A Beautiful Mess

Juhon kanssa hassuttelua

Alkuvuodesta, kun Juho oli jo syntynyt, meillä oli tyttöjen ilta ja minulle profetoitiin *, että olen hiukset pystyssä nutturalla ja hassuttelen sellainen kahjo ilme naamalla. Olen, että kaikki on vähän kaaosta, mutta asenteella, että just siistii!

*(rukouksessa nousee juttuja, mitä toinen ajattelee Jumalan haluavan toiselle sanoa)

Tämä profetia on hyvin kuvannut tän kevään fiiliksiä :) Kahden pikkupojan ja vanhuuden höperön koiran kanssa ei ole tarvinnut miettiä, että mitenkähän sitä saa päivät kulumaan. Hiukset on todella pääasiassa olleet nutturalla pään päällä. Hyvä, että olen joinakin päivinä edes niitä harjannut. Paidat ja vaatteet ovat jo aamusta puklussa tai puurossa, lattiat näyttää välillä siltä, että äskenkö me muka just imuroitiin, ikkunat on täynnä rasvaisia pikkukäden jälkiä ja omien kynsien lakkaamisesta tai muusta naiseuden kauneus turhamaisuuksista tuntuu kuluneen ikuisuus.

Kaiken tän epäjärjestyksen ja jonkin sortin kaaoksen keskellä, sydämestäni kuitenkin kumpuaa suuri ilo ja kiitollisuus. Päivääkään en vaihtaisi pois. On tää vaan niin siistii, saada olla äiti kahdelle maailman ihanimmalle pikkupojalle ja asua rauhassa kauniissa kodissa keskellä vihreää Helsinkiä.

I love my life. I really do!

Porin reissu

En ymmärrä mikä kuningas idea oli lähteä koko perheenä sinne Poriin, Jukkiksen lp-levyjen hakemisreissulle mukaan. Ajateltiin jotenkin, että voisi olla kiva yhdistää siihen vähän retkeilyä ja kesälomareissua. Mutta sanon nyt vaan jälkikäteen, että ei ollut!

"Ajateltiin jotenkin, että voisi olla kiva yhdistää siihen vähän retkeilyä ja kesälomareissua. Mutta sanon nyt vaan jälkikäteen, että ei ollut!"

Ensin tehtiin lähtöä tyyliin kolme tuntia. Pienten lasten kanssa pakkaaminen, suihkussa käynti, kämpän jättäminen siedettävään kuntoon ei tapahdu hetkessä! Tai ei ainakaan meidän perheessä. Oltiin jo valmiit matkaan, kun alkoi nälkä masussa kurnimaan ja päätettiin vielä tehdä jääkaapissa olevat possun lihat ja syödä lounas ennen lähtöä. Siitä sitten vielä siivoat keittiön ja syöttötuolin, joka varsinkin Juholla on joka kerran jälkeen sellainen, kuin sitä ei olisi viikkoon siivonnut. No kaikki tämä lähtemisen vaikeus ei ollut mitenkään uutta eikä yllättävää ja olimme vielä hyvin toiveikkaita reissun suhteen. Kiva päästä vähän retkelle.

Huutoa, hedareita ja harhaan ajamista

Lounaan syömisen seurauksena Juhon päiväuniaika viivästyi ja hän kerkesi ottaa jo pienet unitirsat kotosalla, alkoi olla sen verran kiukkuinen. Hiukan pelotti, että toivottavasti nukkuu uudelleen autossa. Juho nimittäin on melko kärsimätön reissaaja. Hän ei oikeastaan automatkoilla muuten ole viihtynyt hiljakseen, kuin nukkumalla. No onneksi uni tuli uudelleen, sellaisen vajaan puolen tunnin huudon jälkeen. Oli kerennyt mennä varmaan jo liian väsyneeksi tämä meidän pienin reissaaja.

"Kerettiin jo ajatella, että hyvinhän tässä matka menee ja rupateltiin niitä näitä."

Kerettiin jo ajatella, että hyvinhän tässä matka menee ja rupateltiin niitä näitä. No viimeiset reilu 100 km jäljellä ja huuto alkoi uudestaan. Tähän ei auttanut, vaikka pysähdyttiin huoltoasemalle 45 minuutiksi. Huuto alkoi uudestaan kun automatka jatkui. Olin siirtynyt takapenkille viihdyttämään kaveria. Yritin vaikka minkälaisia esityksiä ja laululeikkejä, mikään ei tehonnut. Nukahti lopulta huudettuaan semmoiset puolituntia. Toivon, että kun vaihdetaan turvaistuin vähän istuvampaan malliin, niin jospa Juho alkaisi tykkäämään reissaamisesta vähän enemmän.

