Poikien Pikku Kakkoshetki |
"Neuvolatäti rohkaisi jatkamaan kuntosalia loppuun asti
jos vain supistelut eivät tule takaisin. "
Ajattelinkin, että alan taas reippailemaan ulkoilmassa ja jos ensi viikolla menisi kuntosalillekin pitkästä aikaa. Ihanaa jos normaaliolo tässä nyt palailee. Normaaliolo!? Hahaa. Tarkoitan siis, että niin normaaliolo, kuin mitä 29 + raskausviikoista eteenpäin voi olla. Kyllähän tuo masu tuossa jo painaa ihan mukavasti, nivelsiteet löystyneet sekä jaloissa näkyy kaikenlaista jälkeä raskaudesta.
Kunnon "prospery" mätöt iltapalaksi |
"Yhtäkkiä olin vajonnut siihen suohon,
että ei ole rahaa ostaa kaikkea tarvittavaa ja kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömältä."
Yhtäkkiä olin vajonnut siihen suohon, että ei ole rahaa ostaa kaikkea tarvittavaa ja kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Milloin tämä kituuttaminen loppuu, itkin itsekseni vessassa ja yritin peittää itkuisuuteni Jukkikselta. No eihän se onnistunut, eikä onnistunut peitellä neuvolatädiltäkään ja juuri tänä päivänä oli sitten kysely raskausajan mielialasta. :D No ei tullut kovin hyvät pisteet ;)
Tästä Jukkiksen kehotuksesta innostuneena kuitenkin päätin, että nyt menen parturiin kun huomasin kerhon vieressä naisten hiusten leikkauksen maksavan vain 25 € ja heillä sattui juuri sopivasti tulemaan peruutusaika. Istuin parturituolissa vain viitisen minuuttia (oikeasti tällä kertaa toimenpide oli niin nopeasti ohi) ja jo se teki ihmeitä! Ei niinkään hiuksilleni, jotka eivät radikaalisti muuttuneet - latvoista 10 cm pois, vaan mielialalleni.
"Kampaaja kehui hiuksiani hyväkuntoisiksi ja -värisiksi ja jo sillä jaksan taas katsella omaa värjäämätöntä kuantaloani raskauden yli."
Kampaaja kehui hiuksiani hyväkuntoisiksi ja -värisiksi ja jo sillä jaksan taas katsella omaa värjäämätöntä kuantaloani raskauden yli. Kehui vielä myös kirpparilta toissa talvena ostamaani takkia ja sanoi etsineensä juuri jotain sellaista. Tätä minä juuri tarvitsin. Ehkä joku kuuli siis tämän aamuiseni itkuni kylppärissä ja vieläpä vastasi siihen :)
Kuvassa Eelis kolmen vuoden takaa, Pohjois-Kalifornian talvimaisemissa. Kännykkäkuva Nokia Lumialla. |
Ai niin ja tänään satoi Helsingissä ekaa kertaa lunta. Tai räntää kai se vähän enemmän oli, mutta kuitenkin jotain lumen tapaista edes.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti