme etsimme hyvän lounaspaikan ja suuntasimme San Franciscon keskustaan shoppailemaan. Iltapäivällä menimme legendaariseen Cheese Cake Factoryyn nauttimaan taivaallisista juustokakuista. Viva la vida!