Takapenkkimatkailu ja mutkaiset tiet saivat minulle aikaan, että sain hedarin ja oksettavan olon. Navin kanssa ajettiin myös puolen tunnin verran harhaan. Laitoin googlemapsiin osoitteen ja katsoin kartasta ylimalkaisesti sen olevan oikealla suunnalla. En osannut ajatella, että 30 km:n säteellä on kaksi samaa osoitetta. No tässä vaiheessa Juho onneksi jo nukkui, ettei harhaan ajamisesta sen puoleen ollut haittaa. Lopulta kun levyt olivat takakontissa, olimme kaikki jo niin nuhraantuneita reissusta, nälkäisiä ja väsyneitä. Eikä jaksanut enää edes ajatella kuuntelevansa yhtään huutoa. Päätimme, että ajamme ruokakaupan kautta suoraan läheisimmälle leirintäalueelle ja jäämme sinne.

"Tajusin, että vaikka näillä leirintäalueilla on wc:t, 

niin jengi silti käy ahkeraan puskapissoilla 

ja sen kyllä haistoi. "

Telttaa pystytettäessä ajattelin, että voi itku. Miten sitä muistelikaan, että tää telttailu ois ollu kivaa?! :D Ympärillä haisi pissa! Tajusin, että vaikka näillä leirintäalueilla on wc:t, niin jengi silti käy ahkeraan puskapissoilla ja sen kyllä haistoi. Samaan aikaan Eelis saa järkyttävät kohtaukset kun kaksi itikkaa hyökkää hänen naamaansa. Eelis on ihan tyytyväisenä teltan pystytyshommassa mukana ja tutkii iloisena ympäristöä kunnes itikat hyökkäävät ja reiittävät pikkuapurin naaman. Eelis syöksyy suoraan syliini ja huutaa hillittömästi. Tämän jälkeen sama toistuu aina kun hän vaan aistii itikan pörräävän ympärillään. Kunnon kaupunkilaiset retkeilemässä :)

"Ois vaan pitänyt jäädä meidän poikien kanssa kotiin."

Mietin. että ois vaan pitänyt jäädä meidän poikien kanssa kotiin. Jos emme olisi lähteneet mukaan, niin tässä vaiheessa Jukkis olisi jo hakenut levyt ja kerennyt ajaa takaisin kotiin. Olisimme koko poppoo kotona iltapalalla ja menossa omiin ihaniin sänkyihimme nukkumaan. Kulunut päivä olisi vietetty poikien kanssa leppoisasti Helsingissä nauttien helteistä. Toisin kuin nyt, päivä oli vietetty huonovointisena autossa, kuunnellen yhden turhautuneen pikkureissaajan itkua ja pahaa mieltä.

Eikä tässsä vielä kaikki. Lopulta näkkäri-iltapalan jälkeen, päästyämme väsyneenä teltan uumeniin nukkumaan, särkylääkkeen hieman helpottaen himmeeseen, auton ilmastoinnista aiheutuneeseen hedariin, heräämme siihen, että Juho itkee, eikä rauhoitu edes tissille. Hänelle on noussut kuume ja räkä vuotaa. Kiitos auton ilmastoinnin, jota pidettiin liian kylmällä, koska yritettiin sen avulla pitää auto viileänä, ettei Juho huuda kuumuutta. Tämä toimenpide kun on joskus automatkoilla auttanut huutokonserttiin. Onneksi isin syli kuitenkin lopulta auttoi ja saimme unta edes jonkun verran.

"Näkkäriä aamupalaksi, selkä jumissa retkipatjoilla nukkumisesta, Juho kipeänä, 

molemmilla himmee hedari, niin päätettiin, että 

ihan sama ne Yyterin hiekkarannat. "

Kun sitten seuraavana päivänä syödään näkkäriä aamupalaksi, selkä jumissa retkipatjoilla nukkumisesta, Juho kipeänä, molemmilla himmee hedari, niin päätettiin, että ihan sama ne Yyterin hiekkarannat. Pakattiin auto ja päätettiin ajaa niin pitkälle kotia kohti, kuin autossa vain olisi hiljaista. Juho heräsi vasta Kehä 3:n alkupäässä ja pysyi melko rauhallisena maissinaksujen voimalla kotiin asti. Sitten ruokakauppaan ja kotiin tekemään pyttipannua ja juomaan aamukahvit, jotka jäivät väliin kun oli niin kiire kotiin. Ei enää telttailua!! Luulen, että meistä tuli tämän reissun ansiosta hotellilomailijoita. Oli niin traumaattinen kokemus :D :D :D Palautumiseen meni kaksi päivää.

