Los Angeles, Hollywood here we come!!
Päätimme kuitenkin antaa Hollywoodille vielä mahdollisuuden ja ottaa kaiken ilon irti, siellä kun nyt olimme. Mieli piristyikin kun saimme masun täyteen ruokaa ja iltaa kohden lähdimme katselemaan katuja ja kauppoja. Liikkeet olivat joulua edeltävänä viikonloppuna auki jopa aamu kahteen asti! Satuimme löytämään valtavan kokoisen kaupan, joka oli täynnä vain ja ainoastaan kenkiä. Mikäpäs siinä :D varsinkin kun ne olivat vielä hyvämerkkisiä ja edullisia!!
Yöpaikan löytäminen perjantai-iltana Hollywoodista osoittautui haasteelliseksi. Monet paikat olivat täynnä ja harva hyväksyi koiria. Lopulta yhden motellin omistaja teki poikkeuksen, koska olimme ulkomaalaisia ja olin vakuuttanut hänet ettei koiramme tekisi mitään tuhoja.
Motelli ei kuitenkaan osoittautunut kovin hohdokkaaksi ja yö oli kylmä nukkua. Aamulla olimmekin sitten niin valmiita karistamaan Hollywoodin pölyt jaloistamme ja kaasuttamaan kohti San Diegoa. Tätä luvattua maata, jota niin monet olivat kehuneet! Sitä ennen kuitenkin kävimme katsomassa pakolliset Hollywood nähtävyydet; Hollywood Hills, Walk of Fame ja Chinatown.
Ja oli se nyt kuiteski edes vähän siistii nähdä noi mestat, hei!!
Chinatown |
Jukkis ja Bruce Lee |
Gangsta ja Walk of Fame |
Ei ole ihan joka suomikoira päässyt merkkailemaan näitä kulmia!
Löydettiin muuten Yukka street Hollywoodista ja siitä kuva yllä: tyyppi sininen tonttuhattu päässä skeitin kanssa!!
VastaaPoista