Based on a True Story: toukokuuta 2014

torstai 8. toukokuuta 2014

Eelis Amerikassa Kevät 2014

Hollywoodin hotellissa

Joulukuu 2013

On ollut kiva kun Suomesta on tullut ihmisiä meille kylään, eikä tarvitse vain skype-ruudun takaa heille hymyillä. Joululomalla tuli Jarno-setä. Maaliskuussa tuli Joona-poika ja hänen vanhempansa. Huhtikuussa tuli kummitätini Julia. Olen nauttinut kaikkien seurasta.

Joululomalla kävimme Etelä-Kaliforniassa Jarno-sedän kanssa. Se oli hauska, mutta pitkä ja toisinaan puuduttava matka. Muiden kanssa teimme retkiä vain tähän lähelle ja San Franciscoon. Lähialueen reissuja ollaan aika paljon isin ja äidin kanssa keskenämmekin tehty. Täällä on niin kaunis luonto ja mahtavat vaellusreitit. Isi on käynyt myös silloin tällöin kalassa ja pari kertaa ollaan äidin kanssa oltu mukana.

Joonan kanssa retkellä

Joonan kanssa ravintolassa

Vaunukävelyllä äidin, isin ja Jarno-sedän kanssa

Tykkään vaunuretkistä..

..vaikka tässä nyt olenkin vähän yrmeänä!

Isin kanssa pyörän kokeilua Santa Barbarassa

Retkellä

Olen 7 kk

Tässä yksi kaunis hoitotätini

Aika Amerikassa on ollut mukavaa. Olen saanut kuulla montaa eri kieltä, kun kaikki tulevat minulle omalla kielellään lepertelemään. Minulle on puhuttu tietenkin englantia, koska olemme Amerikassa ja olen aika paljon ollut vanhempieni mukana milloin missäkin. Olen myös reippaasti jäänyt seurakunnan ja kuntosalin hoitopaikkaan. Se on ollut mukavaa, koska siellä on ollut todella paljon leluja, toisin kuin meillä kotona. Niin hoitopaikoissa ne aina puhuvat englantia, ja olen opetellut sanomaan mama ja papa. Sitten olen kuullut jonkin verran ruotsin kieltä. Isin ja äidin tuntema pariskunta Ruotsista on katsonut minua pari kertaa kun isi ja äiti ovat olleet jossain ilman minua. Olen tykännyt tästä Malinista paljon, mutta hänen miehensä David jostain syystä pelottaa minua, ja olen aina huutanut kun hän on yrittänyt tulla minulle juttelemaan. Muitakin kieliä minulle on puhuttu, esimerkiksi saksaa, norjaa, tanskaa, espanjaa sekä intian jotakin kieltä. Suomen kieli on kuitenkin kaikkein rakkain ja sillä olen opetellut jo sanomaan äiti. Muitakin sanoja yritän perässä toistaa.

Äiti päivittelee, että olen kuulemma niin nopeasti kasvanut. Hän sanoo minun olevan aktiivinen liikkuja, joka haluaa olla messissä joka jutussa. Se kyllä pitää paikkansa. Tykkään olla kotona, mutta kyllästyn kyllä helposti. Kaipaan huomiota ja tekemistä. Elämä on niin paljon siistimpää nyt kun olen oppinut ketterästi konttaamaan ja kiikkumaan. Aikaisemmin oli vain niin tylsää makoilla lattialla ja yrittää saada äiti kotitouhuilta minua lattialle viihdyttämään. Harmi vain, että äidin mielestä ei ole yhtään kiva kun esim. yritän livahtaa ulko-ovesta pihalle tai tonkia vessanpönttöä. Sen mielestä minun pitäisi vain leikkiä joitakin tylsiä leikkejä. Kenkien syöminenkin on kiellettyä. Pistorasiasta olen pari kertaa saanut sähärin, mutta silti se minua vielä kiinnostaisi. Toisinaan jotkut jutut minua kyllä myös vähän pelottavat. Omituiset lattiat tai oudolta tuntuvat esineet varsinkin. Erityisesti Suomessa lahjaksi saamani pehmoleluapina ja myös soiva pupujussi ovat minusta todella friikkejä.

Täällä on isoja puita

Kalifornia look

Helmin kanssa pöydän alla

Kohta me tulemmekin jo takaisin Suomeen. Minulle on kerrottu, että siellä on kunnon talvi, ettei tarkene ohuissa fleecehaalareissa. Pipoa ja lapasiakin kuulemma pitää käyttää. Ja sukkahousuja! Täällä sukkahousut ovat vain tyttöjen juttu. Mutta kai minä niihin totun, jos on pakko. Lippistäkään kun en edes tykkää pitää. Olen yrittänyt monta kertaa heittää sen jonnekin pusikkoon äidin näkemättä, mutta en ole siinä vielä onnistunut. Ihmeen sitkeästi äiti on aina kääntynyt takaisin kun on huomannut sen uupuvan ja löytänyt sen aina, vaikka olen ollut varma, että tuolta se ei osaa katsoa.