Mc Gangsta 07.01.2002 - 03.08.2015

Sattuu ihan sydämeen, kun on niin ikävä. Vietiin meidän rakas Gangsta-koira eilen lopetettavaksi. Sille tuli viikonloppuna jonkin sortin halvauskohtaus, eikä alkanut siitä enää palautumaan. Tästä kohtauksesta ja Gangstan elämästä myöhemmin tarinaa lisää. Nyt lähdetään Porvooseen LP-levykasan ostoon.

Gangsta nuoruuden voimissaan

Avaimet kadoksissa

Soosoo, ei saa hukata avaimia

Nalle avaimenperä

Maanantaina aloimme Jukkiksen kanssa miettimään, kun siskon perhe oli lähtenyt, että missä on toiset auton- ja kodin avaimet. Meillä on kahdet lähes identtiset avainniput ja nyt kun ollaan liikuttu kesällä paljon yhdessä, niin ei ole tullut kokoaikaa tarkistettua onko molemmat avaimet tallessa.

Kovin kauaa siitä ei ollut, että molemmat avaimet olivat, mutta tarkkaa päivää siitä milloin molempia olimme nähneet emme muistaneet. Muistelin kyllä, että molemmat avaimet olisivat olleet perjantaina tallessa kun siskon perhe tuli, mutta en voinut kuitenkaan olla asiasta ihan varma. Hekin muistelivat nähneensä yhdet avaimet tiskipöydällä ja toiset kaapissa, mutta oliko ne olleet yhdet ja samat avaimet vain eri paikasssa, niin siitä en ollut niinkään varma. He käyttivät välillä meidän avaimia, kun kävivät siirtämässä auton parkkikiekkoa, mutta laittoivat kyllä ne takaisin paikoilleen, joten siinä touhussa ne eivät olleet voineet hävitä. Mietin myös olisiko lapset kantaneet ne johonkin.

Kuumeisesti etsittiin kaikki mahdolliset paikat, mutta niitä ei vain löytynyt! Alkoi tulla jo tuskan hiki. Se on nimittäin vähä huonompi homma kun samassa nipussa on kodin- ja auton avaimet. Löytäjän ei tarvitsisi kuin käydä läpi lähialueen parkkikset ja kokeilla löytyisikö Skoda-autoa, jonka ovet naksahtaisivat avaimella auki. Siitä sitten vain hurauttaa auton kanssa matkaan ja jos vielä halua löytyisi niin tulla myöhemmin katsastamaan kodin avaimilla talon irtaimisto.

Tiistaiaamuna soitin sitten Löytötavaratoimistoon. En uskonut avaimia sieltä näin nopeasti löytäväni ja yllätyin positiivisesti, kun virkailija sanoi sinne tulleen kuvausta vastaava avainnippu. What?! Oikeesti! Lähdimme samantien Löytötavaratoimistoon paikan päälle katsomaan, josko ne olivat meidän avaimet. Ja olihan ne! Huhhuh. Halleluja! Kiitos Jeesus :) Onneksi on rehellisiä, toiset huomioon ottavia ihmisiä täällä maapallolla ja joku sellainen oli jaksanut nähdä palauttamisen vaivan.

Avaimet olivat kuulemma tulleet Tattarisuon bussivarikolta edellisenä päivänä. Hajuakaan ei ole, että miten ne sinne ovat joutuneet ja että missä avaimet ovat hävinneet. Tässä toki on bussien päätöspysäkki, tässä meidän talon edessä, mutta en jotenkin usko, että ne tähän talon eteen olisivat tippuneet. Julkisiakaan emme ole ihan vähään aikaan käyttäneet, en edes muista tarkalleen milloin olisimme kaikki yhdessä matkustaneet bussilla. Luulisi myös, että jos avaimet hävisivät Korkeasaarireissulla, niin ne ei bussikuskille asti kantautuisi, vaan ennemminkin sinne parkkiksen kahvilaan. Mietinkin olisiko ne voineet hävitä esimerkiksi Eiran reissulla ja joku olisi siellä antanut bussikuskille löytämänsä avaimet. Vaikeapa tätä on arvuutella. Pääasia, että löytyivät, eikä tarvitse alkaa sarjoittamaan kotiovea uudelleen!!

Pistä opetus mieleen

Päätimme ottaa asiasta opiksemme ja sovimme, että katsomme aina, että omat avaimet ovat kummallakin tallessa, vaikka tulisimme sisään vain toisilla avaimilla. Emme myöskään enää säilytä avaimia vaunujen alaosassa, vaan vetoketjullisessa vaunutaskussa. Joten jospa tää kokemus jäisi ainoaksi tällaiseksi.