Muuttaisko sitä maalle?

Käytiin elokuun lopussa isovanhemmoimassa Nurmeksessa. Ei oltu koko kesänä vielä käyty siellä ja nyt päätettin yrittää matkustamista kun Juho sai uuden turvaistuimen. Aiemmat ajomatkat kun ovat olleet yhtä huutoa. Tuolin vaihtamimen kannatti, koska nyt pikku herra oli oikein tyytyväinen matkaaja. Ihanaa!

Tyytyväinen reissaaja porkkananpala suussa

Hassua tuolla reissulla oli se, että jollain lailla minun sydän, tai ainakin pala siitä jäi sinne. Ollaan tuhat ja sata kertaa käyty kyseisellä kotikunnalla, eikä vähintään viimeisen kolmen vuoden aikana ole kertaakaan vakavissaan tullut mieleeni kysymystä, että pitäisikö muuttaa tänne. Ollaan toki vähän väliä mietitty maalle muuttoa, mutta mielessä on ollut maaseutu lähellä Helsinkiä, eikä itärajan reunamilla. Lappia Jukkis on toisinaan heittänyt ja yritettiinhän me sinne jokunen vuosi sitten muuttaa. Ei saatu silloin vain Helsingin kotia myydyksi ja piti palata takaisin lähtöpaikkaan.

Itselleni Helsinki on kerennyt tulla reilussa kymmenessä vuodessa kodiksi ja kaupunkilaiselämässä on oma viehätyksensä. Varsinkaan kun en koe olevani mikään viherpeukalo. Kaikki kukatkin olen aina loppujen lopuksi onnistunut kuolettamaan. Nykyiseen kotiin en ole sisäkukkia edes enää halunnut hommata. Parvekekukkia kyllä täksi kesäksi kovalla vaivalla hommasin, mutta alkukesän Saariselän vaellusreissun aikana nekin kuolivat kastelun puutteeseen. Joitakin yrttejä Jukkis on meille aina innoissaan hommannut ja niitä olen jaksanut juuri ja juuri hoitaa. Ollaan niiden sadosta koko kesä päästykin nyt nauttimaan.

Yrttitarha parvekkeella

Niin siis oma kasvimaan hoito ei siis ainakaan ole se mikä maalle muutossa minua houkuttelisi. Jollain tavalla elämän rytmi on maaseudulla vähän leppoisampaa ja se siinä innostaa, vaikka jollain tavalla olen toki tykännyt kaupunkielämän vilskeestä ja kalenterielämästä. Kiireen keskellä sitä jotenkin kummallisesti kokee olevansa elossa. Kalenterielämä ei tosin enää äitiyslomalle jäätyä ole ollut ajankohtaista. Päivän ja viikon kulku määräytyy lasten ehdoilla ja se on aika leppoisaa yhdessä olemista. Se leppoisuus tässä kai on alkanutkin tympiä. Olen alkanut miettiä, että tätäkö se pikkulapsiperheen arki on, leikkipuistoissa seisomista ja yhteisiä kävelyretkiä. Maalla sentään vois ottaa vaikka lampaita ja kanoja. Ois jotain säpinää tässä kotielämässä.

Hyvä minä!

Oih. Näin ne seasonit ja ajanjaksot vaihtuu. Tänään päätin, että nyt saa Eelis alkaa jäämään yksin sänkyynsä nukkumaan. Ja sinne se jäi. Aikaisemmin se on ollut aina sellainen kiva yhteinen juttu, kun ollaan koko poppoo nukuttu päiväunia. Se on ollut ihan luksusta, kun yleensä kuitenkin yöunet ovat sellaisia katkonaisia, niin, että on saanut sitten päivällä vähän torkahtaa. Nyt parina kertana kun olen yksin yrittänyt poikia nukuttaa, niin se ei enää olekaan ollut niin helppoa. 

Aikaisemmin tein aina niin, että annoin poikien vähän touhuta yhdessä sängyssä ja sitten otin Juhon tissille ja silittelin toisella kädellä Eelistä. Siihen ne molemmat aina lopulta nukahtivat ja samoin minä. No viime aikoina yksin näiden molempien nukuttaminen on ollut sitä, että hyvällä tuurilla Juho on nukahtanut lyhyeksi aikaa tai sitten ei kumpikaan. Eilen ajattelin, että laitan pojat vähän myöhemmin nukkumaan, että Eelis ei ole vielä ollut tarpeeksi väsynyt ja sen takia tämä yhteinen nukutustouhu on ollut niin hankalaa. Tänään kuitenkin huomasin, ettei kyse ollut siitä.

Yritin taas tunnin verran saada poikia nukahtamaan. Joinakin päivinä tunti ei ole riittänyt! Juho olikin jo valmis nukahtamaan, mutta Eelis ei. Aikani seurattuani Eeliksen lievää villiintymistä, johon Juho tietenkin lähtee mukaan, päätin että nyt saa riittää. En ollut tällä kertaa missään himmeessä tunteen vallassa, joten tästä yksin nukkumisesta ei tulisi mitään rangaistuksen makua Eelikselle. Eilen kyllä olin tunteessa! Otin nyt vaan yksinkertaisesti Juhon ja siirryin olohuoneeseen. Muutaman kerran Eelis sieltä hiippaili käytävälle, mutta palautin rauhallisena hänet aina takaisin sänkyynsä. Lopulta hän otti kirjansa ja niitä hetken lueskeltuaan nukahti sinne. Yes! Hyvä minä ;) Yllätyin, että näinkö helposti tää kävikin. Sitten Juho olohuoneessa tissille ja siitä pinnasänkyyn. Nythän sitä vois itseki mennä nukkumaan. Join kylläkin just päiväkahvit, niin en tiedä tuleekohan se uni. Voisinpa kuiteski kokeilla. Kauniita unia!

Tässä meidän ihana pikku "ginger"!