Lippis

Tässä lyhykäisyydessään minun Amerikan matkan kuulumiset. On ollut mahtavaa olla täällä. Lentomatka vähän jännittää. Koneesta kun lähtee niin kova ääni ja myös se mietityttää miten pääsen siellä tarpeeksi liikkumaan. On tylsää vain istua sylissä. Toivon mukaan äiti ja isä antavat minun konttailla koneessa. Harmi, että yöaika sattuu olemaan vasta silloin kun olemme jo Saksassa. Olisi ollut niin helppoa vain nukkua koko pitkä lentomatka Amerikan mantereelta Eurooppaan. No kyllä minä selviän. On kiva tulla Suomeen ja nähdä teidät kaikki! Tämä reissu jää vain muistoiksi äidin ja isän mieleen, jotka on onneksi ikuistettu valokuvin ja minäkin pääsen siten tästä osalliseksi.

Eelis Amerikassa Syksy 2013

Eelis keväällä 2014

Minä, Eelis, olin vasta 2,5 kk vanha kun muutimme Kaliforniaan. Muuttopuuha Suomessa oli painajaista ja ajattelin, etteivät vanhempani saa sitä ikinä valmiiksi. Menimme nukkumaankin lentoa edeltävänä yönä aivan liian myöhään. Isi ja Pirjo raahasivat meidän perheen patjoja vielä jonnekin roskalavoille, vaikka kello oli jo yli 12 yöllä. Kun viimeinenkin loppusilaus asunnon siivouksessa oli valmista, pääsimme ihanien Pirjon ja Leenan luokse nukkumaan. Siellä meitä odotti muhkea iltapala, josta minä en tietenkään päässyt osalliseksi. Sain sillä välin nauttia rakkaan kummitätini hoivasta ja taisinpa siihen syliin melkeinpä nukahtaa.

Lentokenttä oli ihan hauska paikka, eikä lentokoneessa oleminenkaan yhtään jännittänyt. Huomasin, että lentokoneen vessat olivat niin pikkuruiset ja siellä heilui kovasti, joten ajattelin päästää äidin helpommalla, ja ajoitin kakkaamiset aina lentokentille. Siellä tämän asian hoitaminen oli meille molemmille miellyttävämpää.

Helsinki-Vantaalla

Tässä kuvassa ei näy se kuinka paljon meillä oikestaan oli tavaraa. Kuvassa on vain meidän käsimatkatavarat ja Gangstan häkki. Tästä uupuu kokonaan meidän kolme isoa matkalaukkua sekä vaunut. San Fransiscon lentokentällä äitiä ei edes näkynyt matkalaukkukasan takaa, kun hän työnsi kärryjä, minun ollessani isin sylissä, hänen työntäessä toista kärryä.

Kuvassa Gangsta-koiramme on vielä autuaan tietämätön edessä odottavasta lentokonematkasta. Voi raukkaa. Huomasin, että häntä lentomatka oli pelottanut enemmän kuin minua.

Lentokoneen kopassa oli hauska köllötellä

Motellielämä oli mukavaa

Ensimmäinen viikko asuttiin motellissa ennen kuin saimme asunnon. Motelli oli kuulemma edullinen, mutta siisti. Isillä ja äitillä ekat päivät meni aika pitkälti aikaerosta toipumiseen. He tuumasivat motellin olevan ihmeen rauhallinen, kunnes ensimmäisen kerran jaksoimme valvoa ilta kahdeksaa pidemmälle ja ulkona ollessamme he huomasivat, että täällähän pyörii kaikenlaista kamakauppaajaa. He olivat olleet autuaan tietämättömiä kaikesta tästä yösäpinästä, koska menimme aina niin aikaisin nukkumaan. No onneksi siitä ei mennyt kauaa, niin pääsimme muuttamaan omaan kotiin, vaikka ei minua mikään asia siellä motellissa häirinnyt tai pelottanut. Kaikki ihmiset olivat niin ystävällisiä ja tulivat aina minua ihastelemaan.

Uudessa kodissa

Gangsta vei aina minun peittoni

Äiti ei suostunut laittamaan tänne kuin tällaisia söpöjä kuvia, vaikka muunlaisiakin perhealbumistamme saattaa löytyä. Kerrottakoon vaikka sen verran, että alkuaika oli tietenkin paljon kaikenlaisten asioiden hoitamista ja järjestelyä ja melko paljon tuli sitten oltua kaupoissa ja kaupungilla, hoitamassa näitä asioita. Minä olin taipuvainen sen ikäisenä tekemään useat niskakakat päivässä ja aina sopivasti ajoitin ne näiden asioiden hoitamisen aikoihin, koska minusta näiden asioiden hoitaminen oli niin tylsää. Äiti sitten yritti pestä minua milloin minkäkin kaupan tai toimiston vessassa. Ne kerrat olivat haastavimmat, kun ei ollut edes hoitopöytää. Se onkin yllättävää miten harvassa paikassa täällä on hoitopöytiä. Äiti sanoi, että Suomessa näitä on useammassa paikassa. Äiti oli tietenkin varautunut näihin tapahtumiin runsaalla määrällä varavaatteita, mutta kerranpa minä onnistuin tekemään tällaiset vaatteiden sotkukakat niin usein, ettei edes kolmet varavaatteet riittäneet. No äiti kääri minut harsoihin ja vaippaan ja ajattelin jo, ettei kai hän jatka näitä asiajuttuja ja anna minun olla tällaisessa Tarzan-asussa kaikkien pällisteltävänä. Onneksi vanhempani jättivät jutut siltä erää siihen ja pääsin kotiin.